torstai 4. helmikuuta 2010

Kommunistijohtajien huikea kirjoitusnopeus


Jyväskylän Lyseossa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa samalla luokalla olivat Otto Ville Kuusinen ja Edvard Gylling. Luokka aloitti koulunsa vuonna 1892, ensimmäisen vuoden jälkeen Otto Villen keskiarvo oli ainoastaan 6,7. Edvard oli luokan priimus. Kyläräätäli Kuusisen pojalla vie hetken aikaa oppia koulun tavoille, kuudennella luokalla hän otti Gyllingin paikan priimuksena.

Historiateoksissa kiitellään Kuusisen olleen jo lyseolaisena terävä kynäniekka. Taskurahoja hän tienasi kirjoittelemalla kotiaineita toisille markan kappalehintaan.

Lyseossa suomen lehtorina toimi kirjoistaan, lehdistään ja kirjapainostaan tunnettu K.J. Gummerus. Tarina kertoo, että lehtori Gummerus erään oppitunnin alussa havaitsi oppilas Kuusisen kotiainevihon puuttuvan.

Muitta mutkitta opettaja lähetti pojan kotiin vihkoaan hakemaan. Pikkukaupungissa eleltiin, sellainen kävi hyvinkin päinsä. Kotona Otto Ville huomasi, että läksyaine oli jäänyt tekemättä. Siitä alkoi kynä sauhuta ja ennen kellonsoittoa hän oli takaisin koululla.

Aikaa oli kuitenkin mennyt sen verran ettei siitä selittelemättä selvinnyt. Hengenahdistusta poika valitti, mitä lie rinta- tai sydäntautia.

Aine tuli ajallaan palautetuksi ja mallioppilaan maine pysyi.

Kaupunkilaisillekin Kuusinen tuli tutuksi. Hän kirjoitti koululehti Oraaseen jykevän isänmaallisia runoja. Gummerus myönsi stipendinkin sananiekalle.

Suomen kansallisbibliografia tietää Otto Ville Kuusisen kirjoittaneen 89 teosta, näistä ensimmäiset vuonna 1906. Nimekkeet olivat Anarkia ja vallankumous ja Älkää koskeko painovapauteen!

Kuten tiedämme, Leninin koottuja teoksia on melkoinen rivi. Pragmaattisempi Stalin oli silti tuotteliaampi.

Vaikka Kuusisenkin nimekemäärä on jo kunnioitettava, niin se on vähäinen verrattuna Pohjois-Korean Suuren johtajan Kim Il-Sungin tai Rakkaan johtaja Kim Jong-Ilin teosten määrään. Rakas johtaja yksin opiskeluaikoinaan teki ainakin 1200 teosta.

Juche-aatteen edistämisen nimissä keskeisiä teoksia on myös suomennettu. Kim Il-Sungin tuotantoa on saatavilla suomeksi 71 nimekettä. Kim Jong-Ilinkin teoksia on suomennettu kuusi, viimeisin vuonna 1997 Vallankumouksen uranuurtajien kunnioittaminen on vallankumouksellisten ylevä moraalinen velvollisuus (kustantaja Korean kansantasavallan suurlähetystö).

Kaikkia Kim Jong-Ilin teoksia ei saa luettavakseen edes koreaksi. Monet opiskeluaikaisista töistä olivat sotaa käsitteleviä tutkielmia, joiden sisältö on turvallisuussyistä salainen.

7 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Ehkäpä nämä totalitäärien kirjat ja kirjoitukset menevät sinne "muut kirjoitukset eivät voi minuun vaikuttaa - olen itse ylimmäinen mestari"-osastoon.

Hieman kuitenkin ihmettelen, ettei kemian tohtori, rva Ceaucescun uraauurtavat kemian teokset ole tulleet Suomen yliopistoissa esim. pääsykoe-vaatimuksiin.

Reijo Valta kirjoitti...

Elena Ceaucescun Polymeerikemian ja -tekniikan kehityksestä on luonnollisesti suomennettu (1988). En kyllä osaa vastata, miksi ei teosta laajaan yliopistolliseen käyttöön ole otettu :)

Julkaisijanakin on oikein Otava. Yleensähän johtajien teosten suomennoksia ovat julkaisseet suurlähetystöt tai ystävyysseurat.

Nikolae Ceaucescun Romania taistelussa edistyksen, yhteistyön ja rauhan puolesta -tekstikokoelman julkaisi 1971 Romanian sosialistisen tasavallan suurlähetystö.

Toveri Castron Kehitysmaat ja kansainvälinen tilanne saattoi joskus tenttivaatimuksissa olla, tällainen hämärä mielikuva on jäänyt. Neljä muutakin teosta Castrolta on suomennettu.

Reijo Valta kirjoitti...

Elena Ceaucescun teoksen hylkimisestä tulee vielä mieleen, että ainakin jos akateemikko Palotietä uskomme, kemian kaltaiset kovat luonnontieteet ovat arvo- ja ideologiavapaita.

Polymeerien tutkimus tuskin on Suomesta loppunut, silti Lindan mukaan kaikki yliopistokirjastojen Ceaucescun teosten kappaleet ovat hyllyssä pölyttymässä... :)

Riku Riemu kirjoitti...

Hesarin nettisivuilta luin eilen uutisen, jonka mukaan Pohjois-Korea on ilmoittanut Suomessa juhlittavan jopa kaksi päivää Kim Jong-Ilin tulevaa syntymäpäivää.

Lautakuntakin on asialle perustettu, vetäjänään joku Juha Kieksi. Hieman on pistänyt tärisemään; tätäkö se tiesi?

Reijo Valta kirjoitti...

Luin minäkin uutisen ja ihmettelin tavallisesti kriittisen Hs:n linjaa. Julkaista noin vain muihin lähteisiin tutustumatta propagandalaitokseksi tunnetun uutistoimiston uutisia.

Siksi jätinkin tiedon vahvistamattomana mainitsematta.

Parempana länsimaisena lähteenä suosittelen käyttämään Guy Delislen Pjongjang -teosta (WSOY 2009).

Sitä paitsi nykylehtimiesten luotettavin jutunjuuri Facebook sisältää myös tapahtumasivun "Kim Jong-Ilin synttärit". Tätä kirjoittaessa 169 suomalaista on vahvistanut osallitumisensa Jong-Ilin 68 v. syntymäpäiville.

Ei Juha Kieksiä siellä mainita, vaan sivun perustajana on Esa Siitari.

Vähä niinku huumor mielessä taitaa olla siellä ja täällä-

Oneiroi kirjoitti...

Moi!

Tuostahan on tosiaan jo kuukausia, mutta sattumalta kun satuin paikalle... Olen siis Facebook-ryhmän perustanut Esa Siitari. Perustin yhteisön Kim-Jong Ilin synttäreille ja parissa viikossa sinne kerääntyi muistaakseni ainakin 2000 jäsentä, saattoi olla enemmänkin.

Hommahan lähti siitä kun löysin Hesarista maininnan kyseisen diktaattorin lähestyvistä syntymäpäivistä ja että niitä juhlittaisiin Suomessakin jonkinlaisella porukalla. Aloin googletella kyseistä henkilöä ja yllättyneenä sellaisen hirmuhallitsijan toiminnasta 2000-luvun maailmassa perustin sitten sen ryhmän Facebookiin. Keräsin ryhmän kuvaukseen parodioivaan sävyyn Ilin keskeisiä tuhmuuksia ja obsessioita, esimerkiksi pakkomielteinen vihansa lyhytkasvuisia ihmisiä kohtaan.

Ihan huumorimielessä tein tuhmailuistaan kertovan syntymäpäiväsivun siis, tosin kuitenkin julkisesti kehoitin ihmisiä juhlimaan Suuren Johtajan syntymäpäivää vaikkapa askartelemalla häntä muistuttavat naamarit.

Reijo Valta kirjoitti...

Ehkä tämä faktapitoinen kirjoitus kovinkin vakavalta näyttää, erityisesti kun ajankohtaisuus on poissa, mutta viihdytysmieli täälläkin oli.

Vähä niinku huumor mielessä taitaa olla siellä ja täällä...

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset