tiistai 17. heinäkuuta 2018

Monsterit Meksikon rajalla


Yle Areenasta katsoin Gareth Edwardsin ohjaaman elokuvan Monsters (Iso-Britannia 2010). Ihmiskunta oli saanut kontaktin avaruusolentoihin ja kotiin matkalla ollut alus räjähti Pohjois-Meksikon yllä. Valtavat mustekalamaiset olennot alkoivat asuttaa aluetta. Maiden sotavoimat alkoivat taistella niitä vastaan.

Sotakuvaaja Andrew Kaulder (Scoot McNairy) on Meksikossa jahtaamassa otosta, joka päätyisi lehden kanteen. Sattumoisin alueella on lehden omistajan tytär Samantha Wynden (Whitney Able), joka pitäisi saada kiireen vilkkaan takaisin Yhdysvaltoihin. Otoksen jahtaaminen muuttuu retkeksi saastuneen alueen läpi.


Kahdeksassa vuodessa Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle rakennettu muurin symbolinen merkitys on muuttunut. Se on saanut huomattavan trumpistisia piirteitä.  Edwardsin Monsters on yksi niitä tieteiselokuvia, joiden viesti on tekoajan poliittisessa ympäristössä. Etäännyttämällä on saatu aikaan paremmin perille menevä viesti.

Elokuva kestää katselun muuttuneesta maailmasta huolimatta. Viesti on yleisinhimillinen, rakkaus etsii aina mahdollisuuksia toteutua. Mitkään muurit eivät sitä estä, ainoastaan hidastavat.



* Monsters. Yle Areena


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset