Aleksander Pushkinin Kapteenin tytär oli ensimmäinen romaani, joka kirjamuodossa julkaistiin suomeksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura saattoi teoksen lukevan yleisön käsille vuonna 1876. Sitä ennen venäläistä kirjallisuutta oli suomennettu ja julkaistu vain aikakaus- ja sanomalehdissä.
Ajankohta saattaa tuntua myöhäiseltä, olihan Suomesta tullut osa Venäjän valtakuntaa jo vuonna 1809. Venäläisen kirjallisuuden tuntijoiden mukaan venäläisten teosten suomentaminen alkoi kuitenkin samoihin aikoihin kuin muuallakin Euroopassa. Kaunokirjallisuuden julkaiseminen oli monissa maissa tarkoin viranomaisten valvomaa ja ennakkosensuurin alaista. Autonomisessa Suomessa oli 1850 jopa kielletty kokonaan muu kuin tieto- ja uskonnollisten kirjojen kustantaminen. Kaunokirjallisuus levisi yleisesti ennen 1800-luvun loppupuolta eri lehtien välityksellä.
Pushkinin Kapteenin tyttären suomensi Samuli S., Samuli Suomalainen (1850-1907). Pietarissa syntynyt Suomalainen valmistui Helsingin yliopistosta 1873 ja teki elämäntyönsä matematiikan lehtorina Sortavalan seminaarissa. Kapteenin tytärtä suomentaessaan hän toimi Helsingissä saksan ja suomen opettajana. Venäjän hän oli oppinut nuorena valtakunnan pääkaupungissa.
Venäläiseen kirjallisuuteen liittyy osin ajatus tekstistä puheena, luettuna. Klassikoissa on sisäänrakennettuna omanlaisensa rytmit, jotka Samuli Suomalainen on Venäjän kirjallisuuden ja kulttuurin professorin Tomi Huttusen mukaan onnistunut tavoittamaan hyvin. Erityisesti Huttunen kiittää Suomalaisen Nikolai Gogol suomennosta Kuolleet sielut (1881). Suomalainen on pystynyt löytämään myös suomenkielestä rytmillisen proosan. Vaikka Suomalaisen käännökset venäläisistä klassikoista on suomennettu monta kertaa uudelleen, niin ensimmäiset ovat pitäneet hyvin pintansa uudempien rinnalla. Ajallisesta etäisyydestä huolimatta Samuli Suomalainen kirjoitti ymmärrettävyytensä säilyttänyttä nykysuomea.
Kapteeni tytär on käännetty Suomessa neljä kertaa. Lisäksi Neuvostoliitossa julkaistiin 1935 oma suomennos. Eniten painoksia on otettu Suomalaisen versiosta. Pro gradunsa käännöksistä tehnyt Anna Levenberg ei löytänyt versioista olennaisia eroja:
Kaikki käännökset ovat hyviä ja ratkaisuiltaan neutraaleja. Niissä ei ole merkittäviä muutoksia, ei ole huomattavissa ideologian vaikutusta käännöksiin tai erityistä yhteiskunnallista tilausta käännöksille (Uusi käännös, miksi sitä tarvitaan? 2016, 84).
Tomi Huttunen on todennut, että vanha suomennos parhaimmillaan onnistuu uudistamaan käyttämäämme kieltä. Kyse ei ole vanhahtavien sanojen tai taivutusten uudelleen lanseeraamisesta, vaan ilmaisutapojen uudellleen löytämisestä. Toivottavasti tästä julkaisusta tarttuisi jotakin lukijan puheenparteen.
* Kirja on saatavissa painettuna lulu.comista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti