lauantai 23. lokakuuta 2010

Piratismin torjunnasta

Ydin-lehden verkkosivuilla Antti Vuorinen muutama päivä sitten kirjoitti piratismin torjunnasta Venäjällä. Aihe Vuorisen käsittelyyn kantautui rapakon toiselta puolelta New York Timesista, joka tekee Microsoftista osasyyllistä Venäjän sananvapaustilanteeseen juttusarjassa "Unlikely Partners".

Yksilöiden kyse on suomalaisten Baikal-järven rannalle rakentamasta sellutehtaasta. Takavuosina Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaan 1960-luvulla venäläiset tilasivat kombinaatin ja suomalaiset tekivät tehtaan - ilman jätevedenpuhdistamoa.

Oli Neuvostoliitossakin säädöksensä jätteiden käsittelystä, eikä niihin sopinut suora jätteiden veteen laskeminen. Varsinkaan maailmanmitassa ainutlaatuiseen Baikaliin.

Rakennushankkeessa tulivat maiden toimintakulttuurien erot ympäristöä tuhoavalla tavalla esiin. Venäläiset olettivat kombinaatin tietenkin sisältävän myös jätteiden käsittelyn, suomalaiset rakensivat vain sen mikä pyydettiin.

Sellutehtaalle rakennettiin jätevesien puhdistamo, mutta sen toiminta perustui lähinnä jätteen laimentamiseen, ei päästöjen pienentämiseen. Sittemmin Neuvostoliiton hajottua sellun keitto Baikalin rannalla lopetettiin. Uusi Venäjä tahtoi osoittaa, että ainutlaatuisesta ympäristöstä pidetään huolta.

Baikalin sellutehdas aiotaan käynnistää uudelleen. On syntynyt kansalalaisliike sitä vastustamaan. Liikkeellä on konttori Irkutskissa.

Sellutehtaan omistaa nykyisin pääosin Oleg Deripaska. Pääministeri Putin antoi luvan uudelleenkäynnistämiseen tammikuussa 2010.

Avaamisen vastustajat keräsivät tietoa Siperian ja Baikalin luonnon ainutlaatuisuudesta organisoidakseen vastarintaa. Kunnes eräänä päivänä loppuvuodesta 2009 konttoriin astelivat miliisit. He epäilivät luonnonsuojelijoiden tietokoneissa olevan laittomasti käytettyjä tietokoneohjelmistoja.

Paikalla olleet yrittivät esittää miliisille hankittujen käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen mukana tulleita lisenssejä, mutta virkavalta otti ja vei kaikki koneet tarkastaaksensa asian. Virallisesti oli kyse Microsoftin ohjelmistojen luvattomasta ja laittomasta käytöstä.

Suunnitellut mielenosoitukset peruuntuivat ja näkyvää vastarintaa ei saatu aikaan. Kreml saattoi antaa luvan vastalauseetta.

Asian tultua ilmi Yhdysvalloissa syyskuussa Microsoft on luvannut lakiasiain apua venäläisille kansalaisjärjestöille. Mutta ankaraan piratismia torjuvaan lainsäädäntöön ei ole otettu kantaa.

Piratismin ja laittoman lataamisen varjolla saatetaan käytännössä missä tahansa ja milloin tahansa ottaa kuka tahansa poliisin arvostelevan silmän alle. Suomessakin. Tekijänoikeuslait ovat hieman liiankin hyvä ase huonosti käyttäytyvälle vallalle.


* Antti Vuorinen. Piratismi poliittisena keppihevosena Venäjällä. Ydin 20.10.2010.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset