Mieskuva

Miestunnus. Miesauto. Mieskunta. Kyllä, kuulostaisi hassulta korvata itsessään sukupuolineutraali "mies" ylikorrektilla "henkilöllä".

— Janne Zareff (@JanneZareff) 21. syyskuuta 2017

Kieli ohjaa ajattelua. Pitkästä aikaa uudelleen herätetty keskustelu ammattinimikkeistä on kulkenut vanhoja ratoja. Ajattelin, ettei minulla ole tähän mitään uutta sanottavaa, kunnes sain käsiini Risto Pulkkisen ja Stina Lindforsin Suomalaisen kansanuskon sanakirjan (Gaudeamus 2016).

Henkilökuva on yleisesti käytetty ja hyväksytty termi. Sanaa en juurikaan ole miettinyt, ja en muista törmänneeni 'mieskuvaan' samassa merkityksessä. Henkilökohtaisesta olen tavannut 'mieskohtaisen' vanhahtavissa teksteissä useita kertoja.

Kansanuskon sanakirja antaa taustaa sille, miksi 'mieskuva' on unohtunut. Kansankielessä mieskuva on tarkoittanut nukkea, jonka avulla on voitu vahingoittaa sitä esittävää ihmistä. Mieskuvalla vanha kansa on tarkoittanut samaa kuin nykyisin voodoo-nukella.

Mieskuva on siis ollut ihmistä esittävä nukke tai kaiverrettu kuva, jota manipuloimalla on voitu vahingoittaa kohdehenkilöä. Mieskuvan avulla on voitu tehdä myös lemmennostatustaitoja esimerkiksi makuuttamalla nukkea yöllä vieressä. Parannustaikojakin mieskuvan avulla on voitu tehdä, mutta vahingoittaminen lienee ollut tavallisempaa.

Edellä kerrottu on suomalaista kansanperinnettä, ei Karibianmeren saarilta haettua kulttuurista lainaa.

Ei siis ihme, että henkilökuva on vakiintunut kieleen niin ristiriidattomasti. Mieskuvalla on tarkoitettu jotakin ihan muuta.




Suomalaisen kansanuskon sanakirja on arvioitu mm. Nousu.netissä.