Tintistä tutun professori Tuhatkaunon vakiovaruste oli heiluri eli pendulum. Hergé oli tunnetusti taustatöissään tarkka, sattumalta ei heilurikaan Tuhatkaunon käteen piirtynyt. 1900-luvun paratieteilijöiden joukossa on esikuva tällekin havainnointimenetelmälle.
1930-luvulla englantilainen arkeologi Thomas Lethbridge (1901-1971) yritti etsiä Bristolin kanaalissa olevalta Lundyn saarelta viikinkihautoja. Saarta kartoittaessa päätettiin selvittää alueen muinaista vulkaanista toimintaa. Lethbridge oli mielestään tunnettu kaivonkatsoja, ja hän päätti selvitellä saviliuskeen alla olevat vulkaanisen kiven kerrostumat pähkinäpuisella taikavarvulla.
Maasäteily, tai magneettinen säteily, oli saksalaisen kemisti Karl von Reichenbachin 1800-luvun lopulla tekemä löytö, josta hän muotoili hypoteesin. (Maa)säteily muodostaisi auran esineiden ympärille, ja auroja etsimällä voisi etsiä kätkettyjä tavaroita.
Hypoteesi jäi tieteenhistoriaan, mutta se ei estänyt ajatuksen kehittelemistä eteenpäin. Varsinkin parapsykologit, jollaiseksi Lethbridge myöhemmin erikoistui, olivat innostuneita ajatuksesta.
Kulkiessaan varvun kanssa Lundyn saarella Lethbridge alkoi aistia tunteita. Eräässä metsikössä hän tunsi voimakasta masennusta. Myöhemmin hän kuuli, että samassa paikassa oli tehty itsemurha. Lethbridge alkoi työstää teoriaa.
Vulkaanisten kivien heikon magneettisen kentän täytyi toimia jonkinlaisena tunteiden tallentimena. Nämä energiat sitten saattoivat myöhemmin ilmaista itsensä muille ihmisille tuntemuksina ja näkyinä.
Taikavarpu oli liian kömpelö väline luonnon "nauhoitusten" kartoittamiseen. Lethbridge otti sen sijaan käyttöön heilurin. Vanhastaan heiluria oli käytetty muun muassa syntymättömän lapsen sukupuolen määrittelemiseen, tällainen vanhan kansan ultraäänilaite olisi siis oiva maaperänkin tutkimiseen.
Tutustuminen heiluriin ja sen toimintaperiaatteisiin johti Lethbridgen tutkimukset toisaalle. Heilurin toiminnassa oli ratkaisevaa langan pituus. Seitsemän tuumaisella narulla pystyi löytämään rikkiä, kaksitoista tuumaisella hiiltä. Viinan etsintään sopiva oli 25,5 ja juoksevan veden 26,5 tuuman pituinen lanka. Kullanetsijälle oikea pituus oli 29, hopean 22.
Itse heiluri oli vain väline. Ratkaisevaa etsimisessä oli ihmisen alitajunta, joka liikutteli ruumiin lihaksia niin, että heiluri näytti antavan vastauksia.
Lethbridgen tutkimukset jatkuivat paratieteilyn syövereihin. Niitä ennen Hergé oli kuitenkin napannut pendulumin Tuhatkaunolle. Tintin seikkailuissa heilurilla oli suurempi rooli ainoastaan Rakham Punaisen aarteessa. Saman vuosikymmenen lopulla Auringon temppelissä Hergé oli siirtänyt maagisen etsintävälineen Dupondin ja Dupontin käyttöön. Poliisikaksikko tulkitsi heilurin viestiä kovin yksioikoisesti.
Heiluri pysyi Tuhatkaunon varustuksena. Pari kertaa professori sitä käyttikin: Castafioren koruissa smaragdin etsinnöissä ja Lento 714:ssä maapallon ulkopuolisten metallien tunnistamisessa. Jälkimmäisessä tapauksessa tulos tarkistettiin Džakartan yliopiston laboratoriossa ennen julkisuuteen kertomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti