maanantai 18. kesäkuuta 2018

Johannes ja Pirkale: Musta nuoli

Edellinen Jumalten lähde


Musta nuoli ilmestyi alkujaan Spiroussa 1957 (albumi 1959). Suomeksi se julkaistiin ensin NonStopissa (3-6/1977) ja sitten Otavan albumina (1979). Tarinassa tapaamme Johanneksen ja Pirkaleen kotonaan kuninkaanlinnassa. Linnan hierarkiassa sankarit eivät ole korkealla, Johannes on palvelija ja Pirkale hovinarri. Pirkale lienee uransa huipulla, mutta Johannes ehkä ylenee kuninkaalle tekemiensä palvelusten kautta ritariksi.

Johannes ja Pirkale elävät nimeämättömässä sydänkeskiajan (1000-luvun) kuningaskunnassa. Musta nuoli rakentuu linnan ns. arjen ympärille, lähestyviä turnajaisia häiritsee metsissä asuva roistojoukko. Järin suurelta kuningaskunta ei vaikuta, ennemminkin pittoreskilta.


Tarinan alussa Pirkaleesta kehkeytyy trubaduuri Johanneksen ja koko hovin harmiksi. Suurempi harmi ovat kuitenkin systemaattisesti toimivat roistot, jotka saavat sisäpiiritietoa linnasta.

Peyo on rakentanut tarinan hyvin, sillä petolliset kuninkaan miehet paljastuvat vasta tarinan lopussa. Tosin petollisuuden syyt jäävät lukijan arvailtaviksi.


Musta nuoli nautittavaa luettavaa. Peyon ammattitaito on hioutunut ja hän oli noussut keskeiseksi Spiroun sarjakuvantekijäksi. Pirkaleen rooli on tässä albumissa korostuneen narrimainen. Hänen ratsunsa Esmeralda (kuvassa yllä) painottaa tätä.


Seuraava Aarnihovin valtias



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset