Nyt oli uutistoimituksissa havahduttu tajuamaan, että StoraEnso teki viime viikolla Suomen taloushistorian suurimman yksittäisen tappion myydessään Pohjois-Amerikan tehtaansa. Ostettiin viidellä miljardilla, myytiin 1,8 miljardilla. Laskekaa siitä. (Soneran Saksan ilmatilan kaupoista tappio ei ymmärtääkseni ole realisoitunut muutoin kuin kirjanpidossa).
Mutta ollaan armeliaita toimittajille. Eihän yhtiöt tuollaisia tiedotteissaan kerro. Sen kertoivat, että paperin kysyntä on laskussa.
Olen miettinyt, olisiko se kauan povattu paperiton konttori vihdoin tulossa? Siitähän on puhuttu jo 1960-luvulta lähtien. Tälle ajatuksellehan on naureskeltu jo pitkään, samaan aikaan kun lisääntyneet kotitietokoneet tulostimineen, paksunevat lehdet, suoramainonta ja moninkertaistunut kirjanimekkeiden määrä on länsimaissa 1970-luvun alusta lähtien lisännyt paperikulutusta.
Harva naureskelija tietää, että metsä- ja paperiteollisuudessa paperiton konttori otettiin todellisena uhkana. Suomalainen paperikoneteollisuus, joka oli noussut vasta jaloilleen 1960-luvulla, ei halunnut todeta nousseensa kohta kuihtuvan toimialan huipulle. Seitsemästä alan kansainvälisestä toimijasta (Beloit, Black Clawson, Voith, KMW, Valmet, Wärtsilä kone ja silta ja Tampella) oli kolme suomalaisia. Suomesta paperikoneita toimitettiin 1960-luvulla jo kaikkialle maailmaan, Pohjois-Amerikan markkinoille suomalaiset suorastaan kutsuttiin.
Pelko sai vipinää aikaiseksi suunnitteluosastoilla ja vuonna 1973 saatiin aikaiseksi peräti kolme merkittävää käännekohtaa itse paperikoneessa: perälaatikon (kuvassa) kuituorientaation säätö, kaksoisviira ja kolmenippipuristin. Mullistavin näistä oli kaksoisviira, joka korvasi kaksi sataa vuotta vanhan fourdriner-perusrakenteen.
Jo 1960-luvun puolella oli tapahtunut suuri muutos, kun prosessinohjaukseen otettiin avuksi automaattinen tietojenkäsittely. Vuosina 1969-71 automaatioaste nousi nopeasti. Tuotanto tehostui huomattavasti ja paperin hinta saatiin sellaiseksi, ettei kannattanut etsiä sille korviketta näyttöpäätteistä.
Paperikoneiden kehitystyössä oli mukana monia, mutta yksi diplomi-insinööri nousee automaatiossa yli muiden: Kari Kairamo (1932-1988). Noilla ansiolla hän nousi siihen asemaan, josta hänet nykyisin paremmin tunnetaan.
Kuten Panu Nykänen Telan ympäri (2005) teoksessaan tiivistää: teknologian kehitys on mahdollistanut sen, että paperi on pysynyt riittävän halpana, laadukkaana ja toimivana hyödykkeenä. Ilman muutoksia paperintuotannon teknologiassa paperiton konttori saattaisi hyvinkin olla todellisuutta.
