Eilen illalla Jarmo Papinniemi kirjoitti blogissaan omien koirien puremisesta, eli siitä, miten Suomessa on pelätty lehti- ja kustannustalojen omistajanvaihdosten vaikuttavan julkaisu- ja kustannuspolitiikkaan. Tämä on minua ihmetyttänyt aina, sillä suomalainen lainsäädäntö takaa toimitusten itsenäisyyden. Omistaja ei saa puuttua kustantamoiden linjaan. Siitä on laki.
Omistaja toki nimittää ja palkkaa lehden päätoimittajan ja mahdollisesti vaikuttaa myös muiden journalistien valintaan. Tämän jälkeen päätoimittaja on vastuussa siitä mitä julkaistaan, omistaja ei koskaan joudu vastuuseen päätoimittajan tekemistä valinnoista.
Tunnetaan tapauksia, joissa omistajat ovat vaihtaneet päätoimittajan. Ymmärtääkseni ääneensanotusti tai irtosanomispapereihin kirjoitetusti ei omistajan kannata ilmaista potkujen syyksi päätoimittajan vääränlaisia poliittisia linjoja. Sellaisesta saa sakot ja joutuu maksamaan korvauksia irtisanotulle.
Lukuisat puheet ja pelot kertovat toista tarinaa.
Omistajan ääntä kunnioitetaan kovasti. Sellaisessakin tapauksessa, että omistaja edellyttää omilla aivoilla ajattelemista. Hiljan edesmenneen Aatos Erkon nekrologeissa on tätä paljon käsitelty.
Omistajille vallitseva käytäntö on erinomainen. Voi vaikuttaa julkaisujensa sisältöön, mutta ei missään tapauksessa joudu siitä itse vastuuseen.
Ei tämä ilmeisesti yksin suomalaisten ongelma ole. Le Monde Diplomatiquessa oli pitkät vakuuttelut: vaikka lehden omistus siirtyi toisiin käsiin, niin päätösvalta lehden sisällöstä on ja pysyy yksin toimituksella.
Voisin kuvitella, että seuraavan kerran tästä omistajan edustajan ja päätoimittajan välisestä dilemmasta kuulemme, kun Turkkila ja Putkonen ottavat yhteen.
* Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti