maanantai 22. helmikuuta 2016

436½


Lähikaupan kassalla oli viime viikolla yllätys, Aku Ankan taskukirja numero 436½. Numero hämmästytti, mutta mietittynä oli loogista jatkoa taskareiden historiaan. Ensimmäinen taskukirja ilmestyi vuonna 1970. Tuolloin taskareita ilmestyi neljä vuodessa. Määrä on kasvanut noista ajoista paljon, virallisesti numeroituja on 2014 alkaen ilmestynyt kolmetoista vuodessa. Teema- ja erikoisnumerot sekä uusintapainokset mukaan lukien taskarijulkaisuja on yli kahdenkymmenen vuodessa.

Aku Ankan taskukirjat ovat tuttujen hahmojen, kohtuullisen hintansa ja suuren sivumääränsä ansiosta olleet vuosikymmenet Suomen myydyimpiä käännössarjakuvia. Tällä vuosituhannella kahdenkymmenen myydyimmän käännössarjakuvan joukkoon ei ole juuri muita kuin taskukirjoja mahtunut.

Parhaimmillaan eniten myytyjä taskukirjoja meni kaupaksi yli sadantuhannen kappaleen (2007, 2010). Vitkas lama on verottanut myyntiä, viime vuonna ykköseksi noustiin 40700 myynnillä.

Lamalääke lienee julkaistavien nimekkeiden määrän nostaminen. Uskollisen keräilijä- ja ostajakunnan lisäksi aikaisempia lukijoita houkutellaan takaisin taskareiden pariin koostamalla jo aikaisemmin julkaistuja tarinoita uusissa kansissa.

Lehtipistemyynti on laskussa, ajanvietettä useimmilla on taskussaan mukana, joten sitä ei tarvitse erikseen hankkia. Joka tapauksessa Aku Ankan taskukirjat myyvät edelleen paljon.


* Kvaakissa on keskusteltu taskareiden myyntiluvuista


3 kommenttia:

Valto-Ensio kirjoitti...

Kyllä näitä akuankkoja ovat meijän poijat lukeneet. Tuokin 436½ piti hankkia juuri. Itse en ole kyennyt akuja lukemaan kymmeniin vuosiin. Pelkäänköhän minä niiden alkuperäiskokemusten lumon rikkoontuvan jos lukisin?

Erään talon tiedän syntymäseuduillani jonka vintistä löytyisivät siististi laatikoihin pakattuina varmaankin kaikki 50-60-70-lukujen akuankat ja korkkarit sun muut sen ajan suosikkkisarjikset. Mahtaisi olla melkoisen arvokas satsi?

Reijo Valta kirjoitti...

1950-luvun sarjakuvissa on muutamia hyväkuntoisina arvokkaita lehtiä. Mutta keskimäärin hinnat eivät kovin suuriksi nouse. Jonkinlainen tuntuma on, että keräilyharrastus on ollut hieman laantumassa. 1970-luvulta tähän päivään ainakin Aku Ankoista on ylitarjontaa, lehteä on painettu paljon ja monet ovat ne säilyttäneet.

Itse olen säännöllisesti lukenut taskareita 1970-luvulta saakka. Onhan niissä monen tason tarinoita ja tekijöitä, ja ne ovat muuttuneet vuosien mittaan. Ja julkaistava määrä on melkoinen.

trm42 kirjoitti...

Luin pari viime vuotta taskareita ja taso on laskenut niin paljon vanhoista (ja jopa 90-luvun ajoista), ettei noita pysty lukemaan. Mitään omaperäisyyden häivääkään ei ole jäljellä ja stoorit kierrättävät samoja settejä entistä pahemmin. Tietty vielä päälle moderni korrektius ja kaikilla pitää olla yhtä kivaa ja muuta vastaavaa, niin ei noista enää iloa irtoa. Ovat julkaisseet hitusen vanhoja uusintajulkaisuina ja ne toimivat sisällöltään paljon paremmin.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset