Kotimaista sarjakuvaa, olkaa hyvä!

Tänään aiemmin Kulttuurintutkimuksessa 1/2006 julkaistu kirja-arvio ajantasaistettuna:

Sarjakuviin erikoistunut Asema Kustannus on julkaissut Laikku -sarjassaan antologian suomalaisista kuvasarjoista tekijäesittelyineen. Tarkoituksena on ollut kartoittaa varhaista suomalaista sarjakuvatarjontaa, käytännössä 1920-40-lukujen tuotantoa. Kukin tekijäesittelyn kirjoittaja (7 kpl) on saanut itse valita kohteensa: tästä huolimatta antologia tarjoaa kattavan katsauksen aikakauteensa.

Antologiassa Vesa Kataisto esittelee Junnun ja herra Kerhosen tekijät käsikirjoittaja Veli Giovannin (Hillari Viherjuuri, 1889-1949) ja piirtäjät Alexander Tawitzin (1879-1937) ja Gösta Thilénin (1893-1934). Ville Hänninen kertoo Helsingin Sanomiin Pulliaista tehneestä Akseli Halosesta (1890-1952), Heikki Jokinen seikkailusarjoja aikakauslehtiin tehneestä Ami Hauhiosta (1912-1955) ja Petri Kemppinen mm. Tohtori X:n luoneesta Egon Meurosesta (1922-2005). Eijo "Poika" Vesannon (1908-1950) esittelee Timo Ronkainen, Olavi Vikaisen (1915- ) Kimmo Rantanen ja sarjakuvan parhaita anarkistisuuden ja absurdiuden perinteitä vaalineen Hjalmar Löfvingin (1896-1968) Jari Lehtinen.

Antologian toimittaja Mika Lietzen pitää teoksen yhtenä tavoitteena kiinnostuksen lisäämistä vanhaa sarjakuvaa kohtaan. Merkkivuodet ovatkin ylipäätään siirtäneet katsetta menneeseen: Yhdysvalloissa sarjakuvan satavuotisjuhlia pidettiin 1996, Suomessa ensimmäisen sarjakuvakirjan julkaisusta tuli sata vuotta 2004 ja 2011 tulee samat sata vuotta täyteen ensimmäisestä suomalaisen tekemästä sarjakuvasta.

Ensimmäisen suomalaisen albumin 'Amerikalainen kuvakirja' julkaisi vuonna 1904 antikvariaatti Minerva, jonka konkurssipesä hankittiin 1910-luvulla Jyväskylän yliopistonkirjaston peruskokoelmaksi. Arktinen Banaani julkaisi Amerikalaisen kuvakirjan 2004 näköispainoksena.

Historian puoleen kääntyminen on muuttanut kuvaa menneisyydestä. Rodolphe Töpfferin ja Herra Koipeliinin (Minerva 2007) uudelleenlöytäminen on siirtänyt nykyaikaisen sarjakuvan 'syntyä' vuosikymmeniä taaksepäin.

Suomalaisen sarjakuvan historia on pääosin selvittämättä ja aktiivisellekin harrastajalle tuntematonta. Uudelleenjulkaisujen myötä antologiaan valikoiduista vain kaksi nimeä (Ami Hauhio ja Olavi Vikainen) ovat tulleet tutuiksi viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Toki muitakin piirtäjä-kirjoittajia vaikutti ennen vuotta 1945, näistä hahmoista tunnetuimmat lienevät Pekka Puupää, Rymy-Eetu ja kumppanukset Kieku ja Kaiku.

Pekka Puupäästä ja hänen tekijästään Ola Fogelbergistä on ilmestynyt elämäkerta Jukka Rislakin ja Rainer Sandellin tekemänä (Varsinainen Puupää, Tammi 2005). Kieku ja Kaiku muistetaan erityisesti Mika Waltarin käsikirjoituksista.

Antologiassa esiteltyjen osalta heidän tuotantonsa on ollut monessa tapauksessa nimenomaan kuvasarjoja -- väistymässä olevan määritelmän mukaisesti sarjakuvissa kommunikoidaan puhekuplin. Kuvasarjoissa keskustelut ovat kuvaruudun alla. Yhdysvaltalaisen Alex Raymondin tyylistä huomattavasti lainannut Ami Hauhio ja Hauhiolta oppia ottanut Egon Meuronen ovat antologian ainoat selkeät sarjakuvantekijät. Heidän tuotantonsa ajoittuukin pääosin 1940- ja 1950-luvuille.

Giovannin ja Tawitzin Junnu oli porvarillinen vaihtoehto Pekka Puupäälle. Pekkahan oli edistyksellisen osuusliikkeen palveluksessa. 1920-luvulla kuluttajavalistus oli päivän sana: Suomen Kuvalehtikään ei voinut sitä ohittaa. Nuori herrasmies Junnu syntyi vuonna 1927 Suomen Kuvalehden markkinointia varten, mutta siirtyi pian valistamaan mm. pukeutumis- ja musiikkimuotien seuraamisesta.

Akseli Halosen Helsingin Sanomissa vuodesta 1927 lähtien ilmestynyt herra Pulliainen taisteli maalta kaupunkiin muuttaneen arkielämän ongelmien parissa. Pulliainen oli Helsingin Sanomien ensimmäinen strippisarjakuva. Halonen teki Yhteishyvä -lehteen Sattuman Villeä myös vuodesta 1927 lähtien. Pulliaisen seikkailut loppuivat jo vuonna 1933, mutta Ville jatkoi aina vuoteen 1952 ja uusintajulkaisujen myötä aina 1970-luvulle saakka.

Nämä kaksi vuonna 1927 aloittanutta, Junnu ja Pulliainen, ovat siis antologian ensimmäiset esitellyt. Tässä mielessä teoksen nimen aikamääritys on harhaan johtava. Halosen Pulliainen ja Erkki Tantun Rymy-Eetu antoi Giovannille ja Thilénille idean herra Kerhosesta. Tämä pyöreä herra antoi mahdollisuuden käsitellä Junnua vanhemman porvarisedän arkea. Kerhonen seikkaili Suomen Kuvalehdessä vuosina 1930-33.

Näiden sarjojen porvarillinen, moralisoiva eleganssi on kestänyt hyvin aikaa (tai ajat ovat alkaneet muistuttaa toisiaan). Sen sijaan Ami Hauhion sotapropagandistinen Ismo Lento - rajaseudun poika vuodelta 1942 ei enää kestä kriittisempää tarkastelua. Antologian lyhyiden näytteiden perusteella Reino Helismaan ja Olavi Kanervan käsikirjoittama Maan mies Marsissa Flash Gordon -pastissi on kestänyt aikaa paremmin, erityisesti vaikuttavien piirrosten ansiosta. Hauhion tuotanto on pääasiassa poikakirjamaista kerrontaa. Tekipä Hauhio myöhemmin 1950-luvulla R. L. Stevensonin Aarresaaresta sarjakuvaversion Lasten maailma -lehteen. Poikasarjoja teki myös Egon Meuronen.

Hauhio kuvasi myös perhe-elämää, tosin vahvasti taiteilijaisän näkökulmasta. Seurassa julkaistun Herrasväki Saarenheimon perheenpää tuskailee muun muassa apurahahakemusten ja juhlarunojen tilaajien kanssa. Jo Kissalan pojista (tavattiin Suomessa ensi kerran jo vuonna 1904 Amerikalaisessa kuvakirjassa) lähtienhän perhe on ollut aikakauslehtisarjojen keskeinen aihepiiri. Useampia perhesarjoja, Eskon päiväkirjaa ja Hippasen perhettä, teki Poika Vesanto. Hän aloitti uransa Viipurissa vuonna 1931 Sam Sämpylällä, mutta siirtyi Otavan mainososastolle jatkamaan Giovannin aloittamia Junnua ja herra Kerhosta Suomen Kuvalehteen. Mitkään Vesannon sarjakuvista eivät saaneet pitkää ikää ja muut kuvitus- ja mainostoimistotyöt veivät hänen mielenkiintonsa kokonaan 1940-luvun alussa.

Lapsille suunnattua sarjakuvaa antologiassa edustavat Olavi Vikaisen Kili ja possu, Nalle Nöpönenä ja Pikinokkapiski. Näiden sivun mittaisten, riimiteltyjen kuvasarjojen esikuvana oli kotimainen Kieku ja Kaiku.

Sarjakuvan anarkistisuuden ja absurdiuden perinteitä vaalinut Hjalmar Löfving teki Olli Pirteää Sirkka -lehteen vuosina 1927-1945. Tarinoiden käänteet ovat nopeita ja yllättäviä, vauhdikkaasti Olli ja hänen kaverinsa Jussi Metkanen vaihtavat sekä aikaa että paikkaa. Löfving esikuvana on ollut surrealisti Winsor McCoyn Pikku Nemo. Löfvingin sarjakuvahahmo Matti saanut samanlaisen hatun, jota Nemo ajoittain käytti.

Jos vertaa kotimaisten tekijöiden tuotantoa samanaikaiseen tuotantoon maailmalla, ei suomalaisilla ole mitään hävettävää. Monelle tekijälle sarjakuvan tekeminen on ollut sivu- tai lisätyö, pienellä kulttuurialueella ei sarjakuvalla ole kovin leveää leipää hankkinut. Useimmat tekijät siirtyivät päätoimisiksi mainosgraafikoiksi ja sarjakuvat saivat jäädä vähemmälle. Egon Meuronen keskittyi 1950-luvun puolivälistä lähtien kokonaan kuvataiteisiin.

Sarjakuvan tekemisen vaativuudesta kertoo Tove Janssonin kokemukset 1950-luvulta: elokuussa 1954 hän aloitti kepein mielin Muumipeikko -sarjakuvan tekemisen englantilaiseen The Evening Postiin. Hänenhän tarvitsisi piirtää vain kolme ruutua päivässä. Arki osoittautui toiseksi: Tove joutui tukeutumaan veljeensä Larsiin käsikirjoitusten laatimisessa, ja vuonna 1959 hän luopui kokonaan sarjakuvan tekemisestä. Lars jatkoi kokopäiväisesti Muumien parissa aina vuoteen 1975 saakka.

Vuonna 1927 monessa lehdessä yhtäaikaa päätettiin sarjakuvien julkaisemisesta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää jotakin taustaa useassa paikassa samaan aikaan heränneelle kiinnostukselle. Kirjoittajat hallitsevat hyvin sarjakuvan vaiheet, mutta lehdistön yleinen historia jää tässä antologiassa huomioimatta. Sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistujen sarjakuvien perustutkimus on tekemättä, joten henkilöesittelyjen kirjoittajilta sitä ei oikein voi vaatiakaan.

Antologian tekee hieman vaikealukuiseksi sarjakuvien vaihteleva sijoittaminen sivuille. Osa sarjoista on pysty-, osa vaakasuorassa. Syykin on ymmärrettävä: vaakaan sijoitetut sarjakuvat olisivat kärsineet koon pienentämisestä liikaa. Mika Lietzenin toiveeseen kiinnostuksen kasvusta on helppo edelleen yhtyä.

Laikku 05 Kotimaiset kuvasarjat 1900-1945 (toim. Mika Lietzen). Oulu: Asema Kustannus 2005. 124 s.