keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Työpaikat katoavat piiloon


Verkkolehdeksi muuttuneessa Perusteessa Teppo Eskelinen kolumnoi pääsykokeiden tarkastamisesta ja työttömien aktivoimisesta. Useat pääsykoepaperit ovat täynnä puutaheinää, koska alle 25-vuotiaiden on pakko hakea opiskelupaikkoja. Nykyinen hallitus on laajentamassa tätä nuorison aktivointia työttömiin.

Eskelisen kolumnoinnin huomio on Juhana Vartiaisen lausuma:

”Viranomainen ei voi ottaa työttömältä pois hänen taloudellista vähimmäistoimeentuloaan, mutta hän voi vaatia sellaisia vastasuorituksia, jotka häiritsevät työttömän vapaa-aikaa […] emme voi ottaa työttömältä rahoja pois, mutta voimme varastaa hänen vapaa-aikansa.”

Tämä on siis uuden työllisyyspolitiikan ydin. Kolmen kuukauden välein tehtävät haastattelut ja niissä osoitettava aktiivisuus ei pyri työllistämiseen.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että työttömät ovat aktiivisia. Johtamani pieni kustannusosuuskunta Jyväs-Ainola saa säännöllisesti avoimia työhakemuksia. Valitettavasti osuuskunnalla ei ole kykyä työllistää, ensimmäisen työntekijänkin palkka on jatkuvassa haussa.

Jos ja kun työttömät ottavat tosissaan valtion aktivoimisen, niin tuloksena luultavimmin on yksityisen sektorin työpaikkojen entistä suurempi katoaminen työnvälityksestä. Työnantajat eivät yksinkertaisesti uskalla ilmoittaa missään avoimista paikoista hakemustulvan pelossa. Kustannusalalla jo on tällaista. Oletan siis haastatteluissa kysyttävän ja vaadittavan todistettavaksi työhakemusten määrää.

Jos sopivin työntekijä jää löytämättä, niin se ei ole työnantajienkaan etu. Ja tämä valtion toimien vuoksi. "Varastamalla hänen vapaa-aikansa".



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset