Tänään 1783 syntyi Marie-Henry Beyle, jonka maailma oppi paremmin tuntemaan kirjailijanimimerkillä Stendhal (k. 1843). Stendhal muistetaan parhaiten Stendhalin syndroomasta, joka vuonna 1979 otettiin mukaan viralliseen tautiluokitukseenkin. Firenzen lukuisat taideteokset ja -aarteet saivat monen turistin sydämen tykyttämään, päätä huimaamaan tai pyörryttämään ja tuntemaan olonsa hieman sekaiseksi. Stendhal selitti oireiden johtuvan liiasta kaunotaiteen määrästä. Potilas oli saanut yliannostuksen hienoa katseltavaa.
Stendhal yritti selittää muitakin sielullisia ilmiöitä. Vuonna 1822 esseessä ilmestyneessä De l'amour hän kehitteli ajatusta rakkauden kiteytymisestä. Matkalla Salzburgin suolakaivoksille hän innostui seuraamaan erään baijerilaisen upseerin ja rouva Gherardin välille syntyvää suhdetta.
Stendhal vertasi esseessään rakkauden syntyä ja täydellistymistä matkaan Bolognasta Roomaan. Lähtöpisteessä pari ei tunne toisiinsa mitään vetoa, on välinpitämätön toistensa suhteen. Perillä Roomassa odottaa täydellinen rakkaus (tämän reitin varrella on myös Firenze).
Matkalle lähteminen on sattumaa. Kun on päästy Apenniinien yli, alkaa tapahtua. Ensimmäisessä vaiheessa syntyy ihastus. Toinen alkaa näyttäytyä ominaisuuksiltaan sellaiselta, että häneen voisi lämpimiä tunteita suunnata. Toisessa vaiheessa ihastus hyväksytään molemmin puolin. Vastapuoli havaitsee ihastuneen hauskaksi ja miellyttäväksi, ja ihan kiinnostavaksi kumppanivalinnaksi.
Kolmannessa vaiheessa syntyy toivo. Voi kunpa hänkin rakastuisi minuun! Neljännessä vaiheessa seuraa mielihyvä ja nautinto. Mutta kuten Stendhalin yllä olevasta piirroksesta näemme, matkaa Roomaan on vielä kosolti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti