perjantai 5. syyskuuta 2008

Myrsky ja mylväys!


[Kuvassa edesmennyt nettikeskustelumyrskyjen nostattaja]

Valokuvatorstai on päässyt jo sadanteen haasteeseensa. Jo kesäkuussa aiheeksi annettiin kuvata myrskyä. Paljon olen kesän mittaan kameraa mukana pitänyt, mutta luonnonilmiönä myrsky ei kuvaamaan innostanut. Kyllä tiedostoihin on synkkiä pilviä kertynyt, mutta niistä ei mielestäni esiteltäviksi ole. Liian tummia tai liian vähän uhkaavia.

Kauniiden säiden kuvaaja mieluimmin olen.

Syyskuuhun siirtyminen on kiukuttanut, sen huomaan viime päivien kirjoituksia kerratessa. Kiukku tunkee kirjoituksista läpi, nousematta kuitenkaan myrskyksi.

Keskeneräisyyttä käsittelevän haasteen tiilikatto on valmis. Kesällä keskeneräisiksi jääneiden asioiden ei pitäisi siis kiukuttaa.

Melkeinpä koko vuoden myrskyisien nettikeskustelujen aiheuttaja on ollut tämän patsaan malli. Mannerheim. Maaliskuussa aloitettiin herran seksuaalisesta suuntautumisesta mylviminen. Vihreät nuoret toukokuussa homofobian vastaisena päivänä kukittivat kuvien patsaan, Mikkelin torilla marssivan.

Nyt syyskuulle tultaessa on vaahdottu Mannerheimin Itä-Karjalaan perustuttamista keskitysleireistä. Tieto on itseasiassa vanha, kuten Jokisipilä kertoi, ja ei se taannoin 1980-luvun alussa myrskyjä nostattanut.

Ajat muuttuvat ja ihmiset niiden mukana. Vuodenajat vaihtuvat ja vaihtumiseen on totuttava. Neljä kertaa vuodessa.



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki tähänastiset valokuvatorstain tämän aiheen kuvat läpi käytyäni täytyy todeta että sinun myrskykuvasi on ylivoimaisesti kovin.

Reijo Valta kirjoitti...

Juu :) Kova metallikuori...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, oivaltava ja erilainen vastine aiheeseen! Pidän.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kokonaisuus: kuva ja teksti yhdessä kokoavat myrskyn ainekset.

Anonyymi kirjoitti...

Alakuva on onnistunut otos, kun tuo varjokin on näkyvissä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mies jä hänen varjonsa oman saappaan alla, aika vaikuttavaa!

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset