Seppo Seppälän sarjakuvat

Eilen Isä ja poika-ohjelmassa Seppo ja Hermanni Seppälä puhuivat suomalaisten maailmanvalloituksista. Isä Sepollakin (s. 1946) oli oma tarina kerrottavanaan, hän Seppo Lindqvistin (s. 1945) kanssa aikoi valloittaa Saksan sarjakuvillaan. Vuonna 1970 he kävivät Itämeren etelärannalla markkinoimassa Onnellista maailmanloppua (Weilin+Göös 1970), mutta kustannussopimuksia ei syntynyt. Kiinnostusta ei löytynyt.

Koska Seppojen Lindqvist ja Seppälä sarjakuvista oli vain hatara, pilakuvamainen muistikuva, kävin lainaamassa kaksi Oulun maakuntakirjaston tietokannan tuntemaa teosta, miesten yhteisen tuotannon. Toinen oli vuotta aikaisemmin ilmestynyt Vallan veri ei vapise (Weilin+Göös 1969). Avohyllyssä teoksia ei enää ollut lainattavissa, mutta ystävällinen henkilökunta haki kirjat varastosta.

Kirjastoluokituksessa molemmat sarjakuvat oli luokiteltu pilapiirroksiksi (YKL 74.17). Tämä valinta lienee tehty sisällön perusteella, sarjakuvien poliittinen sisällön vuoksi on katsottu niiden sopivan Kari Suomalaisen pilapiirroskirjojen viereen. Molemmat ovat selvästi sarjakuvia, ja tämä teoksien takakansissakin todetaan.

Luokituksista puheenollen: samalla reissulla huomasin Pirkko Saision Lokikirjan (Siltala 2010) sijoitetun vesiliikenteeseen (YKL 69.63), vaikka muistelmat tai sarjakuvat olisivat sille ehkä sopivampia viitekehyksiä.

Seppälä ja Lindqvist olivat perustaneet "sarjakuvatyöryhmänsä" vuonna 1968. Jo ennen ensimmäistä teosta he olivat julkaisseet lehdissä "sarjakuvan uutta aaltoa" edustavat työt Romut, Sonja ja Montosen porukka. Tämä Vallan veri ei vapise-teoksen lievetietojen mukaan.

Tekijöiden työnjakoa ei tarkemmin selvitetä, mutta taustoituksen perusteella Seppälä on kirjoittanut ja Lindqvist kuvittanut. Jälkimmäinen oli myöhemmin Sarjis-lehden vakiotekijöitä ja kuvitti muun muassa Riitta Toikkasen Urkin arkin (Weilin+Göös 1973). Seppälän sarjakuvaura päättyi Onnelliseen maailmanloppuun.

Vallan veri ei vapise on kotimainen vallankumousparodia. Itsenäisyysjuhlinnan aikaan riemuanarkistit, Vallattomat, lukitsevat kansakunnan poliittisen johdon linnaan ja antavat vallan kansalle. Työ perustuu pitkälti hienoille, karikatyyreille, Urkki, Koivisto, Karjalainen, Virolainen, Saarinen, Tuomioja jne. saavat humoristisen muodon. Vanhan vallan veri ei vapise, vaan se ottaa omansa takaisin.

Vaikutteet ovat lähinnä ranskalais-belgialaista alkuperää, väljää ruudutonta, kuva sivullaan tai aukeamallaan. Teksti ladottuna kuvien alla.

Onnellinen maailmanloppu käyttää enemmän sarjakuvan keinoja. On ajoittain kokonaisia ruudutettuja sivuja, puhekuplia ja tekstit ovat kauttaaltaan tekstatut. Kuvitukseen on haettu mallia myös rapakon takaa, Mad-lehtiä on luettu tätä toista albumia suunnitellessa.

Kolmas maailmansota on käyty ja yksi ainoa etelämeren saari on jäänyt asuinkelvolliseksi. Eri maiden johtajat toisistaan tietämättä aikovat sinne, omaa voittoaan juhlistaen. Pettymys on kuitenkin suuri kun vihollisetkin ovat bunkkereissaan selvinneet. Kaikki alkaa taas alusta.

Karikatyyrit jälleen ovat lukunautinnossa keskeisessä osassa.

Onnellista maailmanloppua lukiessa ymmärtää, että taannoin siinä on nähty vientipotentiaalia. Sarjakuva tasoltaan olisi hyvinkin sopinut amerikkalaiseen Madiin julkaistavaksi joidenkin juonellisten muutosten jälkeen.

Mutta sitä olisi pitänyt tarjota nimenomaan Madille. Tuon ajan Suomessa populaarikulttuurin vientiponnistukset kariutuivat useimmiten samanlaisiin vääriin lähtökohtiin.