Juokse porosein!
(Mukaelma)
Juokse, porosein,
poikki vuoret, maat!
Seista, syödä saat
majall' impysein;
siellä verraton
sammal aarre on.
Päiv' on lyhyinen
mutta pitkä tie,
laulaissain nyt vie
matka joutuen!
Tääll' on sudet vaan
usva-majoissaan.
Jos ma lentäisin,
miten kotka tuo,
kultapilven luo,
ehkä näkisin
silmäs lemmityn,
huules hymyilyn.
Sydämeni sä
kohta kietoit niin
lemmen pauloihin
ett' en selviä;
vedät totta kuin
koski innostuin.
Sitten kun sun näin,
suurest' ikävöin
aina päivin, öin
mietin mielessäin:
on se onni vaan
kun ma sinut saan!
Vaikka kätkeisit
laakson kiven taa,
taikka porolla
metsän rientäisit:
kivet, hongat ois
tieltäin käypä pois!
Uutisissa valiteltiin, kuinka joululaulut ovat niin synkkiä. "Hetket kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä." Muistui mieleen Oulun patsasrunoilijan Frans Mikael Franzénin rakkausruno, jonka suomeksi mukaili Olli Vuorinen.
"Juokse porosein!" Rakkauden kaipuu on sijoitettu pimeän talven aikaan, mutta lieneekö joulu kuitenkaan runoilijoilla ollut mielessään. Kansansävelellä joululauluna tekstiä kuitenkin lauletaan.
Olli Vuorisen suomennos ilmestyi alunpitäen lauantaina, 19. maaliskuuta 1870 jyväskyläläisessä Kansan Lehdessä. Sittemmin se ilmestyi myös Vuorisen kokoelmassa Sepitelmiä (1875).
Kansan Lehdessä julkaistu Juokse porosein! on kirjoitettu venykekirjoituksella. Lehden julkaisija Volmar Schildt-Kilpinen oli kehittänyt sellaisen, kirjoituksessa ä ja ö kirjoitettiin tanskalaisittain ja kaksoisvokaali ilmaistiin yhdellä hatullisella (venykkeellisellä) vokaalilla.
Kansan Lehti maksoi venykekirjoituksella kirjoittaville korkeamman palkkion kuin tavallisella. Sekin lienee Vuorista motivoinut kokeiluun.
Tiedä sitten tämänkään laulun iloisuudesta, noin laajemmassa katsannossa. Kerrotaan nimittäin tarinaa, että joulun alla 1868 Hämeenlinnassa kolmivuotias Jean Sibelius olisi kulkenut kaupunginlääkärin hautajaissaaton kärjessä laulaen tätä laulua.
"Hei tonttu-ukot hyppikää on riemu raikkaihin aika!"
Franzenin Spring, min snälla ren on julkaistu teoksen Skaldestycken neljännessä osassa (Örebro 1832).
Teoksen alussa on laaja kertomus Emilistä, joka haluaisi kovasti Alpeille. Sen sijaan hänet tutustutetaan tuntureihin ja Lappiin. Eikö vain lähempääkin ihmeitä löydy! Siellä välissä juoksee porokin.
Teoksen alkuun on valittu ote juuri tästä runosta, ja laadittu kuvakin aiheesta.
Spring, min snälla ren,
Öfver berg och fält!
Vid min flickas tält
Får du krafsa sen.
Ymnig mossa der
Under drifvan är.
Dagen är så kort,
Vägen är så lång!
Spring du vid min sång!
Låt oss skynda bort!
Här är ingen ro,
Här blott ulfvar bo.
Se, der flög en örn:
Säll den vingar har!
Se, hur molnet far:
satt jag i dess hörn,
Såg jag ren kanske
Dig der borta le!
Du! som hjertat här
Fångade i hast:
Så en vildren fast
Vid en tam man snär!
O! du drar mig mer
Än en fors dit ner.
Sen jag dig fick se,
Tusen tankar jag
Har båd natt och dag:
Tusen äro de
Och blott en ändå:
Att dig äga få.
Du må gömma dig
Bakom däldens sten,
Eller med din ren
Fly till skogs för mig!
Undan, undan skall
Både sten och tall.
Spring, min snälla ren,
Öfver berg och fält.
Vid min flickas tält
Får du krafta sen.
Ymnig mossa der
Under drifvan är.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti