sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Uniin tunkeutuja


Otavalta on kesällä ilmestynyt uusi NonStop-kirja, jonka sankareina ovat Tim ja Tom. Kirjoitin kokoomateoksesta arvion Kvaakkiin. Sattumalta tarjoutui mahdollisuus lukea sankareiden seikkailuja enemmänkin, sillä SPR:n Kontissa oli myynnissä Uniin tunkeutuja, Egmontin 2003 julkaisema albumi.

Otavan kokoelmasta puuttui Timin ja Tomin arkkivihollinen Shock, salaperäinen kypärään pukeutuva maailmanvaltiudesta haaveileva roisto. Uniin tunkeutujassa Shock on keskeisessä osassa.

Sanotaan, että työ tahtoo tunkea uniin saakka. Tällä kertaa arkkivihollinen on keksinyt keinon tunkeutua uniin konkreettisesti. Shock onkin saanut tiukan otteen koko maasta ja sen hallituksesta. Valtioneuvosto peräti armahtaa tuon demokratian vastustajan ja diktaattoriksi pyrkivän roiston.

Tehokas uniteknologia ei ollut Shockin oma keksintö. Viisaus oli peräisin tiibetiläisestä luostarista, jossa tietämyksen varastaminen oli huomattu. Munkkien avulla Shockin aikeet tehdään tyhjiksi.



Willin piirtämä ja Rosyn käsikirjoittama albumi on 1960-luvun new age-ajattelun tuotos. Perinteinen salatieto ja uusi teknologia lyövät kättä, ja tulokset ovat hämmästyttäviä. Lukijan mielikuvitusta on ruokittu onnistuneesti.

Albumi kansikuvana on Shockin unikuva Timin ja Tomin kotikaupungista. Ultramoderni kaupunki ei viehätä Tomia lainkaan, hän kuvaa unikaupunkia ”painajaiseksi”. Tämä sai miettimään Tim ja Tomin maailmankuvaa laajemmin. Belgian Atomium on luonut kuvaa modernista maasta ja moderni maailma on heijastunut useisiin sarjakuviin. Eikä Timiä ja Tomiakaan voi mitenkään luddiiteiksi määritellä, Uniin tunkeutujissa suorastaan muistutetaan ”vanhojen aikojen” karmeista puolista, kidutuksista ja giljotiineista. Pikemminkin he olivat tieteen ja teknologian eturintamassa.



Ehkä raja kulki asumista ja arjen elämää koskevissa asioissa. Vuosisatojen mittaan hyväksi havaittu oli tältä osin onnistunutta. Omakotitalo keskustan liepeillä ja pieniin puoteihin perustuva kaupankäynti olivat ihmisille sopiva tapa olla. Uudet keksinnöt sopivat elämänpiirin laajentamiseen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset