Eilen Jyväskylän yliopistolla vietettiin 50-vuotisjuhlia. Kari Aronpuron toinen ja ehkä eniten huomiota saanut teos ilmestyi vuonna 1965 Kirjayhtymän julkaisemana. Kirjaa juhlistettiin Aperitiff - avoin kaupunki ja kollaasiromaanin taide -seminaarilla.
Aperitiivin, ruokahalun nostattajan seminaarille antoi professori Mikko Keskinen. Kaikkiaan viisi tutkijaa käsitteli teosta eri näkökulmista ja lopuksi kirjailija Kari Aronpuro itse tarjoili digestiivin, ruoansulatusta edistävän juoman.
Kollaasiromaani on nimenä ollut viime päivinä paljon esillä. Tyylilaji on noin sata vuotta vanha, nimen sille on antanut Guillaume Apollinaire ranskan liimaamista tarkoittavan sanan perusteella. Kollaasiromaaniin, tai ainakin hyvään kollaasiromaaneihin kuuluu, että nuo leikkaamisen ja liimaamisen jäljet näkyvät lukijallekin. Ne muodostavat oleellisen osan lukukokemusta. Monissa kollaasiromaaneissa käytetään leikkeitä, joiden tarkoitus on Mikko Keskisen mukaan välittää sanomaa muutenkin kuin kirjaimin ja välimerkein.
1960-luvulla Suomessa ilmestyi useita kollaasiromaaneja. Vuonna 1964 ilmestyivät Markku Lahtela Jumala pullossa ja Pentti Saarikosken Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Aikakauden teoksista parhaiten eloon jäi Aperitiff. Kari Rummukainen perusteli tätä teoksen tarkasti suunnitellulla kokonaisuudella ja vahvalla teoreettisella taustalla.
Kollaasiromaanilla on moninaisia lukutapoja. Suoraviivainen alusta loppuun ei ole se ilmeisin. Riikka Ala-Hakula ajelehtivasta lukijasta ja kaupunkitilasta. Kollaasiromaani mahdollistaa subjektiivisen lukujärjestyksen, se tarjoaa reittejä visuaalisuudellaan.
Huumori on keskeinen osa Aperitiffia. Juri Joensuu puhui kollaasin ja luetteloiden komiikasta, yksi huumorin synnyttämisen perusteista on erilaisten asioiden törmäyttäminen ja yhdistäminen. Kollaasiromaani jo muotona saattaa synnyttää huumoria.
Laura Piippo pohti Aperitiffin perintöä. Erityisesti se on mahdollistanut erilaisia poetiikkoja ja avannut lukustrategioita. Kotimaisesta runoudesta Piippo nosti perillisiksi Kristian Blombergin Puhekuplia ja Harry Salmenniemen Teksas, sakset -teokset. Proosasta hän nosti esille Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanin (2012), jonka vastaanotossakin on ollut samanlaisia piirteitä kuin Aperitiffin.
Seminaarissa oli tarkoitus julkistaa Aperitiff - avoin kaupunki -teoksen kolmas laitos. Saksan lakot ja Suomen työmarkkinakiistat kuitenkin estivät kolmannen laitoksen fyysisten kappaleiden saatavillaolon. Toinen laitos teoksesta tehtiin vuonna 1978.
Seminaarin mittaan Aperitiffissa oleva musta sivu sai ainakin neljä eri tulkintaa. Keskinen vertasi sitä Laurence Strernen Tristram Shandyn mustaan sivuun, hautaan. Puhuttiin myös Malevitšin Mustasta neliöstä, pimeästä sarjakuvaruudusta ja pimeydestä sähköjen katkaisemisen jälkeen. Digestiivissä Aronpuro kertoi mustan sivun taustan. Teosta varten hän oli käynyt pyytämässä Tampereen sähkölaitokselta täydellisen sarjan lomakkeita sähkölaskusta katkaisuilmoitukseen. Tähän lomakesarjaan kuului myös kalkkeeripaperi, joka tuli osaksi kollaasia.
Erityisen ilahtunut Aronpuro oli siitä, että hänen teostaan oli kuvailtu "ironian pastissiksi".
* ntamo: Aperitiff - avoin kaupunki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti