keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tintti elokuvakirjat


Stephen Spielbergin Tintti-elokuvan myötä kaupan on tullut tavanomaiseen tapaan erilaisia elokuviin liittyviä painotuotteita. Viime vuoden puolella ilmestyi kaksi lastenkirjaa, Hurja pako ja Salaperäinen pienoismalli (molemmat Otava 2011). Tekotapa on tuttu: elokuvan episodi on kerrottu lyhyenä tarinana ja kuvituksena ovat elokuvan still-kuvat.

Nämäkin on nyt painettu koviin kansiin, takavuosina vastaavat elokuvalastenkirjat tehtiin pahvikantisina.

Kirjakauppaluetteloissa kirjojen tekiköiksi on merkitty Tintin elokuvan käsikirjoittajat Steven Moffat, Edgar Wright ja Joe Cornish. Amazonissa vastaavien englanninkielisten kirjoittajana on Kirsten Mayer.



Tässä kuussa pitäisi ilmestyä elokuvan pohjalta kirjoitettu romaani. Tintin seikkailut - romaani elokuvasta (Otava 2012) on ennakkomarkkinointiin ilmoitettu nimeke. Kirjoittajana on Alexander Irvine, joka on tehtaillut kirjoja elokuvien pohjalta aikaisemminkin, viime aikoina esimerkiksi Transformers, Supernatural, Virus ja Mystery Hill -elokuvista tai tv-sarjoista. Ohessa ranskankielisen laitoksen kansi, sama elokuvamateriaalista tuttua kansiaihetta käytettäneen suomenkielisessäkin laitoksessa.

Aivan ensimmäinen elokuvan teemaan liittyvä painotuote oli Tintin seikkailut tarrakirja (Otava 2011), jos mukaan ei lasketa Hergén alkuperäisiä Yksisarvisen salaisuutta ja Rakham Punaisen aarretta yksiin kansiin painettuna (Otava 2011). 32-sivuisessa tarra-albumissa on yli sata neliväristä tarraa liimailtavaksi. Tekijäksi on merkitty Veronica Paz.



Suomessa kustantajat eivät yleensä ole innostuneet julkaisemaan elokuvakirjojen valikoimiin kuuluvia Passprt to Reading -teoksia. Ei tässäkään tapauksessa. Sellainenkin elokuvakirjaperheeseen kuuluva tuote maailmalla on, tässä tapauksessa Kirsten Mayer on niitä puurtanut. Suomessa lukeminen opitaan niin nopeassa tahdissa, yleensä lukuvuodessa, ettei teoksille juurikaan markkinarakoa ole.

Aikuisempaan makuun maailmalla on julkaistu viime vuonna Jean-Marc Lofficierin ja Randy Lofficierin Tintin - The Essential Quide to the Legendary Boy Detective (Oldcaste 2011).

Muutakin on julkaistu. Suositeltavia englanninkielisiä oppaita Tintin maailmaan Benoit Peetersin Herge, Son of Tintin (Johns Hopkins 2011) ja Hergén virallisen elämäkerran kirjoittajan Philippe Goddinin The Art of Herge 1-3 (Scb 2008-2011). Nämäkin Otavan soisi julkaisevan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset