Enää ei saatu mukaan kuin puolet jälkikasvusta katsomaan Akseli Klonkin nukketeatteriesitystä. Kesän tullen Akseli Klonkin esitykset ovat siirtyneet Hietasaareen Junateatteriin, vanhaan junanvaunuun rakennettuun teatteritilaan.
Näytäntönä oli Peter Pan. Nukkeja ja paljon välineteatterin keinoja käyttävä, Jouni Järvenpään näyttelemä esitys oli mainio. Lavastuksena oli monenlaisiin muotoihin muuntuva suuri pannu. Ikäsuosituksena on 3-103 vuotta, joten ei sitä toistakaan lasta välttämättä olisi tarvinnut raahata rekvisiitaksi mukaan.
Tämä, kuten useimmat muutkin Akseli Klonkin näytelmät, sisälsi eri-ikäisiä katsojia ajatellen tehtyjä huomioita ja havaintoja.
Näytelmässä esitettiin teoria keijujen alkuperästä. Kun maailman ensimmäinen vauva nauroi ensimmäisen kerran, naurusta syntyi tuhat keijua. Sen jälkeen jokaisen vauvan nauraessa ensimmäisen kerran on syntynyt keiju lisää.
Näin ajatellen maailmassa pitäisi olla melko huomattava määrä keijuja. Sellaisten kanssa Peter Pankin ensimmäiset aikansa asui, mutta pahaksi onneksi joka kerta kun lapsi toteaa keijujen olevan olematta, häviää yksi keiju, ja niinpä Peter Pan asuikin myöhemmissä vaiheissaan kadonneiden poikien kanssa.
Näytelmässä ei muutoin keijuhin viitattu. Ei ollut Heliä tai Helinää. Kahvikupeista tehty ovi verho kyllä helisi, eri tarkoituksissa esityksen eri vaiheissa.
* * *
Tässä pari päivää kuvitteellisia olentoja käsitteleviä kirjoja mielessä listatessa olen päässyt hyvinkin pitkään luetteloon. Niitähän 2000-luvulla on lapsille suomennettu runsas joukko, Obskuurikirjojen julkaiseman Lisko Scamanderin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Tammi 2001) (Harry Potterin oppikirja) vanavedessä.
Scamanderin teoksessa on paljon tuttuja, aarnikotkista alkaen peikkojen, menninkäisten ja lohikäärmeiden kautta mantikoreen.
Teoksessa kerrotaan myös hutsuista ja mokista. Hutsuja ei saa sekoittaa keijuihin, vaikka ne äkkiseltään samanlaisilta näyttävätkin. Hutsun erottaa parhaiten kahdesta parista käsiä ja jalkoja.
Moka puolestaan on hopeanvihreä lisko, joka kykenee kutistumaan tahdonvoimalla. Noitien keskuudessa mokannahka on suosittu lompakkojen ja rahamassien valmistusmateriaali, koska nahkakin kutistuu elävän olennon tapaan vieraiden lähestyessä.
Kaikista näistä mieleen tulleista nimekkeistä huolimatta en peru sanomaani: Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja on alallaan ylittämätön luomus.
Sen lisäksi erinomaista luettavaa on Anto Leikolan oppihistoriallinen selvittely Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä - Myyttisten olentojen elämää (Tammi 2002).
Mouhijärven kirkkoherran poika Johannes Paulinuksen kirjoittamaan runoon Magnus Principatus Finlandia (1678) vedoten Leikola toteaa, ettei kaikkein hirveimpiä taruhirviöitä ole Suomessa tavattu.
Dragonologian (Kirjalito) levinneisyysaluekartakkeita nuoremman kanssa tutkittaessa havaittiin, ettei Oulun korkeuksilla tavata kuin huurrelohikäärmettä (draco occidentalis maritimus). Sekin viihtynee ennemmin Huippuvuorilla ja Grönlannissa, Perämeren ollessa eteläisempiä havaintoalueita.
Mikäli on Lisko Scamanderia uskominen, Pohjois-Eurooppa on Pohjois-Amerikan kanssa hutsujen seutua. Mutta kuten Harry Potter, Hermione Granger ja Ron Weasley seikkailuissaan havaitsivat, Scamander ei ole suuremmalti luotettava.
2 kommenttia:
hauskaa jos olet koonnut näistä listaa - saisiko sen joskus nähdäkseen? Suuri Tonttukirja taitaa olla vanhimmasta päästä suomeksi julkaistuja. Merenneidoistakin on olemassa hauska virolainen pseudotietokirja, jossa taisi olla peräti Leikolan jälkisanat?
Entä oletko tutustunut vastaaviin maantieteellisiin/ karttakirjoihin? Niitäkin on jokunen olemassa mutta suomennoksista en ole varma.
Ei mulla muualla kuin mielessä ole listausta, sekin siis hankalasti ulossaatavissa olevassa muodossa.
Voisi joskus nähtävillekin luetteloa laatia.
Lähetä kommentti