Perjantaina ja eilenkin uusintana katsoin Pressiklubin, jossa vieraana oli Heidi Hautala. Ohjelmasta jäi hampaankoloon Hautalan vaatimus arkistojen avaamisesta, keskustelussa ainoana konkreettisena esimerkkinä pyörähti 1970-luvun alussa toiminut DDR:n tunnustamiskomitea. Hautala ei vaatinut totuuskomissioita menneitä asioita tutkimaan, esitti asiakirja-aineistojen antamista tutkijoiden monipuolisen tarkastelun kohteeksi.
Esille noussut esimerkki on huono. DDR:n tunnustamiskomitea oli kansalaisjärjestöjen ja puolueiden yhteenliittymä Itä-Saksan valtion viralliseksi tunnustamiseksi, jäsenjärjestöissä oli yhteensä 1,5 miljoonaa jäsentä, arvioidut päällekkäisyydet pois laskien noin viidesosa kansasta. Komitea on viime vuosina ollut puheissa mukana, koska SAK:n puolesta sen hallitukseen kuului Tarja Halonen.
Suomi ei ollut tunnustanut kumpaakaan toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä Saksan valtiota. Kylmän sodan vuosina päätös siirtyi ja siirtyi, kunnes vuonna 1973 asia ratkaistiin tunnustamalla molemmat maat samana päivänä, samaan aikaan.
Yksityisenä yhteenliittymänä toiminut tunnustamiskomitea oli pitänyt kokouksistaa pöytäkirjoja ja joitakin muitakin asiakirjoja oli syntynyt. Saksojen tultua tunnustetuksi se lopetti toimintansa ja asiakirjat annettiin Kansallisarkistoon säilytettäviksi.
Luetteloinnin jälkeen ne ovat olleet Kansallisarkistossa koko ajan kaikkien kiinnostuneiden luettavissa ja tutkittavissa.
Kolmisen vuotta sitten Alma Median Helsingin toimituksen parivaljakko Boxberg&Heikka kävi hallituksen pöytäkirjoista laskemassa Halosen paikallaolot kokouksissa. Aamulehden verkkosivuilta voi nämä muistiinpanot käydä katsomassa.
Tunnustetut tutkijat ovat ulkoministeriöstä ja muistakin ministeriöistä saaneet tutkimuslupia niin halutessaan. Vuodesta 1776 periytyvä asiakirjojen julkisuus on pitänyt ja pitää pääosan aineistosta heti syntymästään tai julkishallinnolle luovuttamisesta lähtien julkisena, kaikille halukkaille avoimena.
Ongelma ei ole asiakirjojen tutkittavaksi saaminen, vaan se mitä asiakirjat pitävät sisällään. Pekka Henttonen kirjoitti eilen Helsingin Sanomissa ja blogissaan monien asioiden jäämättä kokonaan kirjaamatta tuotettuihin asiakirjoihin. Ruotsissa hallinnon avoimuus on todettu myytiksi, ja sama pätee Suomeen. Yleisölle mielenkiintoisimmat seikat jäävät puheiksi, kirjaamatta mihinkään asiakirjaan.
Tämä hallintohistorioiden kirjoittajat ovat jo aikaa sitten huomanneet. Jostakin hallinnonalasta ei voi kirjoittaa hallinnonalan omien arkistojen perusteella. Arkistoista kyllä löytyvät päätökset, mutta ei niiden perusteluja tai linjaratkaisuja. Ne on etsittävä toisaalta tai pääteltävä muutoin.
Jos asiakirjat ovat tällaisia, Hautalan vaatimus monipuolisesta tarkastelusta on mahdoton. Se todennäköisinkin kun on pääteltävä toissijaisista merkinnöistä.
Euroopan suljetun hallinnon maissa Henttosen mukaan arkistoihin tallennetaan paljon enemmän tietoja kuin Pohjoismaissa. Hallinnon sisälläkin on tarpeen kirjata ylös sitä, mikä meillä kulkee ns. hiljaisena tietona. Suomessa on ehkä yksi poikkeus: Jukka Kemppinen on blogissaan kirjoittanut monta kertaa Korkeimman oikeuden "lapuista", siis salaisista ja salaisiksi jäävistä valmistelupapereista. Niistä ennakkopäätösten tekijät saattavat tarkistaa mitkä asiat olivat vaikuttimina aikaisempien ennakkopäätösten tekoon.
Mutta salassapidon lisääminen ei ole ratkaisu, kuten Henttonen kirjoittaa:
"todellinen ongelma on suullinen toimintakulttuuri. Esimerkiksi kansanedustaja Tiuran puolueen vaihtoa lienee käsitelty vain suullisesti.
Ongelma ei kiusaa pelkästään lehdistöä ja historiantutkijoita. Se haittaa myös äänestäjiä, jotka eivät voi tietää varmasti, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet päätöksiin. Päätöksentekoprosessien huono dokumentointi houkuttelee korruptioon.
Nykyisessä kunnallishallinnossa toimintakulttuuri osataan. Viime vuonna Oulussa päätettiin lakkauttaa kolme koulua. Kaupunginosissa nousi vastarinta, ja asiasta haluttiin tehdä valitus.
Kaupunginvirastossa valittajille kuitenkin todettiin, että valittaminen on mahdotonta. Budjettikäsittelyssä oli kolmen koulun määrärahat poistettu, mutta varsinainen koulujen lakkautuspäätös tehdään ensi vuonna. Sitten voitte tehdä valituksen.
Hautalan vaatimukset arkistojen avaamisesta kaiken tämän jälkeen tuntuvat samoilta kuin kerran tapaamani sukututkimuksesta innostuneen eläkeläisen haaveet. Hän oli menossa Helsinkiin arkistoon tutkimaan "Mustia kirjoja", jotta saisi selville erään esi-isänsä oikean isän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti