jatkoa
Populismi ja perinteiset poliittiset voimat puhuvat mielellään yhteisistä arvoista. Populisti nostalgisoi olemattoman menneisyyden ja vaatii paluuta entiseen hyvään, perinteiseen arvomaailmaan. Pitkään valtionhoitajina olleet liikkeet vetoavat pitkään poliittiseen prosessiin ja jatkuvaa rakentamista yhteisten ideaalien pohjalta.
Molemmissa yhteistä on vetoaminen kansalaisten sisäiseen maailmaan, meidän yhteisiin arvoihin, yhteiseen tahtoon. Useampikin filosofi on pitänyt tätä sisäiseen maailmaan vetoamista syynä moniin nykyisiin ongelmiin.
Richard Rorty näki Yhdysvaltojen sosiaalisen kehityksen pysähtyneen 1960-luvun lopulle. Tuolloin erityisesti demokraatit siirtivät poliittiset tavoitteensa ihmisten sisäisen maailman sääntelyyn. Siihen asti oli keskitytty ihmisten elämän ulkoisten ehtojen parantamiseen. Toimeentulon ja konkreettisten elämänehtojen parantamisella oli 1900-luvun mittaan päästy hyviin tuloksiin.
Juuri suomennetussa Slavoj Zizekin Uudessa luokkataistelussa (Into 2017) nykyajan ongelmana pidetään toisten sisäisten maailmojen kuvittelemista ja liiallista ymmärtämistä. Zizekin mukaan toisten (pakolaisten ja terroristien) arvomaailmat pitäisi sivuuttaa ja keskittyä ulkoisten elämänedellytysten parantamiseen. Toisten yksilöllisiin maailmankuviin on äärimmäisen vaikea vaikuttaa. Huomattavasti helpompaa on taata toisille hyvän elämän ulkoiset perusedellytykset.
Kun ulkoiset olosuhteet ovat kunnossa, niin ihmissuhteissa voidaan rauhassa ja turvallisesti tutustua toisten maailmankuviin ja arvomaailmoihin. Se ei ole mitään ylhäältä ohjattua laumatoimintaa, vaan kahdenkeskistä kanssakäymistä.
Välineiden ulkoista maailmaa voi muuttaa tahtomalla. Voimat tulisi keskittää siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti