perjantai 9. syyskuuta 2011

Tiernapojat kiellettävä!


Oulu on julistautunut Tiernakaupungiksi. Joulun alla ei ydinkeskustassa käyvä vanhalta tutulta laulunäytelmältä välty. Oulu-Seurasta vuosittain annetaan positiivisia haastattelulausuntoja, että on hienoa kun vanhojen hyvien aikojen perinteitä arvostetaan ja pidetään yllä.

Vanhoina hyvinä aikoina tierna- eli tähtipojat eivät kuitenkaan jakamatonta suosiota saaneet. Kiertelevien poikien lauluperinnettä pidettiin etenkin sivistyneemmissä piireissä epämiellyttävänä ja inhottavana.

Kristiinankaupingissa ilmestyneen Pohjola-lehden ensimmäisessä näytenumerossa vuonna 1899 kerrottiin, että useissa suurissa kaupungeissa tiernapoikien esiintymiset oli kokonaan kielletty. Otsikolla "Huono tapa" ja ylläolevalla kuvalla varustetussa jutussa ehdotettiin, että Kristiinankaupungissakin otettaisi isommista esimerkkiä ja kiellettäisi tapa. Tai ainakin ihmisten pitäisi lopettaa rahan antaminen noille kurjille.

Huono tapa. Niinkuin tietty, on useassa paikkaa Suomessa vielä se tapa, että joukko poikia, n. k. ”tähtipoikia” käy talosta taloon laulaen niitä muinaissuomalaisia joululauluja, jotka jokaiselle ovat hyvin tuttuja.

Ei sillä, että pienet pojat sitä tekevät viattomuudessaan ja köyhyyskin usein on siihen syypää, vaan isot, melkein täysikasvuiset pojat harjoittavat sitä keinoa saadakseen rahaa hyväntahtoisilta ihmisiltä ja mitä vielä pahempi, annetaan heille väkijuomia, niin että usein tapahtuu tappeluja ja muuta onnettomuutta heidän keskuudessaan. Saattaako ne ansaitut rahat hyviä hedelmiä? Ei, päinvastoin. Niillä mennään lähimpään kapakkaan, josta sitten kuuluu rivot ja riettaat laulut ennen mainittujen sijaan.

Eiköhän se olisi parempi, ainakin sivistyksen kannalta katsoen, että senlaiset laulajaiset kiellettäisiin pois ja vielä parempi olisi, ettei heitä suosittaisi ja annettaisi rahaa heidän jumalattomaan huvitukseensa. Isoimmissa kaupungeissa on se tapa kielletty. Eiköhän olisi aika että seurata esimerkkiä muuallakin Suomessa. (Pohjalainen näytenumero n:o 0 15.12.1899).

Olisi hauska tietää, kuuluiko Oulu niihin "isompiin kaupunkeihin", joissa tiernapoikien kulkeminen oli kielletty.

* Tiernakaupunki Oulu - Tierna-aika alkaa 18. marraskuuta.

2 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Muutamia vuosia sitten monikansallisella työpaikallani eräs amerikkalainen veti herneen syvälle nenään, kun intranetissä oli esillä kuva tiernapoikaesityksestä. Siinä kun oli blackface. Jankkaus sisäisellä keskustelukanavalla ei päätynyt mihinkään hedelmälliseen monikulturallisuuteen. Hänestä mustattu naama oli amerikkalaisen perinteen myötä pannassa ja minusta oleellinen osa yhtä suomalaista perinnettä. Jossa ei tosin siinäkään tumman ihonvärin omaavia varsinaisesti kunnioiteta.

Reijo Valta kirjoitti...

Ymmärrän kyllä jos ei keskustelu ole hedelmällisiin tuloksiin päätynyt. Yhdysvalloissa 20- ja 30-lukujen naamanmustaaminen huumorin nimissä oli melkomoista. Vaikka sen juuret on johdettavissa brittiläisiin lastenkirjoihin, niin tiernapojat ovat vielä vanhempaa perua.

Sinänsä on jännä, että nimenomaan täällä suomenkielisellä pohjanmaalla on tiernapoikiin tarrauduttu. Perinnehän oli vahvin ruotsinkielisillä alueilla, suomenkielisillä oma vastine oli tapanipojat, joita tosiaan vahvoin viinaryypyin palkittiin.

Tapanipojista pari vuotta sitten jouluna mainitsin.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset