Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen perusteli Kaarina Hazardin Halme-kolumnin langettavaa tuomiota (äänin 10-1) sillä, että käytettiin liian ronskia kieltä. Hazardin mediakritiikki, eli siis se asia, jota ronskilla kielellä tahdottiin sanoa, ei ollut arvostelun kohteena.
Samalla logiikalla voisi arvostella Julkisen sanan neuvostoa. Miksi se antaa 'langettavia tuomioita', vaikka neuvosto ei ole minkäänlainen tuomioistuin. Sen sanoma on pyydetty lausunto, ja 'langettavan tuomion' antaminen on samanlaista sanoilla mahtailua, liioittelua kuin Hazardin kolumnissaan käyttämät ylisanat.
Tuliko Julkisen sanan neuvosto, median itsesäätelyelin, tuominneeksi samalla itsensä?
Otsikon 'kontallaan' viittaa Hazardin neljän vuoden takaiseen pamflettiin Kontallaan (Teos 2006). Siinäkin käsitellään Tony Halmetta ja osin samoin kuvailusanoin kuin kolumnissakin. Niskamakkara jo tuolloin mainittu.
Kontallaan on tiukasti kirjoitettu teos, joka vetäisee lukijan mukaansa. Sen esimerkit ovat noin vuosilta 2003-2005, ajalta joka on melkein pahiten "eilisen uutisia", vähiten kiinnostavaa. Kirjan onneksi mediamaailmassa samat henkilöt ja aiheet tapaavat olla julkisuudessa tuon tuostakin, joten aika ei ole esimerkeiltäkään täyttä voimaa kuluttanut.
Hazardin esittämät kysymykset, havainnot ja paremmat toimintamallit median kuluttajille ovat täysin päteviä. Erityisesti teoksessa miellyttää Hazardin tarkka tapa eritellä mikä on median esittämää, lehtien mukaan asioiden todellinen tila. Oikeasta todellisen tilastahan meillä ei ole tietoa, vain se julkisuuden välittämä.
Millaiset julkisuuden välittäjät Hazardin mielestä meillä on? Iltapäivälehdistö saa jyrkimmän arvostelun: Lehdistö ei ole vallan vahtikoira, vaan vallan Uri Geller: "Ei valtiomahti, vaan yksin öiseen metsään eksynyt mieleltään herkkä aikuinen, joka puun ja oksiston sijaan näkee tuntemattoman tahon ehdoin tahdoin peittelemässä juuriaan, ettei totuus paljastuisi." Lööpeillä myyvät lehdet ovat ottaneet tehtäväkseen lukijoiden taikauskoisten pelkojen paisuttelun, ennusmerkkien näkemisen ja salattujen yhteyksien paljastamisen.
Jos ajattelee iltapäivälehtiä, niin Hazardin havainto on hieno. (Iltapäivä)lehdet eivät nosta ja kaada asioita ja ihmisiä. Jos joku on sellaisen aloittanut, ne kyllä ryntäävät paikalle viimeistelemään tapahtuneen. Mutta ns. skuuppeja ne eivät tee.
Konkurssipesien haaskoilla lentely on seurausta talouslehdissä julkaistuista viranomaistiedoista.
Politiikassa ja virkakunnan rötöksissä useimmiten ensimmäisenä uutisoijana ja vastinemahdollisuutta antavana on Yleisradio. Ajateltakoot vaikka vaaliraha- ja lautakasakohua. Jatkojuttuja tekevät kaikki, muut suuremmalla innolla kuin aloittaja.
Hazardin 'langettava tuomio' osoitti mihin media on nyt kontallaan. Kaleva julkaisi uutisen 'tuomiosta' ennen kuin se oli julkaisuvapaa. Takavuosinahan eri tahot lähettivät lehdille lehdistötiedotteita ennakkoon jotta journalisteilla olisi paremmin aikaan kirjoittaa juttunsa niiden pohjalta.
Epäilen, että käytännöstä on luovuttu muualla kuin Julkisen sanan neuvostossa. Kilpailu uutisen saamisesta ensimmäisenä omille verkkosivuille on tiukka, tosin viivästystään voi paikata ostamalla Googlelta hakutulossijoituksia. Kärkikolmikossa olevat saavat kävijöitä muuta top10:tä paljon enemmän, hakutulosten toiselle sivulle jäävä saa tyytyä hajakävijöihin.
Kalevan päätoimittaja Mantilan järjestämä eroamisnäytelmä tuotti yhden jatkojuttu kierroksen suosittuun aiheeseen lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti