tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pohjois-Korean auringon alla


Eilen Yle TV1 esitti venäläisen Vitali Minskin dokumentin Saman auringon alla (Tsekki 2015). Filmin ajatuksena on kuvata pohjoiskorealaisen koulutytön päivää. Minski kuitenkin leikkasi työnsä toisin kuin isännät olivat ajatelleet.

Pohjois-Koreasta on tehty dokumentteja ja reportaaseja yllättävän paljon. Useimmissa niistä kerrotaan tai viitataan maan tiukkaan sensuuriin tai länsimaisten toimittajien tarkkaan kontrolliin. Päällystakit ja kuvatun aineiston tarkistaminen joka ilta on tullut länsimaiselle yleisölle tutuksi.

Pohjois-Korean propagandakoneisto piti tiukasti kiinni siitä mitä Minski sai kuvata, ja he tuntuivat huolehtivan kaikesta aina dokumentin henkilöiden ohjausta myöten. Tämä kaikki jäi Minskin kuvaamaan raakamateriaaliin. Tekijä ottikin koulutytön sijasta dokumentin aiheeksi propagandakoneiston toiminnan. Korealaiset eivät tainneet osata ajatella, että heidän puuttumisestaan tai ohjauksestaan voisi tehdä filmin.

Koulutyttö Zin-mi oli kertonut filmiryhmälle, että hänen isänsä on toimittaja ja äiti töissä kahvilassa. Minskille pariskunta esiteltiin aivan toisin: isä oli kangastehtaan insinööri ja äiti töissä soijamaitotehtaalla. Dokumenttiin lavastettiin tilanteita molempien työpaikoilta. Kangastehtaalla laadunarvioimiskokouksessa isä meni sanomaan, että olisi puutetta tietyistä varaosista. Korealainen "ohjaaja" puuttui tähän. Ei ole sopivaa puhua siitä, että jotakin puuttui. Lisäksi olisi parempi puhua osastosta kuin tehtaasta ja suuresta läpimurrosta läpimurron sijaan. Tilanne kuvattiin uudelleen, mutta sen Minski oli leikannut pois.

Dokumentti tietysti satuttiin kuvaamaan päivänä, jolloin Zin-mi hyväksyttiin suuren johtajan Kim Il-Sungin perustaman Korean Lasten Liiton jäseneksi. Kouluun oli kutsuttu sotaveteraani kertomaan johtajan suurista teoista amerikkalaisia vastaan. Kovin tytöillä silmät luppasivat sotamuisteloiden aikana. "Ohjaaja" puuttuikin muisteluihin ja kehotti veteraania siirtymään suoraan onnitteluihin.

Kun väkijoukot kaupungilla, metrossa ja toreilla liikkuivat elokuvan tekemistä avustavien korealaisten käskystä, niin tuli tunnelma kulissikaupungista. Onko Pjongjangissa tavallista elämää lainkaan? Jos on, niin me emme siitä tiedä mitään.



Saman auringon alla. Yle Areena


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset