maanantai 4. lokakuuta 2010

Ig:n rauhannobel

Sunnuntain Hesarin pikku-uutisissa irvailtiin kaatuneille finanssipankkiireille. Golman Sachsin, Lehman Brothersin ja kumppaneiden johto sai Ig Nobelin, parodia-nobelit taloustieteestä. Palkinnon perusteena oli uusien sijoituskeinojen luominen ja edistäminen.

Toisin kuin useat muut Ig nobelistit, pankkiirit eivät saapuneet noutamaan palkintoaan.

Palkinnoista kannattaa huomioida meille suomalaisille tärkeä rauhanpalkinto. Se myönnettiin Richard Stephensille, John Atkinsille ja Andrew Kingstonille brittiläisestä Keelen yliopistosta.

Keelen tutkijoiden todistuksesta on meilläkin tiedeuutisissa kerrottu. He todistivat, että kiroileminen lieventää kipua. Richard Stephens alkoi tutkia hypoteesia seurattuaan vaimonsa käytöstä synnytyssalissa. Tämän auottua päätään ja esiteltyään voimallisisti hallitsemaansa kirosanavarastoa synnytyskivut näyttivät lievenevän.

Kunnon tutkija kokosi ryhmän ja selvitteli asiaa. Koekaniineina saivat tietenkin toimia opiskelijat. Lempikirosanaansa hokevat nuorukaiset kestivät kylmää kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisia sanoja toistelleet verrokit.

Tulokset julkaistiin NeuroReport -lehdessä.

Suomalaisessa kaunokirjallisuudessakin asia on todettu. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (WSOY 2010) esittelee 80-vuotiaan suomalaismiehen, mielensäpahoittajan. Hänen havaintojensa mukaan pahaa mieltä ei tosiaankaan pidä pitää itsessään. Se kalkkeutuu suoniin ja saa sisuskalut sekaisin. Mielensäpahoittajan terveyskeskuksessa mitatut arvot palautuivat normaaleiksi kun hän muisti tuulettaa pahan mielen ulos.

Helsingin Sanomat vaikenee täysin tästä Ig:n rauhanpalkinnosta. Sen sijaan lehden A-osassa se monin sivuin esittelee Tuija Braxin ja oikeusministeriön suunnittelemaa uudistusta, jonka mukaan verkkokeskusteluille laitettaisiin suitset.

Brax ja oikeusministeriö ovat oikea uhka kansanterveydelle! Mitähän siellä mielissä liikkuu, puretaanko mielipahaa työn kautta kun vapaa-ajalla se ei ole onnistunut? Haastatellut kansalaiset sentään ymmärtävät, että tuuletuskanavat on pidettävä auki.

Sananvapaus on säilytettävä, jos ei muuten, niin kansanterveyden vuoksi. Ja kantsisi muistaa myös se rauhanturvaamisen suurvalta-ajatus.

(ja tässä allakin on vapaata tilaa purkautua, jos sitä ei muualta löydä)

3 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Pikku-uutinen kertoi, että Keminmaalla metsästäjä oli ampunut hirven, kun se ilmetysti näytti metsolta. - Ajattelin luettuani, että palkinnon arvoinen suoritus!

Samassa palkintogaalassa palkittakoon Brax elämäntyöstä.

Reijo Valta kirjoitti...

Metsästysuutista lukiessa ihmettelin, että millaisella torrakolla Keminmaan mies oli lintumetsälle varustautunut. Jos pyy olisikin oksalle sattunut, olisiko siitä mitään syötävää jäänyt?

Mutta eihän metsästyksessä ole tärkeintä saalis, monet innokkaat harrastajat ovat kertoneet.


Poliisi antanee metsästäjälle asiaankuuluvan "palkinnon", mahdollisesti käräjäoikeuden vahvistamana.

Riku Riemu kirjoitti...

Tykillä hyttysten ampuminen on mukavaa!

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset