lauantai 20. elokuuta 2011

Kivikoulun muusaklubi


Eilen Muusajuhlien ajan Oulun lähiseutuja kiertävät klubi-iltamat olivat Vanhassa Limingassa, museoalueen Kivikoulussa aivan Limingan taidekoulun kupeessa. Tuottaja Kari Miettunen on valmistellut kullekin eri paikkakunnalla järjestetylle tilaisuudelle oman ohjelmansa. Limingan ohjelmistossa painottui sarjakuva, onhan paikkakunnan taidekoululla sarjakuvalinja.

Oulun sarjakuvaseura järjesti illan aikana strippikilpailun. Illan aikana tehdyistä sarjakuvista yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan, ja voittajaksi illan päätteeksi julistettiin Kili Kauppi Herakleitoksen tunnettua fragmenttia kommentoivalla työllään.

Kili Kauppi myös esiintyi illan aikana. Antti Rundelinin kanssa hän esitti Lauri Ahtisen sarjakuvateksteihin tekemiään lauluja. Ahtisen arjesta tekemät oivaltavat havainnot taipuivat oivasti musiikillisestikin nautittaviksi.

Illan runoesityksellä aloittanut Keijo Ahlqvist sijoittui toiseksi strippikilpailussa. Hänen sarjakuvansa nappasi aiheen Kaupin ja Rundelinin esityksestä, piirtäen näkyviin Ahtisen tarttuvan lauseen.


Keskinäiset, sattumalta syntyneet viittaussuhteet siis muodostuivat illan teemaksi. Varsinkin, jos antiikin muusien, Muusajuhlien innoittajien, joukkoon lasketaan myös Herakleitos.

Ahlqvist käytti runoesityksessään teknistä apuvälinettä, pientä kuvaruutua. Paikan päällä puhuttu ja aikaisemmin nauhoitettu lomittuivat.


Runollista musiikkiakin kuultiin. Hailuotolainen Duo Anna September esitti Pekka Strengiä akustisesti, revonlahtelais-oululainen Häikiö puolestaan muun muassa Teemu Hirvilammen, Jarkko Laineen ja Ilpo Tiihosen runoihin perustuvaa musiikkia. Jälkimmäinen esiintyy myös tänään Oulussa Muusajuhlien päätösklubilla.

Paikalla oli myös Sari Maanhalla, joka teki halukkaille runomuotokuvia.

Enemmänkin yleisöä olisi paikalle mahtunut. Mukavat iltamat kuitenkin, viihtyisässä Vanhan Limingan ympäristössä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset