Maolaiset Suomen taide-elämän kurjistajina

Kiasman johtajan valinta on viime viikkoina herättänyt taidekeskustelun, jossa taidepuheen kautta yritettiin vaikuttaa henkilövalintaan. Johtajan tultua valittua Teemu Mäki summaa keskustelua avoimessa kirjeessä Berndt Arellille, Janne Gallen-Kallela-Sirénille ja Osmo Rauhalalle. Viimeksi mainittu valitti MTV3:ssa neljän koplan terrorisoivan nykytaidetta Suomessa. Siksi Mäen kirje olikin "kolmen koplalle".

Professori Mäen kirje lienee päätepiste keskustelulle tällä kertaa. Intohimot noussevat tavoiteltavan avainviran tullessa seuraavan kerran auki.

Kiintoisaa keskustelussa on ollut Rauhalan käyttämät "neljän kopla" ja "maolaisuus". Rauhalan mukaan nimenomaan Suomen maolaisten "valtaklikki" on vuosikymmenet hallinnut taidekenttää ja haitannut muun muassa Rauhalan rahoitusta ja palkitsemista.

Suomen maolaiset?

Lähes vuosikymmen sitten Pirkko-Liisa Kastari väitteli Jyväskylän yliopistossa suomalaisesta maolaisuudesta järkälemäisellä opuksella Mao, missä sä oot? (SKS 2001).

Maolaisuus Suomessa oli Kastarin mukaan marginaalin marginaalinen ilmiö. Maon ajatuksista keskusteltiin ja kannatettiin kolmessa opintopiirissä, joista yksi jäi hyvin lyhytikäiseksi. Kiinan kulttuurivallankumous (1966-69) herätti kiinnostusta Pohjolan perukoillakin Punaista kirjaa kohtaan. Kaikkiaan opintopiireissä maolaisuudesta kävi kuulemassa ja keskustelemassa satakunta kiinnostunutta. Muutamassa mielenosoituksessa vähäinen väki esiintyi maolaisena ryhmänä.

Julkisuudessa olleista henkilöistä kuuluisin, joka noissa keskusteluilloissa kävi oli Jaakko Laakso. Hänen nimensä mainitseminen tässä yhteydessä on oikeastaan turhaa, sillä pian maolaiset saivat hänestä vastustajan.

Maolaisuus jäi Suomessa enemmän vastustetuksi kuin kannatetuksi liikkeeksi. Neuvostoliitolla ja Kiinalla oli rajariitoja, jotka Venäjä on sittemmin perinyt. Jos porvarit (tai ajan termiä käyttäen ei-sosialistit) ja sosialidemokraatit suhtautuivat nuivasti kommunistisen diktaattorin sisäpoliittisiin puhdistuksiin, niin vielä jyrkemmän kannan niihin otti SKP.

Kastarin mukaan maolaiset jäivät kaikkien puolueorganisaatioiden ja lehdistön huomion ulkopuolelle.

Miten tällaisesta joukosta nousisi "valtaklikki", kulttuurivallankumousta johtava neljän kopla tuhoamaan Suomen taiteen?

Ei noussutkaan.

Kastari paksu väitös on alaotsikoltaan Kiinan kulttuurivallankumous Suomen 1960-luvun keskusteluissa. Kulttuurivallankumouksesta keskusteltiin paljon ja "maolaisiksi" ei-sosialistisissa piireissä alettiin nimittää kaikkia jonkinlaiseen vallankumoukseen pyrkiviä.

Vaikkapa kumouksellisten taidekäsitysten esittäjiä.

Osmo Rauhalan "maolaiset" ovat siis vanhojen, hyvien, kauniiden ja esteettisten taidearvojen uudistajia, muuttajia. Puoluekannalla tai maailmankatsomuksella ei tässä ole merkitystä.

Osmo Rauhala oli toinen Tyrvään keskiaikaisen kirkon uusien kirkkomaalausten tekijöistä. Töitä on esitelty laajasti, ja mielihyvää niiden katselemisesta olen saanut.

Perinteitä on kunnioitettu, mutta myös uudistettu. Keskiaikaisessa taiteessahan oli normina, että perspektiivit heittävät noin 30 asteen/prosentin verran. Sitä ajan taideteoreetikot pitivät hyvänä, kauniina ja esteettisyyden luojana.

Rauhalan Tyrvään kirkkoon tekemissä maalauksissa perspektiivit eivät heitä. Onkohan pieni "maolaisuus" päässyt kaikesta puheesta huolimatta Rauhalankin taiteen tekemiseen vaikuttamaan?