sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Raimo Sailas on sosialidemokraatti


Raimo Sailas on sosialidemokraatti, vaikka monet toverit sitä epäilevätkin. Valtiovarainministeriön valtiosihteerinä työskentelevää Sailasta on vuosien varrella ehditty pitää enemmän porvarina kuin porvarit itse ovat, mutta viime viikon urotyö osoittaa, että hän on puolueen miehiä.

Sailas onnistui ujuttamaan ministeriönsä poliittisessa johdossa olevan ministeri Jyrki Kataisen perintöverouudistukseen niin sanotun Troijan hevosen, viruksen, joka aktivoitui keskiviikkona 10. syyskuuta Kataisen ja valtioneuvoston hyväksyttyä perintöverouudistuksen täydennetyn version hallituksen esitykseksi.

Sailaksen perintöverouudistukseen upottama virus havaittiin Veronmaksajien keskusliitossa ja Perheyritysten liitossa vasta perjantaina 12. syyskuuta. Tällöin uusi sijoitusluonteisen omaisuuden täysimittainen verotus oli jo hallintobyrokratiassa huomattavan laajalle levinnyt.

Sijoitusluonteisen omaisuuden verotus tulee olemaan alustavien arvioiden mukaan valtiolle paljon tuottoisampi kuin aikaisempi, pari vuotta sitten poistettu varallisuusverotus ja vanha huojennettu yritysperintöverotus yhteensä.

Kokoomuksen Verkkouutisten mukaan Perheyritysten liitossa ollaan paniikissa. Kataisen toimia arvostellaan "järjenvastaisiksi" ja muistutetaan, että verotukseen haluttiin kevennystä.

Veronmaksajain keskusliitto ja Perheyritysten liitto haluaisivatkin nyt järjestelmän buuttamista aikaan ennen Vanhanen 2.0 -ohjaimen asennusta.

Kokoomuksen mediaosastokin on liittynyt kyvyttömäksi osoittautuneen puheenjohtajansa arvosteluun: "Jos kerran lakia ei voida säätää hallituksen aluksi esittämässä muodossa niin jatkettakoon sitten nykyisellä lailla. Jos tämä ei käy, sitten kysymys ei olekaan sukupolvenvaihdosten helpottamisesta, vaan alussa mainitusta Troijan hevosesta", kirjoittaa Reino Summanen Verkkouutisissa.

Verkkouutisetkaan eivät tavoittaneet Kataista kommentoimaan.

Wikipedian mukaan Raimo Sailas saavuttanut luottamuksen myös Sitrassa, Suomen 4H-liitossa, Anders Chydenius -säätiössä, Suomen Kotiseutuliitossa, Työtehoseurassa, Suomen Metsäyhdistyksessä ja Paperiteollisuuden tulevaisuustyöryhmässä. Järjestöjen edustajat eivät ole julkisuudessa kommentoineet onko Sailas mahdollisesti ujuttanut troijalaisia heidän tavoitteisiinsa.

Toukokuussa Sailas ehdotti Ylioppilaslehdessä (9/08), että joutenolo tulisi palkalliseksi.

- Siitä olisi pitänyt aavistaa Sailaksen aikeet, jälkiviisastellaan Veronmaksajissa ja Perheyrityksissä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset