Kaksi hyvin erilaista kirjaa

Erkka Mykkänen
Something not good
WSOY 2018

Pekka Mansikka
Muinaisten kansojen uusi kronologia tähtitieteen avulla
BoD 2017


Työpöydälleni sattui kaksi Pielavedeltä lähtöisin olevan kirjailijan teosta. Kirjoilla ei ole muuta yhteistä kuin kirjoittajan juuret, mutta silti lukemisen jälkeen tuntui luontevalta käsitellä niitä yhdessä. Pekka Mansikka (s. 1953) on Pohjois-Savosta päätynyt erilaisten vaiheiden jälkeen Kittilään. Siellä hänet tunnetaan paikallisen, nyttemmin jo lopettaneen taidekehystämön pitäjänä. Viimeiset seitsemän vuotta Mansikka on perehtynyt muinaisten kansojen historiaan.

Erkka Mykkänen (s. 1988) on päätynyt Helsinkiin ja toimii aktiivisesti sikäläisissä runouspiireissä. Juuri ilmestynyt esikoisromaani Something not good on nimestään huolimatta kirjoitettu (pääosin) suomeksi. Kirja on kasvukertomus Veikon elämästä ylioppilaskirjoituksista 23-vuotiaaksi. Veikolla on kaikki hyvin, elämä sujuu kuten monilla muillakin 2010-luvun nuorilla miehillä.

Mansikka perehtyessään muinaisten assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten historiaan on havainnut, että joiden kuningaskuntien hallitsijoiden vallassaolovuodet eivät täsmää. Kirjoittaja on halunnut muinoin ylöskirjattujen tähtitieteellisten havaintojen avulla laatia hallitsijaluettelot oikein. Viime vuonna työstä on ilmestynyt kolmas, tarkastettu laitos. Mansikka on suuren äärellä, ”tämän uuden tutkielman voidaankin havaita lähentelevän suurta tieteellistä läpimurtoa”.

Mansikan käsittelemän kolmen kansan hallitsijaluettelot on taannoin tehty neljännen kansan vaiheiden ajoittamiseksi. Useita Raamatun tarinoita ei voi määritellä ajallisesti siinä kerrottujen tietojen perusteella. Teologit ja raamatunhistorioitsijat ovat kääntyneet näissä ongelmallisissa kohdissa naapurikansojen puoleen ja saaneet siten paremmin ajoitettua Pyhän kirjan tapahtumat. Kronologioiden laatijat ovat ottaneet Raamatussa kerrotut ajankohdat annettuina, ja siten naapureiden ajanlaskuun on tullut erikoisia poikkeamia. Etenkin babylonialaisten tähtitiede on jälkimaailmassa ollut suuressa arvossa. Kolmatta painosta Mansikka on täydentänyt etenkin muinaisten egyptiläisten tekemillä havainnoilla.

Usein sanotaan, että kirjailijan pitäisi elää sellainen elämä josta riittäsi kerrottavaa. Mykkäsen romaanin Veikko ei ole elänyt sellaista. Hän on elänyt kuten muutkin ikäisensä kirjallisuudenopiskelijat: matkustellut, rakastellut ja osallistunut runotoimintaan. Mykkänen ei suuremmin peittele runopiirien ihmisiä, mutta ei kerro heistä meheviä juoruja. Kerronta tukee koko ajan juonta, eikä poikkea Veikon tarinasta sivupoluille. Mykkänen ei ole Kalle Päätalo, joka tarvitsi tuskaa ja kärsimystä ja pitkiä kirjasarjoja selvittääkseen tiensä kirjailijaksi. Mykkäselle riittää 150 sivua.

Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin Mansikan moittimat muinaisten kansojen kronologiat ovat jääneet tiedemaailmassa uudistamatta joidenkin vielä selvittämättömien käytäntöjen vuoksi. Uutta, mahdollisesti virheellistä ei ole haluttu tehdä, koska vanhakin on tiettyyn tunnettuun rajaan saakka toimiva. Mansikan laskelmat ovat ehkä tulevaan hyödyksi.

Mykkäsen romaanissa luetaan Helsingin Sanomista, että nuoren aivot kehittyvät aina 25-vuotiaaksi saakka. Vaikka tuleekin täysi-ikäiseksi 18-vuotiaana, niin aivot jatkavat kehittymistä edelleen. Nuorena aikuisena kaikki palat päässä eivät ole vielä loksahtaneet paikalleen. ”Enää pari vuotta tämmöstä”, miettii Veikko synttäreillään uutista. Tuskin Veikon elämä ja ajatukset suuremmin muuttuivat aivojen valmistuttua. Toki tuohon mennessä opittu on vakiintunut, ja suuria mullistuksia päässä tapahtuu harvemmin. Ajatukset tapaavat kulkea tuttuja, voimistuneita hermoverkkoja pitkin ja uusien reittien muodostuminen on huomattavasti työläämpää kuin aikaisemmin. On parempi odotella mitä elämä tuo eteen, toimia luontevasti toisten kanssa ja toivoa ettei tule suljetuksi ulkopuolelle.