torstai 19. heinäkuuta 2018

Riisa


Kuopiossa sijaitsee valtakunnallinen ortodoksinen kirkkomuseo Riisa. Hellepäivänä se osoittautui hyvin miellyttäväksi käyntikohteeksi. Museon saleissa oli tasainen museoesineille sopiva alhainen lämpötila, joka tuntui ulkoilman jälkeen viileältä. Käynti venyikin lähes museon sulkemisaikaan saakka.

Museologian opinnoissa Riisaa käytettiin esimerkkinä lämpimien kesäilmojen haitallisesta vaikutuksesta. Vuosituhannen vaihteessa pitkä helle uhkasi vaurioittaa Riisan aarteita, niinpä museo suljettiin ja sinne hankittiin tilapäisiä kylmäkoneita. Nyt asia on remontein hienosti korjattu.


Pohjois-Pohjanmaalla arvostettu Pekka Vesainen muistetaan Petsamossa toisella tavalla. 

Perusnäyttelyn lisäksi Riisassa on esillä mosaiikki-ikonikerho Petroksen vaihtuva näyttely Kivestä kuvaksi.



Tuttujen ja ortodoksien uskon kannalta keskeisten kuvien lisäksi 2010-luvulla tehdyissä mosaiikeissa oli muutama harvinaisempi aihe. Näitä oli Pyhä marttyyri Perpetua.



* Riisa



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset