[Valokuvatorstain 121. haaste: Murtumia]
Ainolanpuistossa ja Hupisaarilla muutenkin on harvennettu puustoa. Näkyy laho ydintä pitkin monessa nousseen, mutta tuskin vielä moneen vuoteen olisivat kaatuneet.
Ikävämpi ilmiö kulkijan kannalta on ravakka merituuli, joka näiden puiden oksia on eräänkin kävelijän tielle heitellyt. Kun työt ajallaan hoidetaan, niin suuremmilta murtumilta vältytään.
Rauhassa ovat kaupunginpuutarhurit saaneet työtään tehdä, ei Oulu vielä niin suurkaupunki ole, että puistopuiden kaatamisesta mekkala nousisi.
9 kommenttia:
Siinä on puu murtunut.
Nykyään näitä murtuneita puita näkyy aika paljon.Siinä on myös murtunut puu poikineen.
Melkein tunnen vastakaadetun puun tuoksun.
Murtumissa löytyy !
Dokumentaarinen kuvasarja.
Ihminen on auttanut jottei puu murtuisi yksin.
Se on aina sääli kun vanhoja puita joudutaan kaatamaan, mutta parempi sekin kuin kallonmurtuma allakävelijälle.
Kenesavotassa puisto ryskää!
Toisen murtuma on toisen lämpö; toisen murtuma on toisen leipä; toisen murtuma on toisen turva - niin se vaan on.
Hieno kuvasarja!
Lähetä kommentti