sunnuntai 29. tammikuuta 2012

5000 markan seteli


Parikymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kun tarvittava käteinen oli pankkivirkailijoilta haettava, sattui pankkisalissa huomiota herättänyt sanaharkka. Eräs mies välttämättä halusi saada rahansa viiden tuhannen markan seteleinä. Virkailija yritti ystävällisesti selittää, että suurin käytössä oleva seteli oli tuhatlappunen ("Anders Chydenius"), mutta tätä tietoa ei asiakas uskonut. Ja vaati viisitonnisia tiskiin.

Tuore, perjantaina julkistettu Antti Heinosen Viimeiset markat (Edita 2012) taustoittaa tuota mieleen muistunutta sanaharkkaa. 1980-luvulla setelistöä vaihdettaessa suunniteltiin myös viiden tuhannen markan seteliä, jopa niin pitkälle, että Suomen Pankki tilasi Torsten Ekströmilta piirustukset seteliksi.

Viiden tonnin seteli olisi tullut jatkoksi Erik Bruunin ja Ekströmin suunnittelemaa 1986 käyttöön otettua setelistöä. Tässä sarjassa kymppinä oli Paavo Nurmi ja suurimpana tonnina mainittu Chydenius. Jos 5000 markkaa olisi toteutettu, suurimman setelin kunnian olisi saanut Mikael Agricola.

Pääasiallinen syy setelin toteutumattomuuteen oli hidas inflaatio ja maltilliset devalvaatiot. Viiden tonnin setelin käypä arvo pysyi niin korkeana, ettei niin suurelle setelille ollut käyttöä. Lisäksi 1990-luvulla rahan liikkeellelaskijoiden varovaisuus kasvoi: rahanpesijöille, veronkiertäjille ja muille talouden harmailla alueilla kulkijoille suuri seteli olisi ollut helpotus varojen siirtämiseksi viranomaisten huomaamatta.

Torsten Ekström hahmotteli arvopuolelle Mikael Agricolan kasvot Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 Turun tuomiokirkon edustalla paljastetun patsaan perusteella. Setelin taustalle Ekström piirsi Turun tuomiokirkon.


En tiedä miten sanaharkka pankissa taannoin päättyi, se jatkui vielä kun olin oman muutaman sataseni saanut nostettua.

Suunnitellun setelin piirustuksiin ja muihin viimeisiin markkoihin voi tutustua tarkemmin Suomen Pankin Rahamuseossa. Viimeiset markat -näyttely esillä 31.12.2012 saakka.



* Rahamuseo
* Viimeiset markat -virtuaalinäyttely

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset