torstai 14. toukokuuta 2009

Pinnan alla kytee


Irtisanottavaa ranskalaista työläistä globalisaatio iskee kasvoille mitä konkreettisimmin. Uutispäivä Demariin Ranskasta kirjoittava Mikko Ruotsalainen nosti eilen ("Toivon mentyä") esille sikäläisen työlainsäädännön erikoisuudet: jokaiselle on annettava potkut kasvotusten ja laki edellyttää tarjoamaan irtisanotulle kaikkia mahdollisia töitä saman konsernin sisältä. Kaikki mahdollinen tarkoittaa myös Romanian, Intian ja Kiinan tehtaiden parin sadan euron kuukausipalkkaisia töitä.

Jokaiselle irtisanotulle silmistä silmiin konkretisoituu minne ja miksi hänen työnsä on siirtynyt.

Yt-neuvotteluja ei tunneta. Työntekijöiden on vaikea saada omia mielipiteitään johdon käsiteltäviksi, siksi irtisanomisaaltojen yhteydessä tapahtuu usein niin sanottuja valtauslakkoja ja pomokaappauksia. Perinne juontuu 1970-luvulta, jolloin Sub-Aviationin (nykyinen Airbus) lentokonetehtailla työntekijäjoukko valtasi tehtaan ja vaati neuvotteluja. 1980-luvulla valtaukset olivat yleisiä, yksi tunnetuimmista oli UPM-Kymmenen omistamalla Chapelle-Darblayn paperitehtaalla. Yksi ay-aktivisti kuoli.

Tänä keväänäkin olemme Suomenkin uutisista saaneet lukea, miten ranskalaiset ovat lukinneet johtajiaan työhuoneisiinsa. Väistämätöntä on siirretty, ainakin muutamaksi tunniksi.

Nuorisotyöttömyys on Ranskassakin räjähtänyt käsiin, korkeimmin koulutetutkaan eivät saa työharjoittelua kummempaa. Turhautuminen ja syrjäytyminen saattavat puhjeta kapinaksi milloin tahansa.

Näinä päivinä 1968 Pariisi oli opiskelijamellakoista sekaisin. Tänään 1970 Saksassa perustettiin Punainen armeijakunta, joka terrorisoi maata vuosikymmenen.

Toukokuun keväiset lämpimät päivät ovat inspiroineet ihailtuihin vallankumouksiin, vastarintaan ja suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Useimpien valtioiden kansallispäivää tai muuta isänmaallista juhlaa vietetäänkin juuri toukokuussa.

Suomi on poikkeus Maamme-laulun lurautusta 1848 lukuunottamatta. Täällä inspiraation on synnyttänyt pitkän loskaisen syksyn jälkeinen oikea talvi.

Pinnan alla kytee isommasti ja pienemmästi.

Tyttäret aikovat lakkoon.

Turussa syntynyt maailmanlaajuinen yli 25 miljoonan rekisteröityneen jäsenen Stardoll.com -paperinukkesivusto siirtyi maaliskuussa yhdysvaltalaisen Piczon omistukseen. Tyttöjen mielestä uusi omistaja on aikaisempaa ahneempi.

Maksulliseen (superstarat) ja maksuttomaan osaan jakaantuva sivusto palkitsee kävijäuskollisuudesta ja kirjautumisesta saaduilla stardollareilla maksuttoman puolen asiakkaat ovat voineet hankkia uusia vaatteita ja koriste-esineitä virtuaalisiin huoneisiinsa.

Uuden omistajan myötä tyttöjen mielestä yhä useampi asia on muuttunut vain superstaroille (oikealla rahalla maksaville asiakkaille) tarkoitetuksi. Niinpä kapinahenkeä on liikkeellä. Stardollin keskustelupalstoilla kiertää useilla ei kielillä seuraava viesti:

Älkää kirjautuko 1.6. stardolliin jotta vältämme hintojen kohoamisen ja kaiken muuttumisen VAIN superstaroille.

Sinä tiedät sen olit superstara tai et, tämä ei ole reilua!

Tee pieni uhraus, älä kirjaudu 1.6. vaikka menetät 1 stardollarin.

2 kommenttia:

hpy kirjoitti...

Irtisanominen on vaikea asia Ranskassa. Sita saataa moni laki, ja jos tyonantaja unohtaa pienenkin seikan se voi koitua hanelle kovinkin kalliiksi. Siksi on syyta tutustua lakiteksteihin kunnolla ennen kun rupeaa irtisanomaan tyontekijoitaan.
Vaittaisin etta tyontekijoiden liiallinen suojeleminen voi vaikuttaa myos heidan palkkaamiseen.

Reijo Valta kirjoitti...

Ainakin se vaikuttaa, että nuoret, elämän ahneet miehet ja naiset jätetään palkkaamatta. Kun turhautuneet ja pettyneet lähtevät kaduille, nuo joutilaiksi ja laiskoiksi moititut, saattaa tapahtua vaikka mitä.

Monimutkaisia ovat yhteiskunnalliset yhtälöt, niissä ei kannattaisi vain omaa tiliään tuijottaa.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset