Natalia Dobrohotova-Maikova & Vladimir Pjatnitski
Harmsiaadi ...ja he kaikki rakastivat venäläistä kirjallisuutta
suom. Mika Rassi
Nastamuumio 2014
80 s.
Daniil Harms, oikeasti Daniil Juvatshov (1905-1942) oli venäläisen kirjallisen avantgarden viimeisiä suuria kokeilijoita. Hänen tekstinsä olivat huikea vastakohta 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla vakiintuneelle sosialistiselle realismille. Juvatshovin jutut levisivät pääasiassa kopiona ja kopion kopiona epävirallisia kulttuurikanavia myöten. Peitinimi ei suojellut kirjoittajaa vaan hän kuoli vankilassa.
Harms rehabilitoitiin vuonna 1956 ja 1960-luvun lopulla hänen tekstejään alkoi ilmestyä länsimaissa. Neuvostoliiton viimeisinä vuosina 1988 häntä julkaistiin myös kotimaassaan. Suomessa Harms nousi samana vuonna julkaistun Katja Losowitchin kokoaman ja kääntämän Sattumien (WSOY 1988) ansiosta välittömään kulttimaineeseen.
Levitystapansa vuoksi Harmsin nimissä kulki kaikenlaisia tarinoita. Yksi tällainen kokonaisuus oli kaskukokoelma venäläisen kirjallisuuden suurista nimistä. Myöhemmin on paljastunut, että nyt suomennettu Harmsiaadi on kooste Pioneeri-lastenlehden toimittajien Natalia Dobrohotova-Maikovan ja Vladimir Pjatnitskin vuonna 1971 yhdessä tekemistä klassikkokirjailijoita pilkkaavista Harmsin tyyliin kirjoitetuista vitseistä. Juttujen taustalla on myös rikas kansanperinne. Erityisesti Pushkinista kiertää lukuisa määrä kaksimielisiä tarinoita.
Pushkin ja hänen vaimonsa Natalia Pushkina on Harmsiaadissakin monen tarinan aiheena. Muita keskeisiä hahmoja ovat Tolstoi, Gogol, Dostojevski, Lermontov, Turgenev, Maikov ja niin edelleen. Kaikki klassiset venäläiset kirjailijat ovat mukana, jopa Harms itse. Kerrotun anekdootin mukaan ”Harmsista oli mukava seistä joka aamu päällään. Myös päivisin hän seisoi usein päällään, samoin lounaan jälkeen sekä ennen illallista ja illallisen jälkeen ja pitkälle yöhön asti. Ympärillä kaikki kirjoittivat jotakin, tyrkyttivät, kokoustivat, paukuttivat ovia ja hortoilivat valtion virastoihin – ja hän vain seisoi ja seisoi ja seisoi.”
Kirjailijat kujeilevat ja keljuilevat toisilleen. Jo sisältö kertoo, ettei jutuilla ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Suomennoksessa on mukana Pjatnitskin juttuihin tekemä kuvitus. Moni tarina avautuu vasta piirroksista. Kopiona levitessään näissä oli harvemmin kuvitus mukana. Sisällön ymmärtäminen ei harmsiaadeissa ole tärkeää.
Vaikka harmsiaadit eivät ole Harmsin kirjoittamia niin ne ilahduttavat kirjailijan ystävää. Pushkin veisaa ”lalaa”, Gogol ei saa kalaa.
Julkaistu Kaltiossa 1/2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti