2001 science fiction elokuvaa

Yle Teeman Elokuvan juhlaviikolla tänään nähdään Esko Valtaojan valintana Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (Iso-Britannia 1968). Valintaansa Valtaoja perusteli sillä, että elokuva vie aikaan, jolloin avaruuden valloituksen tulevaisuus vaikutti vielä valoisalta. Ylipäätään 1960-luvulla tulevaisuus näytti lupaavalta, ja ajan dystopiat perustuivat pieleen menneeseen demokratiakehitykseen.

Suomeksikin on joku aika sitten ilmestynyt Steven Jay Scheiderin päätoimittama 101 SCIFI-elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään (Readme.fi 2010). Kubrickin elokuva on tietysti joukossa mukana. Sen mainitaan olevan niitä harvoja, ellei ainoa, elokuvia, joka on säilyttänyt arvonsa nimessään olevan vuosimääreen jälkeenkin.

Samana vuonna Kubrickin 2001 kanssa teattereihin tullut Franklin J. Schaffnerin Apinoiden planeetta on päätynyt jo uudelleenfilmatisoiduksi. Pari vuotta aikaisemmin tehty Francois Truffautin Fahrenheit 451 (Iso-Britannia 1966) on ilmeisesti myös saamassa remakensa.

Schneiderin toimituksessa on lukuisasti viittauksia myöhemmistä filmeistä Kubrickin 2001 Avaruusseikkailuun. Pitkä loppukohtaus on kiinnostanut monia ohjaajia, mutta ensimmäisen Star Trek-elokuvan epäonnistumisen jälkeen vastaaviin kokeiluihin ei ole uskaltauduttu. Siinä välissä 2001:n tehostemestari Douglas Trumbull debytoi ohjaajana mainelistalle päässeellä Hiljaisella paolla (Yhdysvallat 1972).

Kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa ei tapahtunut mitään merkittävää ilman vastapuolen reaktiota. Kubrickin 2001:n neuvostoliittolaisena vastaparina pidetään Andrei Tarkovskin Solarista (Neuvostoliitto 1972). Tarkovski ei käyttänyt elokuvatehosteita juuri ollenkaan. Uima-altaan vesi sai toimia maan ja avaruuksien välisenä voimana, ja elokuvallisesti se toimikin erinomaisesti.

Kubrickin luoma avaruuksien värimaailma oli hallitseva scifi-elokuvissa pitkään. Vasta James Cameronin Aliens (Iso-Britannia-Yhdysvallat 1986) mursi sen tummanpuhuvilla sävyillään ja H. R. Gigeriltä lainatulla gotiikalla. Samalla myös avaruuden valloituksen loistava tulevaisuus jäi menneisyyteen, ainakin toistaiseksi. Sieltähän saattaa löytyä vaikka mitä pelottavan hallitsematonta, varsinkin ihmisen ahneuteen yhdistettynä.

Science fictionin pitää nähdä-listalla on toinenkin Stanley Kubrickin filmi, Kellopeliappelsiini (Iso-Britannia 1971). Sitä ei aina tieteisseikkailuksi mielletä, koska elokuvassa ei ole avaruusaluksia tai etäisiä planeettoja. Mutta tulevaisuuden teknologioista siinäkin on kyse.

Taidamme olla ihmismielen ymmärtämisessä olla samanlaisen taipaleen alussa kuin avaruuden valloituksen kanssa.