Nimekkäiden filosofien kuolemat ovat uutisten arvoisia. Eilen Helsingin Sanomat kertoi André Gorzin (1923-2007) ja hänen syöpäsairaan vaimonsa itsemurhista. Harvemmin edes negrologin omaisesti pyritään hahmottamaan mitä suurta ja hienoa filosofi on ajatellut esiin.
Suomeksi Gorzin kirjoja on kaksi. Toisen niistä, Eläköön työttömyys! (1982) olen lukenut. 1990-luvun alussa teos pohditutti kovasti. Paremmin ja selkeämmin pohdintoja kuvaa Markus Termosen kirjoitusMegafonissa. Päädyin tuolloin kansalaispalkan/perustulon vastustajaksi, vaikka sellainen olisi omaa taloudellista asemaa kohentanutkin.
Gorzin ajatuksiin, tai samankaltaisiin kehitelmiin, olen sittemmin törmännyt tutkijoiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvissa toimenpide-ehdotusmielipiteissä. Kun on toivottu, että saisi toimeentuloa apurahattomiksi katveajoiksi.
Toivoisin, että näitä ongelmia pohtineet ja niistä kirjoittaneet Gorzin muiston kunniaksi kaivaisivat jostakin esiin Keijo Rahkosen toimittaman Eläköön työttömyys! kirjoituskokoelman. Ihan vain pohjaksi sille, mitä on jo ajateltu, ja mistä pitäisi lähteä eteenpäin.
