Matkalla Skellefteåssa

[Skellefteåsta: Matkaraportti, Bonnstan, julkinen taide, Lejonströmsbro ja kirjoituksia]

Teimme muutaman päivän kesäretken Ruotsiin, vastarannalle Skellefteåån. Pohjanlahden kaupungeista luetellaan yleensä Sundsvall, Uumaja, Luulaja ja Haaparanta, keskimmäisten väliin Västerbottenin läänin rannikon pohjoisosassa oleva Skellefteå jää usein mainitsematta, vaikka kaupungissa on asukkaitakin yli 70 000, vain aavistuksen vähemmän kuin Luulajassa. Ruotsin kolmenkymmenen suurimman kunnan joukkoon kuuluu Skellefteåkin, sijalle 28.

Vakiintunutta suomenkielistä nimeä kaupungilla ei ole, Wikipedia mainitsee vanhan suomennoksen Heletti, joka elää paremmin kaupungin halki virtaavan joen nimenä (Helettijoki, ruotsiksi Skellefte). Kaupungin nimi on kieltämättä hankalasti suuhun istuva. Kaupunginmuseon perusnäyttelyyn oli koottu pitkä lista eriaikoina asiakirjoissa käytetyistä nimen kirjoitusmuodoista. Ei siis helppo ruotsalaisillekaan.

Nimen alkuperästä näyttelytaulu kertoo useammankin teorian. Vanhastaan sen on ajateltu tulevan skelett (luuranko) tai skäl (kuten sanassa vägskäl, risteys) sanoista. Uudempi tutkimus hakee selitystä kauempaa historiasta. Skellefteån -eå loppu viittaisi kielihistorialliseen aikaan ennen ruotsin kieltä, muinaispohjoismaiseen kieleen. Sitä kautta tarkastellen merkitys olisikin skilja, erottaa. Tälle teorialle löytyy tukea Ruotsin historiastakin, Helettijoki oli pitkään Ruotsin ja Lapin rajajoki, asetelma muuttui vasta Suomen sodan myötä.

Matkailumainonnassa Skeffelteåta markkinointiin Lapin porttina. Västerbottenin lääniä mainostettiin kulta-alueeksi, sellaisena maakunta on historiallisesti tunnettu. Edelleenkin kaivostoiminta on tärkeimpiä elinkeinoja, New Boliden on suurimpia työllistäjiä. Katukuvassa näkyvän sponsoroinnin perusteella energiateollisuus, vesivoima, Skellefteå Kraft on myöskin merkittävä.

Ruotsalaiseksi kaupungiksi Skellefteå oli rakennuksiltaan nuori. Ydinkeskustassa pääosa rakennuksista oli rakennettu 1960-luvun jälkeen. Joitakin vanhempia rakennuksia oli siellä täällä. Asemakaava oli rakennusten uusimisesta huolimatta pidetty pääosin entisellään, rakennukset olivat pääosin kaksi- ja kolmekerroksisia. 1990-luvulla ja sen jälkeen rakennuskorkeutta on nostettu, etenkin lähinnä jokea olevassa rinteessä. Kaupunkia joen suuntaisesti halkova Nygatan oli muutettu kävelykaduksi.

Ruotsissakin tavalliset ruokakaupat ovat muuttaneet pois keskustoista. Kävelykadun varrella oli yksi ICA, osana kauppakeskusta. Muutoin kaupat olivat kaupungista pois vievien teiden varsilla. Uusin kauppa-alue oli pohjoisessa, Solbacken.

Vastarannalta katsottuna ydinkeskusta vaikutti tasapaksulta. Rannan korkeammat rakennukset peittivät matalammat taakseen. Ideaali välimerellisestä kalastajakylästä jäi toteutumatta, sellaista Skellefteåssakin ihaillaan, ainakin Nygatanin hienostoravintolan portaiden kuvassa.

On Skellefteåssa säilytetty paljon vanhaakin. Hienoin kohde on Bonnstan, kirkkokaupunki maaseurakunnan kirkon ja kulttuurikeskus Nordanån välissä. Pohjois-Ruotsissa oli talollisilla tapana rakentaa oma majapaikka kirkkomatkoja varten. Näin vältyttiin pitkältä yölliseltä matkalta jumalanpalvelukseen.

Bonnstanin hirsimökit ovat edelleen yksityisessä omistuksessa, yksi olisi ollut myynnissäkin. Aluetta vaalitaan perinteiden mukaan, ja se on edelleen sähköistämätön. Alueen oma kaivo oli viime viikolla ahkerassa käytössä, sillä kaupungin vesijohtovesi oli juontikiellossa. Kesälauantaisin alueelle pidetään käsityömarkkinoita.

Kirkkokaupungin ja Nordanån välissä oli vanha kullanhuuhdontalaitos, muistuttaen kaivosteollisuuden pitkistä juurista.

Maaseurakunnan kirkolle johti Euroopan vanhin käytössäoleva puusilta, 1700-luvun lopulla rakennettu Lejonströmsbron. Sillan puuosia uusittiin parhaillaan, joten rakennustelineiden keskellä oli vaikea eläytyä Suomen sodan aikaisen taistelun tunnelmiin. Vanhat hautausmaat haravoituine kivikäytävineen molemmin puolin siltaa rauhoittivat myös kovasti tunnelmaa.

Kulttuurikeskus Nordanåssa oli saman katon alla useampi museo, taidehalli ja arkisto. Taidehallin kesänäyttelynä oli En bildvärld för stora och små, lastenkirjakuvituksia päätähtinään Peppi-kuvittaja Ingrid Vang Nyman ja Tove Jansson. Jälkimmäiseltä oli esillä Vaarallinen matka -kirjan alkuperäispiirustuksia.

Kulttuurikeskuksen alueella järjestettiin viime viikon lopulla myös Trästockfestivalen, nyt kahdettakymmenettä kertaa. Pohjoisessa Pohjanlahden toisellakin puolella tunnuttiin pidettävän eniten raskaammasta musiikkipoljennosta. Paikallisen elävän musiikinyhdistyksen kaupungin kulttuuritoimen ja sponsorien tuella järjestämä ilmaisfestivaali halusi antaa kotikutoisen ja läheisen kuvan. Suomalaisen silmin turvallisuusjärjestelyt olivat kuitenkin viimeisen päälle, ja järjestysmiehet ja poliisi pitivät juhlakansasta hyvää huolta. Yleisö pääsi Trästockissa kuitenkin lähemmäksi bändejä kuin monilla muilla festivaaleilla.

Turvallisuus tuntui muutenkin olevan läsnä. Paikallislehti Norran kertoikin pikku-uutisessa, että Västerbottenin läänissä on vähiten rikollisuutta koko maassa. Matkailijan silmään poikkeukset vahvistivat sääntöä. Pyromaani oli kahdessa paikassa yrittänyt sytyttää paloa, mutta palonalut oli saatu haltuun nopeasti. Festivaalialueella Piraattipuolueen koju oli kärsinyt yön aikana lievästä ilkivallasta.

Mukava reissu. Taannoin meri on yhdistänyt Väster- ja Österbottenia, nykyisin se tuntuu olevan tutustumisen rajoite. Kaleva on pitänyt yllä haavetta Oulusta länsipuolelle menevistä laivalinjoista, mutta eipä sellaisia näytetä saavan aikaan. Perinteinen Vaasa-Uumaja-linjakin kun on pahasti tappiollinen verovapaan viinan poistuttua EU:n myötä laivamatkan eduista.