Erkka Mykkänen
Kolme maailmanloppua
WSOY 2015
Miten toimia jos sateessa ilman suojaa kulkeva nainen ei halua ottaa vastaan tarjoamaasi punaista sateenvarjoa? Joku saattaisi sivuuttaa asian olankohautuksella tai lyhyellä mieliharmilla, mutta Erkka Mykkäsen novellikokoelman Kolme maailmanloppua mies ei tyydy siihen. Hän ottaa selville naisen tavalliset kävelyreitit, värjäyttää sateenvarjonsa keltaiseksi ja sopivana sateisena päivänä asettaa varjon naisen huomaamatta reitin varrelle. Kun nainen näin hyväksyy sateenvarjon, hän on tyytyväinen.
Mykkäsen (s. 1988) lyhyet, yleensä sivun mittaiset novellit asettuvat suomalaisten humoristien tuotannon jatkumoon. Jutut tuovat asetelmiltaan mieleen Veikko Huovinen lyhyet erikoiset ja Juha Seppälän varhaisen proosan. Kun mukaan lisätään ripaus Daniil Harmsin surrealismia ja unenomaisuutta, niin Mykkäsen tarinaniskennän tapa on karkeasti määritelty. Alaviitteiden käytön kaunokirjallisen tekstin ryydittäjänä Mykkänen lienee omaksunut Flann O'Brienilta.
Kustantaja markkinoi teosta Mykkäsen esikoisteoksena. Tästä huolimatta kirjailija on jo kokenut tekijä, J. H. Erkon kirjoituskilpailussa palkittu ja yhden teoksenkin yhdessä Pauli Tapion kanssa julkaissut. Euli & Parkka -blogiin kirjoituista runoista koostettiin kokoelma Kolehti (ntamo 2010). Uutuudessa Mykkänen tuntuu löytäneen oman kirjailijaäänensä, luontevan ja tehokkaan tavan kertoa.
Kaikkiaan kokoelmassa on 25 tarinaa, jotka on jaettu kolmeen osastoon. Välilehtien alun suuri sydän putoaa alaspäin jääden viimeisen osaston alussa tunnistamattomaksi läikäksi. Osia yhdistää myös Krista Kososesta kertovat tarinat. Ensimmäisessä toiveikas keskinäinen ihastus todetaan vain mielikuviin rakastumiseksi, kolmannessa mies jää omiin liemiinsä. Niminovellin nuorelta parilta jää kolmas maailmanlopputarina kokonaan kertomatta.
Kolmea maailmanloppua ei todellakaan ole pituudella pilattu. Alle sataan sivuun mahtuu kuitenkin paljon. Mykkänen keskittyy olennaiseen, ilmaisee tehokkaasti. Henkilökuvausta on mukana vain pakollinen määrä, aina tarinoiden henkilöille ei anneta edes nimeä. Miksi pitäisi, jos sillä ei kerronnan kannalta ole merkitystä. Tämän mittaiset tai tämän kaltaiset kirjat eivät Suomessa ole kustantajien suosiossa. Näitä teoksia ei tehdä määrämittoihin ja lajityyppi on vaatii taitoa. Onneksi Mykkäsen novellit ovat päässeet ansaitusti päässet seulasta läpi.
Julkaistu Kaltiossa 3/2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti