maanantai 1. elokuuta 2011

Puusta pudonneita petolintuja

Etualalla Esko Heikuran töitä tältä vuodelta.

Lauantai-iltana Oulun Luulajanpuistoon, Kainuuntien ja Karjasillan väliselle alueelle, avattiin Puusta pudonneet puuveistosnäyttely. Järjestäjänä on Sointu ja sivellin -liike ja pitäjänsä Jorma Styng. Näyttely on esillä 27. elokuuta saakka (lisätietoja facebookissa). Ideana on ollut pohtia ITE-taiteen ja ns. oikean taiteen rajoja, onko sellaisia ylipäätään olemassa? Näytteleillä siis töitä rajan molemmin puolin sijoitetuilta miehiltä.

Esillä olevan perusteella se on häilyvä, mutta jollakin tavalla olemassa oleva. Enemmän tekemisen lähtökohdissa olevana kuin itse lopputuloksessa ilmitulevana.

Jauhiainen: Kalasääski ja lohi.
Näyttelyssä huomion kiinnittävät monet lintuaiheet, erityisesti kotkat. Luulajanpuiston halki virtaa Kaupunginoja, ja se muistutti mieleen mereenlaskupaikan läheisyydessä olevan Oskari Jauhiaisen (1913-1990) pronssiin valetun Kalasääsken ja lohen (1959). Esko Heikuran petolintu kaloineen myös tätä tietoa muistinsopukoista herätteli.

Kotkia, petolintuja olivat puusta esiintyöstäneet myös Juha Käkelä, Kalle Ahola ja Kari Tykkyläinen.

Juha Käkelä, Puoleksi syntynyt, 2011.

Kalle Ahola, Kallen kotka, 2011.

Kari Tykkyläinen, Alkumuna, 2010.

Huumorilla petolintuteemaa lähestyi Jouko Keskiaho:

Jouko Keskiaho, MTV, 2011

Samaa teemaa voi lähestyä myös muotona. Kari Tykkyläisen mustanpuhuvat Ennen valtuustoa (2010) ja Valtuuston jälkeen (2010) kuvaavat kunnallispoliitikkonakin tunnetun tekijän mielentiloja.

Etualalla Valtuuston jälkeen.

4 kommenttia:

Jorma Styng kirjoitti...

Kiitos kivasta kirjoituksesta. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että Karin sukunimi ei ole Tynkkynen vaan se on Tykkyläinen, kuten juttusi loppupuolella olit jo sen yhden kerran oikein kirjoittanutkin.

Tykkyläinen on niitä sen kaltaisia sukunimiä, jotka helposti muuttavat muotoaan milloin mihinkin muotoon.

Ystävällisin terveisin
Jorma Styng

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitos huomautuksesta, korjasin. Myös sellaiset lempinimet kuin Tykylevits saavat oikeissa sukunimissä hämmentymään. Linkin takana kaiken muun lisäksi videota Luulajanpuistosta.

Reijo Valta kirjoitti...

Linkkikin meni sitten väärin.

tmi Sointu ja Sivellin kirjoitti...

Tekevälle sattuu :)

http://sointusivellin.blogspot.com/2011/08/puusta-pudonneet-puuveistosnayttely-307.html

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset