[Jatketaan vielä eilisen tapaan Taskarin teemanumeroiden parissa. Vanhoja suomalaisissa sanomalehdissä julkaistuja joulutarinoita linkin takana.]
Joskus Kvaakin keskusteluissa, kun pohdittiin Tupun, Hupun ja Lupun ikää, ehdotin ratkaisuksi veljenpoikien viettämien joulujen määrän laskemisen. Ehdotus oli tietenkin pilailua, taitaa joka jouluksi uusia tarinoita ilmestyä melkein yhden lapsuuden verran. Tahti on vain kiihtynyt, kun teemataskareissa on otettu tavaksi julkaista jouluspesiaaleja.
Täksi jouluksi ilmestynyt Todellisia tonttuja sisältää kolmetoista tarinaa. Kun mukaan lasketaan Aku Ankka -lehdessä ilmestyneet joulujutut, niin saataneen veljenpojat hyvinkin täysi-ikäisyyteen. Aivan kaikissa tarinoissa Akun holhokit eivät ole mukana, joten suoraviivaista laskentaa ei voi tehdä.
Todellisia tonttuja on teemanumeroiden seitsemäs jouluspesiaali. Aikaisemmat ovat Rekiretki (n:o 6, 2003), Kultainen joulu (8, 2004), Pakettimatka (10, 2005), Lahjajahti (12, 2006), Puhu pukille (15, 2007) ja Lahjaunelmia (18, 2008).
Taskarin teemanumeroiden joulunumeroissa ei tarinankerronta varsinaisesti juhli. Onpahan pienemmille joulunodotuksen helpottamiseksi ja vanhemmille jouluhengen nostattamiseksi koottu yksiin kansiin tuttujen kaavojen mukaan kulkevia tarinoita. Joulupukkia autetaan, estetään joulun terrorisointi, parannetaan poroja. Lahjaongelmista selvitään.
Sama kaava toistuu Todellisissa tontuissa. Muutama tarina joukosta kuitenkin erottautui.
Rodolfo Ciminon ja Francesca Guerrinin vanhemmassa Aku Ankka -tarinassa ei vietetäkään joulua vaan uutta vuotta. Juttu on räiskettä ja räminää, lopuksi Akun toive viettää juhlapäivä vuorenhuipulla toteutuu, muttei sellaisissa merkeissä kuin sankari olisi halunnut.
Varsinainen joulumieltä luova tarina teemanumerossa oli Carlo Gentinan ja Guido Scalan Ankkalinnan lahjatulva. Aku onnistuu opettamaan antamisen iloa Ankkalinnan kilpaileville miljardikoille.
Olen ollut ymmärtävinäni, että Guido Scalan lennokas ja venytetyn oloinen tunnistettava piirrostyyli jakaa mielipiteitä. Toiset tykkäävät, toiset eivät. Oma suhtautumiseni vaihtelee.
Tässä teoksessa ja tällä lukukerralla Scalan jälki tuntui vetoavalta. Ehkä tässä heräsi jonkinlainen jouluinen idealismi. Roopen voi saada anteliaaksi muutenkin kuin esikuvansa Ebenezer Scroogen Charles Dickensin joulutarinassa.
Ilmeisesti Akun joulutarinoilla on menekkiä, koska niitä on joka jouluksi ryhdytty julkaisemaan. Yhdenlainen joulutraditio alkaa näistäkin tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti