maanantai 10. lokakuuta 2016

Kirjojen veroprosentit


Tänään on aloitettu keräämään nimiä uuteen kansalaisaloitteeseen. Sen otsakkeena on Digitalisaation jarruttaminen verotuksella lopetettava. Perusteluissa jarruttamiseksi on tulkittu se, että e-kirjoilla ja painetuilla kirjoilla on erilainen arvonlisäveroprosentti. Muita ongelmia ei nimetä.

Mielestäni aloite on turha. Kirja-ala muutenkin valittaa laajasti sähkökirjan tavallista kirjaa korkeammasta arvonlisäverosta. Sähkökirjalle on määrätty yleinen 24 % arvonlisäverokanta ja painetuille kirjoille alennettu 10 % verokanta.

Verohallinto on sähkökirjan verokantaa määritellessään ollut tarkka ja sen tulkinta on testattu Korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Sähkökirjat eivät ole samassa merkityksessä myynnissä kuin painetut kirjat, sähkökirjaa ei voi "ostaa" vaan myyjät tarjoavat ainoastaan lukupalvelua ja pidättävät itsellään kaikki omistusoikeudet. Myyminen ja palvelun tarjoaminen ovat luonteeltaan eri asioita, vaikka kyseessä olisikin itsepalvelu.

Arvonlisäverotuksen kannalta erolla ei suurimmalla osalla toimialoja merkitystä. Tietyille aloille (kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsy, henkilökuljetus, majoituspalvelut ja televisio- ja yleisradiotoiminnasta saadut korvaukset) annetulla alennetulla verokannalla on haluttu tukea kulttuuria ja pienituloisia.

Sähkökirja voisi päästä alennettuun verokantaan jos sen myyntiehtoja muutettaisiin. Tämä on kirja-alasta itsestään kiinni. Laki ei edellytä kirjalle tiettyä muotoa vaan omistusoikeuden siirtymistä. Jos sähkökirjatiedosto myytäisi samoin ehdoin kuin painettu kirja, niin verokantakin olisi sama.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset