sunnuntai 21. elokuuta 2011

Vaarallinen runous


Eilen puolen päivän jälkeen Suoraa puhetta! radio-ohjelmassa oli uusi juontaja ja alkoi uusi aihekokonaisuus. Aleksis Salusjärven johdolla tutkaillaan tuotteistamisen vaikutusta kulttuuriin ja taiteeseen lokakuun lopulle saakka. Ensimmäisenä aiheena oli runous ja ohjelmaformaattiin kuuluvana manifestina Runous on tärkein kirjallisuudenlaji!

Keskustelijoina studiossa olivat runoilijat Kristian Blomberg ja Pauliina Haasjoki ja Helsingin Sanomain toimittaja Esa Mäkinen. Manifestissaan Salusjärvi totesi muun muassa "Runouden nykyiset saavutukset ovat jäämässä pimentoon, sillä niitä on vaikeaa tuotteistaa."

Keskustelussa päästiin heti asiaan, Mäkinen nosti esille syksyllä ilmestyvän Vastakaanonin (Poesia 2011, ennakkotilattavissa). Oman lehtensä puolustukseksi hän mainitsi, että antologiassa olevista yli viidestäkymmestä runoilijasta on lehdessä huomioitu 25. Siis turha tulla Hesaria syyttämään, että se olisi uutta runoa pimentoon asettamassa.

Blomberg yritti tiukata Mäkiseltä journalismin tutkimuksen peruskysymystä, miten noita mainittuja lehdessä on käsitelty. Tähän Mäkisellä ei ollut vastausta, hän ei ollut sellaiseen varautunut vastaamaankaan. Positiivinen, neutraali, negatiivinen tukkimiehenkirjanpitoa ei siis tullut tietokantahaun yhteydessä tehtyä.

Vastakaanonin esiinnostamisen myötä päädyin tätä kirjoittamaan. Olen yksi antologiaan valituista runoilijoista, sen toimittaneet Harry Salmenniemi, Juri Joensuu ja Marko Niemi ovat löytäneet tekemisistäni kaksi kokonaisuuteen oivallisesti sopivaa runoa. Aluksi oikovedosta selaillessa tuntui, että olenko mitään teokseen sopivaa tehnytkään.

On minutkin Helsingin Sanomissa mainittu. Tosin ei runojutuissa, vaan apurahansaajien yhteydessä. Eikä apurahakaan liittynyt kirjallisuuteen, vaan rauhantyöhön.

Toivottavasti siis en kuulu Mäkisen mainitsemiin "käsiteltyihin".


Maaria Pääjärvi ehti jo hieman ohjelman jälkeen kirjoittamaan Luutiissa Mäkisen tarjoilemasta (huonosta) sosiologiasta, ja Salusjärvi sinne kommentoimaan bourdieulaisen taidekenttä-ajatuksen kuolemasta. Että "[k]irjallisuudessa tilanne onkin se, että sinne tehtaan ovelle ei enää tuoda maistiaisia. Nyt pitää sikariportaan jalkautua kaupungin kaduille. Ovet on auki ja kutsujakin on lähetetty."

Tilanne on näin Oulussakin. Huutomerkki on mahdollisimman suurella avoimuudella ja matalalla kynnyksellä järjestänyt jo usean vuoden ajan tilaisuuksia, joihin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita, kuulemaan tai esiintymään. Toisista tykätään, toisille taputetaan kohteliaisuudesta, uskalluksesta.

Eivätkä nuo suosiota saaneet edes lähettele kustantajille käsikirjoituksia, vaan julkaisevat itse ja myyvät tilaisuuksissa kuten Kalevan kulttuurisivut eilen kertoivat. Eivätkä nuo tekijät mitään kummallisia kokeilijoitakaan ole, ihan tavallisia vapaan mitan kirjoittajia.

Pääjärven Mäkiseltä peräämä ideologia voisi olla tekemisen vapaus. Taidekentällä on tietyt tunnetut kilpailuttamisen ja hyväksyttämisen reitit, joita myöden pääsee suurten kustantajien julkaisemaksi. Kilpailemattomuus on jotakin nuo reitit ohittavaa, runoilijoita jotka löytävät yleisönsä ilman kustantajia tai valtalehtiä.

Sellainenhan on vaarallista. Kun ei lähtökohtaisesti olla karsimassa ja valikoimassa parhaita päältä. Ja on vielä olemassa asiaa edistäviä yhteisöjä!

Itse päädyin Vastakaanoniin toimittajien pyynnöstä. Kiitos siitä heille. Jos olisi järjestetty kirjoituskilpailuja tai ehdokasmenettelyjä, niin en olisi antologiassa mukana.

Ajat ja tavat muuttuvat. Hakemusten lähettely ja hyväksynnän odottaminen on mennyttä. Jos haluat työpaikan, sinun on itse se luotava tai löydettävä. Jos haluat yleisöä taiteellesi, niin .

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset