Luutiissa on käyty keskustelua Maaria Pääjärven kirjoituksen Keisarille mikä keisarille kuuluu pohjalta. Pääjärvi kritisoi kirjailija- ja kustantajajärjestöjen tapaa kampanjoida kirjailijoiden toimeentulon puolesta. Sanaston kautta jaettuja lainauskorvauksia haluttaisiin korottaa moninkertaisiksi, ja kampanjan puolestapuhujiksi on värvätty koko joukko eturivin kirjailijoita ja tietokirjailijoita.
Paljon on suuria sanoja vuodatettu -- niin minkä puolesta? Pääjärven avaus on kirvoittanut tätä kirjoitettaessa lähes sata kommenttia.
Sattumoisin Veikko Huovisen kuoleman jälkeen koottua kirjoituskokoelma Luonnonkiertoa (Siltala 2012) lukiessa taatusti nimekkään ja tunnustetun kirjailijan mielipide. Annetaan Huovisen kysyä ja vastata itse:
Mikä olisi kirjailijan kohtuullinen elintaso demokraattisella aikakaudellamme? Tarkasti ottaen oikeastaan viisi perunaa, jokunen matikanretku, sillinpala ja kulaus vodkaa. Mitä nyt lisäksi lyijykynä ja käärö kaupan käärepaperia rekvisiitaksi.
Kirjoitus Apurahan filosofiaa on ajoittamaton, mutta sisällön perusteella se vaikuttaisi 1970-luvun loppupuolella kirjoitetulta.
Huovisen oli tuossa vaiheessa valtion kolmivuotisella helppo hengähtää, mutta vain yksityisesti. Ensijulkaisunsa teksti sai viime vuonna.
Humusavotassa (julkaistavaksi tarkoitettu päiväkirja vuosilta 1974-75, julkaistiin 1976) puhe apurahoista on aivan toista. Huovinen haukkuu silloisen Oulun läänintaiteilijan, joka oli ehdottanut apurahajärjestelmää aloitteleville kirjailijoille. Kun oikeidenkaan kirjailijoiden toimeentuloa ei oltu järjestetty, parahti Huovinen.
Huovisen Apurahan filosofiaa on kahdessa mielessä ajankohtainen edelleen. Huovinen moittii maan valtalehden tapaa laskea apurahoja. Miksi taiteilijoiden tuloja lasketaan kymmenen vuoden periodeissa?
Kymmenen vuotta on pitkä aika. Voitaisiin laskea mitä tahansa kymmenelle vuodelle. Paljonko vuorineuvos on saanut kymmenenä vuotena, paljonko kansanedustaja, vasemmistojohtaja ja kauppaneuvos. Jos erikoistunut lääkäri on saanut kymmenessä vuodessa miljoonan, eikö hän voisi tehdä seuraavat kymmenen vuotta ilmaista työtä.
Lisäksi Huovinen muistuttaa, että kirjoja on syntynyt vankiloissa ja kurjissa murjuissa. Ehkä parhaimmat ovat syntyneet tiukoissa ja ahdistavissa oloissa. Mutta rahakaan ei koskaan ole estänyt hyvien kirjojen syntyä. Kirjallisuuden perusta ei ole kirjailijan toimeentulossa tai toimeentulemattomuudessa. Se on jotakin muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti