lauantai 3. helmikuuta 2018

Piki ja sen keittäjät



Mikko Jylhä
Pien väkeä
Pokuto 2017


Paska närhi nappaa Pietun ja Tiljan pienen lapsen. Metsän mennikäinen vie Paijan vaihdokkaaksi. Vanhemmat eivät tätä hyväksy, vaan menevät Peikon luo neuvottelemaan lastaan takaisin. Pietusta, haaveksivasta luonnonlapsesta, sukeutuu sankari, kun hän tarjoituu pien tekijäksi Paijan sijaan. Eihän vauvasta vielä vuosiin ole työntekijäksi. Sankaruus saa jatkoa, kun Pietu puhuu pien väen vastarintaan Peikkoa vastaan.

Limingan taidekoulun animaatio- ja sarjakuvaopettajan pitkä albumi pohtii sankaruutta ja sitä miten siitä myöhemmin tullaan kertomaan. Isänvaisto ohjaa uhrautumaan toisen puolesta, mutta oliko ratkaisu oikea? Muut tervantekijät olivat kasvaneet rooliinsa vauvasta lähtien, työtahti ja monotonisuus olivat luonnollinen osa elämää. Maan alla ei ollut muusta tietoa.

Pietun selkään koski ja kaipuu ulkoilmaan oli suuri. Hän puhuu muut kapinaan peikkoa vastaan. Muutaman päivän nälän keskettyään väki saa kukistettua riistäjänsä. Pietu oli taas sankari, pien väen pelastaja.

Mutta oliko teko sittenkään oikein toisia kohtaan? Maan alla pien väki sai työtä vastaan säännöllisesti ruokaa ja nälkää ei tarvinnut kärsiä. Vapaana metsässä toimeentulo oli paljon epävarmempi. Ei sankarilla tarvitse olla vastauksia ja takuuta kaikkiin kysymyksiin.

Ensimmäisen kerran albumin kannen nähdessä oikolukija heräsi. Eikö nimen pitäisi olla Pienväkeä? Sisältöön tutustuminen kuitenkin paljastaa oletuksen vääräksi. Suomi on monimuotoinen kieli.

Suomalaisen kansanperinteen fantasiamaailmaan sijoittuva tarina on viehättävän pohdiskeleva. Vesivärit luovat ruutuihin elävän pinnan. Vesiväreillä tekeminen asettaa painolle suuret vaatimukset, ja kohtalaisesti se tuntuu onnistuneen.



* Pien väkeä. Turun Sarjakuvakauppa
* Kvaakissa on keskusteltu alpparista



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset