Oulun sumuisessa aamussa nuoriso mopoilee eteenpäin. Valokuvatorstain 178. haaste: eteenpäin.

Leikattua runoutta

Eilen ympäri maanosan vietettiin Euroopan ammattiyhdistysliikkeen toimintapäivää sloganilla "Elvytystä, ei leikkauksia". Uutiskuvien mukaan etenkin Espanjassa oli väkeä suuresti liikkeellä, ovathan hallituksen menoleikkaukset siellä erittäin ajankohtaiset.

Oulussakin väki oli liikkeellä. Rotuaarilla puhetta oli pitämässä muun muassa päätoimittaja, kansanedustajaehdokas, viihderunoilija jne. Paavo J. Heinonen. Hän demonstroi miten käy kulttuurille, tarkemmin määritellen runoudelle jos siitä leikataan neljännes pois.

Ohjelmanumeroihin kuului Ein Leioa ja A. Kokeniemää. Etenkin Koskenniemen pölyttyneisiin säkeisiin tuntui leikkaus tuovan kokonaan uuden, elävän ulottuvuuden, mitä viihderunoilija itsekin harmitteli. Tavoite kun oli osoittaa leikkausten turmiollinen vaikutus.

Ehkä leikkaus olisi pitänyt tehdä nykyrunouteen?

Kokeillaan malliksi Harry Salmenniemen notkeasti kuin vesi:

Harr Salennemi noteasi kui ves

noteasi kui ves. jokn miä pysisi setttasii, tai. itä i sattaisi istä ei äässi eoon ei {aatais läheä} aua. Mik seuais kui ves, ai kin ime ai mile nin kun vao, valt hyin kakan vedn taana, ai; kin... plkkä asta;

Ei tee leikkaus hyvää, ei, jo valmiiksi ekonomiseen ilmaisuun.

Paasikivi 29.9.1945

Kun vuonna 1985 oli kulunut kaksikymmentäviisi vuotta rouva Alli Paasikiven kuolemasta, niin ilmestyi Yrjö Blostedtin ja Matti Klingen toimittamina Paasikiven päiväkirjat 1944-1956 (I osa WSOY 1985). Julkaisuajankohta oli aikaisin mahdollinen, sillä Alli Paasikivi oli testamentissaan määrännyt, että tekstit on pidettävä julkaisemattomina 25 vuotta.

Pikakirjoitetut muistikirjat saivat kirjamuodon litteroituina. Muuta toimitustyötä ei tehty.

Paasikivi oli toimittajien mukaan osoittanut sanottavansa suoraan jälkipolville. Tarkastelkaamme siis mitä Paasikivi osoitti meille 65 vuotta sitten:

29.9. Mannerheimin pyynnöstä olin hänen luonaan. Hänellä oli ainoastaan se asia, että rouva Walden oli puhunut hänelle Rapolan tilasta, jonka aikovat ottaa maanhankintalain nojalla. Pyysi minua puhumaan Luukan kanssa, jonka myöhemmin teinkin.

Minä esitin Mannerheimille sen, mitä olin esittänyt hallituksen iltakoulussa viime keskiviikkona - että katson olevani normaalisesti oikeutettu eroamaan ensi marraskuussa. Puhuin asiasta Savonenkovin-Enckellin asiasta.

Mannerheim ei näyttänyt olevan erityisen huolestunut. Lausui kuitenkin saman, minkä oli lausunut ennenkin, että hän ei voi ruveta uutta hallitusta muodostamaan.

Mannerheim oli kovin passiivinen, ei hän juuri ollenkaan seuraa asioita.

29.9. Puhuin Kekkosen kanssa. Hän pyysi saada puhua avonaisesti. Hän sanoi huomanneensa palattuaan Moskovasta, että mieliala hallituksen keskuudessa oli tullut huonommaksi kuin ennen. Hän katsoi, että ensiksi olisi välttämätöntä, että presidentti eroaa virastaan. Nyt on täydellinen epävarmuus. Katsoi, että minulla on pääministerinä niin paljon työtä, että on mahdotonta vaatia, että minä jatkaisin. Minun pitäisi tulla presidentiksi Mannerheimin jälkeen. Luuli, että enemmistö tai ehkä kaikki hallituksessa ovat tätä mieltä. Katsoi, että tätä asiaa ei voida koko hallituksen iltakoulussa käsitellä. Siitä pitäisi keskustella pienessä piirissä, johon kuuluisivat minä, Pekkala, Svento, Leino ja hän.

Minä sanoin, että minä en voi olla mukana tämän asian käsittelyssä. Mannerheim on tehnyt tärkeän työn välirauhan yhteydessä. Hänen olonsa on hyödyllinen, vaikka onkin passiivinen. Omasta puolestani olen vakavasti ajatellut päästä pois tänä syksynä.

Kekkonen vastasi Moskovassa huomanneensa, miten suuren arvon panevat minulle Venäjällä ja että asiat eivät voi mennä niin, että minun auktoriteettiani ei käytettäisi.

Minä sanoin maininneeni Mannerheimille hänen, Kekkosen, nimen tulevana pääministerinä. Toinen on Pekkala. Kysyin, miten on hänen kannatuksensa ryhmässä.

Kekkonen vastasi, että enemmistö kyllä häntä kannattaa.

Kun minä sanoin, että Pekkala ehkä silloin pahastuisi, kun katsoisi itsensä sivuutetuksi, vastasi Kekkonen, että hän ei sitä luulisi.

Kekkonen kertoi Kuusisen puhuneen siitä, että Neuvostoliitossa pidetään sellaisista porvarillisista, jotka Suomen-Neuvostoliiton politiikassa ovat omaksuneet oikean kannan.

Kekkonen oli sanonut, että sellaiset poliitikot ovat Suomessa myös yhteiskunnallisissa asioissa alkaneet osoittaa ymmärtävää kantaa.

Kekkonen kertoi myös, että Petäys (sotasyyllisyystutkijakunnan puheenjohtaja) oli tiedustellut, milloin he voisivat mennä kuulustelemaan Mannerheimia, koska on eräitä seikkoja, joita ei saada selville ilman häntä.

29.9. Törngren puhui minulle asekätköistä pidätettyjen kohtelusta. Siitä oli hänen ryhmässään valitettu. Siitä on eduskunta kysellyt.

Lupasin puhua asiasta Leinon kanssa uudestaan.

* Erkki Aho on Suomen historia -blogiinsa koonnut merkintöjä samasta kirjasta aikaisemilta päiviltä.

Immanuel Wallerstein 80 vuotta

Immanuel Wallerstein

Tänään Immanuel Wallerstein täyttää 80 vuotta. Hän toimii edelleen tieteen kentillä, nykyisin Yalen yliopiston vanhempana tutkijana. Wallersteinin maine perustuu lähinnä modernin maailmanjärjestyksen historialliseen analysointiin, hänen pääteoksensa on kolmiosainen The Modern World-System (1974, 1980, 1989). Suomeksi on julkaistu Historiallinen kapitalismi (Vastapaino 1987).

Teoksissaan Wallerstein tarkastelee maailmaa ja sen ideologioita toteutuneen kehityksen kautta. Se on usein paradoksaalista tai vastakkaista sille, miten kapitalistisen ideologian mukaan olisi pitänyt toimia. Historiallisessa kapitalismissa esimerkiksi hämmästellään, että työvoiman ostamisen ja myymisen kannalta tärkeä palkkatyö ei neljässä sadassa vuodessa yleistynyt vallitsevaksi tavaksi ostaa työtä.

Wallerstein kommentoi säännöllisesti maailman menoa ja politiikkaa. Tuorein kommentaari on parin viikon takaa, siinä hän pohtii demokratiaa.

"Demokratiasta on nykyisin kovin suosittu sana", aloittaa Wallerstein ja hakee tapansa mukaan vauhtia historiasta. Demokratiasta on puhuttu pari sataa vuotta, 1800-luvun alkupuolen ajan sen brändi vastasi nykyistä terrorismia. Että "kansa" muka voisi "hallita", ei sellaisesta ikinä mitään tulisi.

Valtaeliitti alkoi tehdä pieniä myönnytyksiä kansan suuntaan vuoden 1848 vallankumousten ja rähinöintien säikäyttämänä. Toisen maailmansodan jälkeen demokratiaa on pidetty maailman pelastajana.

Wallersteinin tyylin ja ajatukset tuntien otsikon "Demokratia - kaikkialla vai ei missään?" kysymys kirjoituksessa päätyy pohdintojen kautta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Demokratian pelisäännöt ovat selvät kansan edustajien valintaan saakka, mutta mitä demokratialla tarkoitetaan sen tapahduttua? Ajavatko valitut vain pienten, tärkeiden vähemmistöjen asiaa? Jos kansa osoittaa mieltä, niin miten mielenosoituksiin tulisi suhtautua?

Onko meillä ylipäätään mitään keinoa todistaa toisen maan olevan demokraattisempi kuin toisen?

Näiden ajatusten ääreltä Wallerstein toteaa, että ehkä meidän olisi syytä pitää demokratiakehitystä vasta alkuvaiheessaan olevana. Että todellinen demokratia ei ole vielä missään toteutunut.

* Immanuel Wallerstein. Democracy – Everywhere? Nowhere?

(kuva iwallerstein.comista)

What’s happening?

Joitakin aikoja olen Twitteriä hiljaksin sivusta seurannut ja miettinyt olisiko tuollaiselle tarvetta. Tai oikeastaan mihin tarkoitukseen kapistus on luotu. En ratkaisua löytänyt tai ihmettelystä viisastunut. Ehkä lyöttäytymällä mukaan joukkoon valaistus syntyisi?

Viime keskiviikkona avasin oman tilin (twitter.com/reijovalta). Heti välittömästi sain seuraajakseni Ainsley-nimisen naisen, joka etsi sinkkumiehiä keskustelukumppaneikseen. En kuulunut kohderyhmään, ja menetin seuraajan samantien.

Twitter kysyy "What’s happening?" Mitä tapahtuu? Facebookissa vastaava mikrobloggauskysymys (statuspäivitys) on "Mitä mietit?"

Facebookin kysymykseen on helpompi vastata. Millaisissa aatoksissa sattuu olemaan, mitä on työn alla ja mikä siinä askarruttaa. Asian voi kertoa jos haluaa tai siirtyä suoraan siihen millaisia tunkemuksia se herättää: potuttaako, oletko iloinen, tyytyväinen vaiko jossakin ihan muussa tunnetilassa.

Mitä tapahtuu? on ulkokohtaisempi. Mitä minulle, lähipiirilleni, -ympäristölle tai ylipäätään tässä meidän yhteiskunnassamme tapahtuu.

Karri Kokko vastasi kysymykseen tviittaamalla Pentti Saarikosken Mitä todella tapahtuu? (1962). (twitter.com/karrikokko, taustoitusta Kohtaamisissa)

Mitä tapahtuu? ei kysy ajatuksista tai mielipiteistä.

Mitä tapahtuu? on preesens.

Nykyhetken tapahtumista kertoo parhaiten sanomalehti, kaikista ilmenneistä puutteista huolimatta. Sanomalehtien ykkössisältöä ovat pääkirjoitukset, joissa maan ja maailman makaamisen tilaa yhteenvedetään.

Koska Twitterissä ei voi kirjoittaa 140 merkkiä enempää kerralla, niin pääkirjoitustoimittajien analyysejä pitäisi lyhentää reippaasti. Päätin ottaa vain yhden lauseen tapahtumisen kuvastimeksi. Lause määräytyisi päivämäärän mukaan.

Mitä tapahtuu? 22.9.2010: "Tämä aiheuttaa sen, että rahaa aseiden ajan tasalla pitämiseen pitää voida irrottaa jostakin muusta. (Kaleva)"

Mitä tapahtuu? 23.9.2010: "Jätevesien tehokkaampi käsittely kaikilla tasoilla on tervetullut. (Kaleva)"

Mitä tapahtuu? 24.9.2010: "Oulun lentoaseman laajennus on paikallisten toimijoiden sinnikkään lobbauksen ja yhteistyön tulos. (Kaleva)"

Mitä tapahtuu? 25.9.2010: "Ruotsin vaalijärjestelmä vaikuttaa sekavalta suomalaiseen verrattuna. (Kaleva)"

Mitä tapahtuu? 26.9.2010: "Saman kehityksen odotetaan jatkuvan. (Kaleva)"


- Katsotaan nyt ainakin kuukausi mitä tapahtuu. Twitterissä.

Kaakkurin torin Lace Square

Yksi Oulun tuoreimpia lähiöitä on Kaakkuri. Torikin alueella on, kauppakeskuksen syrjäkupeessa, ja sen keskellä Minna Kangasmaan (s. 1968) betoninen Lace Square.

Mustanaamion ilmestyminen loppuu

Graffiti-tyttö Tiina maalaa sankarinsa Urjan kuvia Mawitanin seinille. Uutispäivä Demarin sarjis viime viikon torstailta. Sama tarina on julkaistu Mustanaamiossa 20/2010: siinä Tennie-tyttö tekee Mustanaamio-graffiteja Morristownin kaduille.

Mustanaamio-lehden ilmestyminen loppuu. Viimeiseksi numeroksi jää 25/26/2010. Saneerausten kohteeksi kesällä joutuneen Egmont Kustannuksen valikoimien karsimista on odoteltu elkukesästä lähtien. Mustanaamion lakkaaminen varmistui, kun eilen Lehtiapaja ilmoitti nettisivuillaan ettei lehteä enää voi tilata. Myös Puuha-Pete ja Viivi&Wagner-lehdet lopetetaan vuoden loppuun.

Mustanaamio alkoi ilmestyä vuonna 1966. Semic Press Oy:n kustantamana ilmestyi tuona vuonna kaksi lehteä. Ensimmäisessä numerossa Lee Falkin ja Sy Barryn tarina Mustiksen lapsuudesta. Viimeinen numero on 996. Mustanaamio-lehti.

Suomalaisille trikoosankari oli jo tuttu aikaisemmista sarjakuvalehdistä (Sarjakuvalehti 1949-1963, Nastasarjat 1964-1965) ja sanomalehdistä. Oman lehden suosio kasvoi tasaisesti ja vuosittain ilmestyneiden numeroiden määrä kasvoi pitkin 1970- ja 1980-lukua.

Suosionsa huipulla hahmo ja lehti oli 1980-luvun lopulla. Levikki oli valtava, olihan fanitettavana mainio suomalainen piirtäjä Kari Leppänen. 2000-luvulla menekki asettui vajaaseen neljään tuhanteen. Pohjoismaisena yhteistuotantona ja yhteispainatuksin tuotettu lehti ei tiettävästi kuitenkaan tuottanut tappiota.

Suomalainen Semic muuttui 1998 Sanoman ja tanskalaisen Egmont-konsernin puoliksi omistamaksi Egmont Kustannukseksi. Kesäkuun 2010 alussa aloitetuissa yt-neuvotteluissa vähennystarpeeksi ilmoitettiin 15-19 ihmistä, lopulta kuusitoista sai potkut. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Marjaana Tulosmaa jää eläkkeelle vuoden alussa.

Yt-neuvottelujen päätteeksi syyskuun alussa ilmoitettiin myös Tampereen toimipisteen lopettamisesta. Aamulehti uutisoi Mustanaamion muuttavan Helsinkiin. Se ei siis pidä paikkaansa. Mustanaamio lakkaa ilmestymästä Tampereen konttorin sulkemisen myötä.

Puuha-Peten kaltaiset lehdet ovat lyhytikäisiä, tv-ohjelmien oheistuotteita, joten se olisi lopetettu muutoinkin piakkoin. Lehti alkoi ilmestyä 2001. Viivin&Wagnerin tapaus on harmillisempi. Kotimaiseen sarjakuvaan perustuva lehti ehti ilmestyä vain kaksi vuotta.

Viivi ja Wagner jatkavat entiseen tapaan sanomalehdissä ja albumeina. Mustanaamiokin seikkailee edelleen Fantomina Kalevassa ja Urjana Uutispäivä Demarissa.


* Egmont Kustannuksen supistuksia seurataan Kvaakissa.
* Mustanaamio-julkaisut Suomessa. Juha Tynninen.

Egmont-konsernin omistaa Wikipedian mukaan tanskalainen Egmont-säätiö, jonka tarkoitus on tukea lasten ja nuorten sosiaalisia ja terveydellisiä oloja, ja taidetta, kulttuuria ja tutkimusta.

Graf Zeppelin Helsingissä

Kahdeksankymmentä vuotta sitten tänään Helsingissä vieraili erikoinen lentovehje, saksalainen ilmalaiva LZ 127 Graf Zeppelin. Alunpitäen koealukseksi rakennetun ilmalaiva testilennot sujuivat niin hyvin, että koealus myöhemmin vakinaistettiin reittiliikenteeseen Atlantin yli.

Ilmailun pioneerin kreivi Ferdinand von Zeppelinin (1838-1917) mukaan nimetty Graf Zeppelin lensi ensimmäisen kerran syyskuussa 1828. Alus oli suuri, pituudeltaan 236,6 metriä ja tilavuudeltaan yli satatuhatta kuutiota. Nosteaineena aluksessa oli vety.

Jo koelennot olivat pitkiä. Lokakuussa 1928 alus lensi ensimmäisen kerran Pohjois-Amerikkaan, saman vuoden mittaan alus vieraili ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää. Lokakuussa 1929 zeppeliini kiersi koko maailman alkaen kierroksensa New Jerseyn Lakehurstista.

Toukokuussa 1930 alus asetettiin säännölliselle Atlantin ylittävälle matkustaja- ja postiliikennereitille Friedrichshafen (kotikenttä Saksassa) - Pernambuco - Rio de Janeiro. Atlantti ylitettiin neljässä päivässä, Riossa oltiin aikataulun mukaan kuudessa. Vaihtelevasti pysähdyttiin myös Euroopan suurkaupungeissa.

Reittilentojen lisäksi alus ehti muuallekin, kuten 24. syyskuuta 1930 Helsinkiin. Heinäkuussa 1931 alus oli tutkimusretkellä pohjoisilla napa-alueilla Novaja Zemljalla.

Uusi liikennemuoto kiinnosti monia. Koska postilaitoksetkin olivat mukana tekniikan kehityksessä, zeppeliiniä juhlistettiin monissa maissa postimerkein. Yhdysvalloissa ensivierailu sai erikoismerkkinsä, Saksassa oli käytössä ilmapostimerkki Zeppeliinin kuvalla. Naparetkeä varten ilmapostimerkkiin tehtiin lisäpainama "Polarfahrt 1931".

Suomen posti päätyi myös lisäpainaman tekemiseen Graf Zeppelinin vierailun kunniaksi. Tavalliseen Saimaa-käyttömerkkiin lyötiin lisäpainama "Zeppelin 1930".

Postivirkailijoiden tunnetun säntillisyyden poikkeamana Zeppelin-lisäpainaman tuotannossa tapahtui virhe, jota ei huomattu ajoissa. Lisäpainamia tehtiin viisisataa arkkia, á sata merkkiä. Joka arkin 86. merkki sisälsikin virheellisen tekstin "Zeppelin 1830".

Zeppelin-virhepainama Postimuseosta

Noin puolet arkeista ja virhepainamista ehdittiin myydä ennen kuin erhe havaittiin. Loput käskettiin poistettavaksi myyntiarkeista ja palautettavaksi pääkonttoriin. Muutamia kokonaisia arkkeja on postimuseon kokoelmissa.

Oli syntynyt suomalaisen filatelian harvinaisuus. Sen arvo keräilijäpiireissä on nykyisin reilut pari tuhatta euroa.

Huonon sään vuoksi Graf Zeppelin ei voinut laskeutua Helsingissä. Suomalaisten oli tyytyminen sen ihailemiseen kaupungin kattojen yllä.

Aihefilateliassa zeppeliinit ovat suosittu aihe. Olihan ilma-alus myös postinkuljettaja.

Vetytäytteisten ilmalaivojen maine meni lopullisesti LZ 129 Hinderburgin räjähdettyä toukokuussa 1937. Onnettomuus oli toinen tuhoisa suuronnettomuus aluksille. Matkustajat kaikkosivat ja kuukausi sen jälkeen Graf Zeppeliin jäi pysyvästi maan pinnalle. Sittemmin ilmailu on keskittynyt toisenlaisiin härveleihin matkustajien, postin ja tavaran kuljetuksessa.


* Ilmalaiva leijuu Helsingin yllä. Elävä arkisto.

Lisäys 3.5.2011:

* Kari Rydman on blogissaan julkaissut isoisänsä ottaman kuvan Graf Zeppeliinistä Helsingin yllä. Mukavaa vaihtelua, tässä yllä oleva kuva on monessa paikassa julkaistu.

Suosittu ankkapiirtäjä Don Rosa Oulussa

Don Rosa signeerasi eilen Oulun Akateemisessa kirjakaupassa uutuusteostaan Pako kielletystä laaksosta (2010). Jo tuntia ennen tilaisuutta nimikirjoitusta odottavien jono ei enää mahtunut Akateemisen tiloihin vaan jatkui pitkälle Stockmanin puolelle.

Illan ansiosta Oulun Akateemisen viikon 38 myydyin kirja lienee jo selvä. Myymälä ei ollut osannut varautua menekkiin, vaan teoskappaleet loppuivat kesken. Myyjät ja kyltit lupailivat kirjaa tulevan lisää kello 19 jälkeen.

Signeeraus Don Rosalta on mahdollisuus saada vielä tänään kello 17 Kaakkurin City-Marketissa.






Lisäys Kaakkurista:

Runoajelu Oulussa

Viime perjantaina Riikasta alkanut kolmikielinen runoajelu (luulesõit, dzejas brauciens) päättyi eilen Oulun Rauhalaan. Runoajelu on Suomen Viron-insituutin eri yhteistyötahojen kanssa järjestämä vuosittainen kiertue, nyt jo viidettä kertaa. Ajelun reitit vaihtelevat, tilaisuus oli ensimmäistä kertaa Oulussa.

Illan juonena oli edetä etelästä pohjoiseen. Latvialaiset Arvis Viguls ja Ingmara Balode aloittivat. Virolaiset fs ja Triin Soomets jatkoivat. Runojen suomennokset kuultiin heti alkukielisen perään.

Runopolvet soljuvat kieltä ymmärtämättömänkin korvissa, jonkin kielestä toiseen melkein samana kulkevat lainasanan sieltä täältä oli ymmärtävinään. Latvian [ri:k] ei ollutkaan valtio, vaan pääkaupunki Riika. Prag oli tutusti Praha. Viron armastuksineen oli tutumpaa.

Suomenlahden eteläpuolisten esitysten jälkeen vuoron saivat tätä iltaa varten paikalle kutsutut oululaiset Kari Sallamaa ja Paavo J. Heinonen. Sallamaa esitti runonsa sekä suomeksi että viroksi - Jaan Õispuu on kääntänyt kokoelman Tiibklaveri kaanele kirjutatud loits (Kirjastuskeskus 2009) tuolle kielelle.

Heinonen esitti Matkalaukkuruno-kollaasinsa. Paikan päällä sattumanvaraisesti Tsekkoslovakialaisesta maalatusta pahvilaukusta nousi esiin monikielinen sanataideteos, jonka äkkinäiset käänteet saivat yleisöstä naurun irti.

Suomalaisista kiertuelaisista Riina Katajavuori kauhistui esiintymispaikkaansa Heinosen jälkeen. Vakavamielisemmät runot ottivat yleisönsä. Illan lopuksi Jyrki Kiiskinen luki sikermän tuoreesta kokoelmastaan Onnenpyörä (Tammi 2010).

Onnenpyörä on syntynyt vuoden 2009 aikana. Kiiskinen oli ottanut tehtäväkseen kirjoittaa runon joka päivä aina kuukauden ensimmäisen viikon ajan, sunnuntait pois lukien, koska se on lepopäivä. Näin syntyneet 6x12, 72 runoa muodostavat kokoelman.

Kaksi ensimmäistä kuukautta Kiiskinen oli kirjoittanut ilman ennaltamietittyä aihetta, mutta maaliskuusta lähtien hänellä oli ollut jokin teema. Elokuussa kuvat, ja ne kuusi kuulimme.

Kirjoittamispäivineen esitetyt maalausten ja muiden kuvien innoittamat runot paljastivat miten vaikeaa edes itse laadittuja sääntöjä on kirjoittamisessa noudattaa. Elokuun 2009 toinen päivä oli sunnuntai, mutta tuonakin päivänä Kiiskinen oli runoillut, kokoelmaan asti.

Taiteessa säännöt on tehty rikottaviksi. Itse laaditutkin.

Etelänaapureista Viro on Oulussa esillä näinä päinä muutoinkin. Viron Suomen-instituutin Viro käy koulua -tapahtumassa Viroa ja erityisesti virolaista mediaa pidetään esillä Oulun kouluissa.


(kuvissa ylhäältä Jyrki Kiiskinen, Arvis Viguls, Ingmara Balode ja fs)

Juhani Aho: Vaihduksissa

Viikonloppuna Ketju-visailuohjelmassa istuttiin Kuopiossa Snellmaninpuistossa ja toimittajilta Rytkönen ja Kononen tiedusteltiin 12. heinäkuuta 1892 Päivälehdessä julkaistun Juhani Ahon kirjoittaman Vaihduksissa-jutun omalaatuisuudesta.

Eivät kiireessä oikeaa vastausta saaneet aikaiseksi.

Oli juttu ensimmäinen suomalainen henkilöhaastattelu. Aho jututtaa Minna Canthia ja Karl August Tavaststjernaa kieli- ja teatterikysymyksistä.



Vaihduksissa.
(Kirje Kuopiosta)

Kirjoittaako rouva Canth ruotsin kielellä?

Äskettäin oli Uudessa Savossa pieni kirjallinen uutinen, jossa kerrottiin, että rouva Canth kirjoittaa näytelmää ruotsin kielellä. En ole nähnyt tätä uutista muihin lehtiin otettuna ja luulen, että se on tapahtunut siksi, että sitä on pidetty sellaisena siivekkäänä, joita tuon tuostakin lentelee sanomalehtipaperin valkoista pintaa pitkin. Sellaisena sitä minäkin pidin. Oleskellessani ”Päivälehden" lentävänä kirjeenvaihtajana täällä Kuopiossa päätin kuitenkin käydä tiedustelemassa uutisen todenperäisyyttä rouva Canthilta itseltään.

Rouva Canth asuu täällä kesänsä talvensa. Snellmanin puiston kulmassa nurkakkain vanhan tuomiokirkon kanssa on hänellä talonsa ja kaksi kauppapuotiansa. Alapuolella porttia on hänen hyvin varustettu lankakauppansa, yläpuolella toinen kauppa ia asuinhuoneet. Jyrkkiä rappuja noustaan isolle verannalle, siinä on pöytä ja keinutuoli, jossa kirjailijatar kauniilla säällä istuu ja tuumii tuumittavansa. Kun kaikki ovet ovat auki, menen ympärilleni katsellen salonkiin. Siellä ei näy ketään. Se on tavallisen kotoinen vaatimattomasti sisustettu sali, yhdellä seinällä riippuu niitä seppeleitä ia nauhoja, joita hän näyttämöllä on saanut vastaanottaa ihailemalta yleisöltä. Niitä käännellessäni tulee rouva Canth itse sisään.

Istuttuamme käyn hetikohta kiinni asiaan. ”Sallikaa minun kysyä, sanon minä, eikö välinne sanomalehti ”Uusi Savon" kanssa ole jotenkuten kireä?"

”Kuinka niin?" kysyy hän kummastellen.

”Minä vaan ajattelen siksi kuin se on laskenut ilmoille tuon uutisen siitä, että muka kirjoittaisitte ruotsin kielellä?”

”Mukako? kyllä se on aivan totta."

”Ettäkö siis todellakin olisitte muuttaneet kielenne?"

”Toistaiseksi olen. Miksi se sitten teitä niin kummastuttaa?"

Minä en osannut tehdä selkoa tunteistani, mutta pyysin kuitenkin saada tietää, mikä syyt tähän mielestäni vähän odottamattomaan muutokseen ovat vaikuttaneet.

”Minä kirjoitan niin siksi, että se huvittaa minua. Minä olen saanut kasvatukseni ruotsin kielellä ja minä tahdon nyt koettaa, enkö voisi sillä kirjoittaakin?"

”No, ja kuinka se käy?"

”Olen liika likeinen sitä itse arvostelemaan; saattehan sen sitten itse päättää, kun teokseni on valmis.”

”Ettekö suvaitseisi kertoa minulle sen sisältöä?"

Kirjailija kertoi minulle hyväntahtoisesti uuden draamansa sisällön. En tahdo siitä kuitenkaan nyt tehdä sen tarkempaa selkoa kuin että se käsittelee aviollisia suhteita ja päättyy sillä, että nuori rouva — myrkyttää miehensä. Aine on jännittävä ja kaikesta päättäen tulee käsittelykin vastaamaan sisältöä.

Mutta — niin, minun teki mieleni saada vielä syvempiä syitä siihen, miksi meidän yhteinen äidinkielemme on saanut väistyä ”toisen kotimaisen kielen" tieltä.

”Eikö siinä ole jo kylliksi, kun minä sanon, että minua huvittaa kirjoittaa ruotsiksi!"

Mutta kun rouva Canth on avonainen ja pelkäämätön, niin kävi jatketusta keskustelustamme kuitenkin selville että hänellä oli muitakin syitä, jotka tähän muutokseen olivat vaikuttaneet. Tuntui siltä kuin eivät hänen tunteensa suomalaista teaatteria kohtaan olisi olleet oikein suosiolliset ja kun häneenkin olisi epämiellyttävästi vaikuttanut se kohtelu, joka siellä oli tullut m. m. hra v. Numersia kohtaan. Omasta puolestaankin näkyy rouva Canthilla alevan yhtä ja toista tätä kotimaista taidelaitostamme vastaan. Rouva Canth viittasi m. m. siihen kohtaloon, joka oli tullut hänen näytelmänsä ”Kovan onnen lapsia" osaksi, joka ensimmäisen näytäntöillan jälkeen katosi näyttämöltä ilman mitään selityksiä syistä. Se oli sitä kummallisempaa kuin teaatteri oli sittemmin näytellyt aivan yhtä korkeakuorisia näytelmiä, esim. Therese Raquinin.

”Mutta ehkä oli teaatterin pakko valtiollisista syistä pyyhkiä pois teidän radikaalinen kappaleenne ohjelmastaan?" huomautin minä.

”Miksi sama kappale katsottiin voitavan esittää Uudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytelmissä, joista sanomalehdissäkin puhuttiin?"

Sitähän en m i n ä tiennyt.

”Ja sitäpaitse", sanoi rouva Canth, vähän kiivastuen, ”on minua loukannut se tapa, millä minua ovat kohdelleet muutamain teaattcrin kanssa hyvin likeisten sanomalehtien arvostelijat. Minä en enää voi kauvemmin kärsiä sitä enkä tahdo tulla millään tavalla heidän kanssaan tekemisiin. Yksinomaan sille teaatterille, jonka näkyy täytymän ottaa huomioon U. S:n-laisen lehden surullisesti tunnettuja arvostelijoita, joista m. m. eräs on julistanut sopimattomaksi ”Papin perheen" esittämisen kansan näytäntönä ja teaatteri näkyy tätä kieltoa totelleen — ei minun tee mieli kirjoittaa. En minäkään ikääni kaikkea jaksa olla heidän hammasteltavanaan. Haluttaa minunkin kääntyä yleisön puoleen, joka on osoittanut minua paremmin ymmärtävänsä ja osoittanut voivansa kirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella."

”Minkä yleisön puoleen aijotte sitten kääntyä. Minä tarkoitan : mihin teaatteriin?"

”Ruotsalaiseen."

Syntyi hetken äänettömyys. Minä katselin häntä epäilevästi hymyillen, ”Ehkä te sittenkin teette pilaa? Te ette kirjoita ruotsin kielellä?"

”No hyvänen aika!" nauroi puhuteltavani. Te näkyisitte toivovan, että en kirjoittaisi ruotsiksi. Mutta miksi en sitä tekisi? Niinkuin jo sanoin, ei itse kieli tee esteitä. Ja sitten sopii se itse aineeseenikin sillä minä kuvaan uudessa näytelmässäni meidän ruotsia puhumaa herrassäätyämme. Ja jos ette usko, niin katsokaa!"

Ja hän haki kirjoituspöydältään käsikirjoituksensa, joka oli kuin olikin — ruotsinkielinen.

”Vaan oletteko ajatelleet seurauksia?" kysyin.

”Minä vahät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat. Minä olen vapaa ja kenestäkään riippumaton. Tietysti tullaan nyt huutamaan että olen puolueeni pettänyt, että olen liitossa viikinkien kanssa y. m. s. Mutta kyllä ääntä maailmaan mahtuu! Ja syy lisäksi, miksi kirjoitan ruotsiksi, on vielä se, että kun fennomaniia on aina käytetty usutusvälikappaleena, agitatsiooni-keinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, minä tahdon näyttää, etten siitä vähääkään välitä. Ja minä toivon, että sillä aseella nyt tullaan iskemään niin silmittömästi, että se ase lopullisesti on kärkensä katkaisema.

”Hm" ... se oli ainoa, mitä voin sanoa. Sillä minä näin, että rouva Cauth oli niin varma päätöksessään, ettei hän olisi siitä luopunut, vaikka olisin häntä siihen kehoittanutkin. Kiitin häntä niistä hyväntahtoisista tiedonannoista, joita olin häneltä saanut, heitin hyvästini ja läksin.

*

Läksin hra Tavaststjernan luo saamaan häneltä lähempiä tietoja siitä, kirjoittaako hra Tavaststjerna suomenkielellä?

Oli näet samassa ”Uuden Savon" uutisessa, jossa kerrottiin rouva Canthista, myöskin mainittu, että hra K. A. Tavaststjerna valmistaa näytelmää suomalaista teaatteria varten. Aiattelin että kenties hän vuorostaan kirjoittaa suomenkielellä ja menin häneltä sitä kysymään.

Hra Tavaststjerna asuu tätä nykyää täällä Kuopiossa nuoren rouvansa kanssa. Hänellä on asuttamanaan oikea runoilijan paikka, paras mitä suinkin voi toivoa. Se on johtaja Killisen asunto, josta on mitä ihanin näköala ulos Kuopion lahdelle ja Kallaselälle. Hra Tavaststjerna oli juuri tullut pitkältä purjehdusmatkalta lisalmesta ja oli hän aivan ihastunut niihin seutuihin, joiden kautta hän oli kulkenut, Hyvällä senterboordivenheellä oli hän, tämä ”För Morgonbris"-nimisen runovihkon kirjoittaja, vastatuuleen purjehtinut tuon kymmenen peninkulman pituisen saarisen ja salmisen väylän kahdessa päivässä. Paluumatkalla oli viivytty kolme päivää, mutta silloin oli saatukin purjehtia melkein tyynessä.

Tultiin sitten käyntini tarkoitukseen ja minä asetin hänelle yllä olevan kysymyksen.

Hra Tavaststjerna, joka on kotoisiin suomalaisesta seudusta — hän on syntynyt ja suurimman osan lapsuuttaan viettänyt Mikkelissä — käyttää suomenkieltä jotenkin virheettömästi.

”Minä kirjoittaisinkin suomenkielellä, jos osaisin, sanoi hän. Sillä kansan elämää kuvatessani ajattelen minä suomenkielellä. Siitä onkin seurauksena, että kielessäni on paljon suomalaisia käänteitä ja että taitavan suomentajan on helppo saada esille ajatukseni aivan yhtä hyvin kuin ne itse olen kirjoittanut. Onneksi on tätä nykyä helppo saada hyviä kääntäjiä, vaan jos en saisi niitä, koetteleisin pakoittaa harjoittaa itseäni kirjoittamaan suomeksi."

Kysymykseeni, miksi hra Tavaststjerna ei aijo tarjota näytelmäänsä ruotsalaiseen teaatteriin, vastasi hän, ettei hän luota tämän teaatterin taitoon eikä tahtoon esittää kotimaisia kappaleita, varsinkaan kansan kappaleita. Sen on kokemus jo kyllä osoittanut ja siitähän on syntynytkin se uusi harrastus joka viime kevännä vei ”dramallisen yhdistyksen" perustamiseen Helsingissä. Tyytymättömyys ruotsalaista teaatteria vastaan on jo kauan kytenyt hra Tavaststjernankin mielessä! Olipa hän ensimmäisiä jotka tästä asiasta kirjoittivat muutamia vuosia sitten. Silloin oli aate vielä uusi ja se lehti, jonka palstoilla hän arvostelunsa julkaisi pani siihen pitkän vastalauseen. Eikä maamme ruotsinkielinen sanomalehdistö vielä nytkään ole oikein taipuvainen myötävaikuttamaan niihin perinpohjaisiin muutoksiin, joita ruotsalainen teaatteri tarvitseisi. Vielä vähemmin teaatterin johtokunta. Sentähden ei hra Tavaststjernan te mieli tämän teaatterin puoleen kääntymään, vaan on hän päättänyt muuttaa ainakin nykyisin valmistumaisillaan olevan kappaleensa kanssa suomalaiseen teaattcriin, jonka johtajan tahto ja taito samalla kuin näyttelijäin kyky ja taipumukset ovat paremmin omansa vaikuttamaan näytelmän menestymiseen.

Jouduimme tämän johdosta puhumaan hra Tavaststjernan uudesta näytelmästä. Se on muodostettu hänen romaanistaan ”Kovina aikoina". Kirjailija on näyttämön vaatimusten mukaan jotenkin vapaasti käsitellyt ainettaan ja muutellutkin sitä. Siinä on m. m. aivan uusi henkilö: rouva Thoreld. Neiti Louisesta ja hänen äidistään on muodostettu nainen, jonka kanssa kapteeni Thoreld menee naimisiin.

Tämä näytelmä, joka jo aineensa puolesta sopii erittäin hyvin suomalaiselle näyttämölle, valmistunee jo ensi syyskautena esitettäväksi. Ja vaikka se kirjoitetaankin ruotsiksi, niin ilmaantuu se kuitenkin sitä ennen suomalaisessa puvussa ja voi sitä siis tavallaan pitää ruotsinkielisen kirjailijan — suomalaisena alkuteoksena.

* * *

Näin ovat siis yhden suomenkielisen ja yhden ruotsinkielisen kirjailijan osat tätä nykyä vaihduksissa ja hauskaa tulee olemaan nähdä, millä lailla he näitä uusia osiaan tulevat hoitamaan.

Ruotsin vaalitulosta jännittäessä

Takavuosina ennen digitaalista aikaa saatoin (kaapeli)televisiosta ajantasaisesti jännittää Ruotsin Reinfeldin päätymistä pääministeriksi. Pettymyshän se oli. Digiaikana kaapelitelkkari ei enää samanlaisia mahdollisuuksia ilman maksukorttia tarjoa, joten täytyy tyytyä Yleisradion seurantaan.

Tätä kirjoittaessa vaikuttaa siltä, että porvariallianssi voittaa. Mutta enemmistöä se ei olisi valtiopäiville saamassa. Vaa'ankieli olisi tulossa, ellei sitten ennen vaaleja tehtyjä liittoutumia pureta ja muodosteta hallitusta ohi ennen vaaleja sanotun.

Sellaistahan on sattunut muissakin maissa.

Ruotsissa porvarit eivät kertaakaan hallitukseen päästyään ole uusineet mandaattiaan toisen maailmansodan jälkeen. Ruotsi on kuitenkin välttynyt Suomen kaltaisilta Kekkosslovakia inttämiltä, vaikka Tage Erlander johti maata pääministerinä melkein yhtä kauan kuin Kekkonen oli Suomea presidenttinä.

Tage Erlander oli Ruotsin pääministeri 1945-1969. Länsimaiden ennätys. Erlanderin viimeisissä vaaleissa sosialidemokraatit saivat yli puolet annetuista äänistä.

Pääministerin "kruunun" sai Olof Palme, jota kantoi muutamin vaalitulosten sallimin poikkeuksin kuolemaansa saakka.

Nyt käydyissä vaaleissa sosialidemokraatit ovat edelleen säilyttämässä suurimman puolueen aseman.

Ruotsissa on vahvat perinteet sille, että sosialidemokratia on muutakin kuin teollisuustyöväen etujen ajamista. Sitä viestiä Suomessa puolue ei ole saanut perille, vaikka siitä on hyvin tietoinen.

Jännitys jatkuu yli puolen yön. Ja kun äänet ja paikat on selvillä, saamme nähdä pitävätkö ennen vaaleja sovitut rintamat. Vihreät ovat jo uhkailleet vasemmistosta loikkaamista, mutta ....

Aiju Salmisen potaatteja

Perunanostoaikaan sopii hyvin luettavaksi Aiju Salmisen (s. 1979) strippikokoelma Potaatit (2010), vaikkakin kokoelma on jo alkuvuodesta ilmestynyt. Stripeissä seikkailee perunaperhe, jonka ikääntymistä ja lisääntymistä päästään seuraamaan.

Sammakon strippikokoelmissa on vain yksi strippi sivullaan. Sarjakuvan julkaisemisen historiasta juontuu, että paljon lukenut vieläkin hieman vierastaa tyhjää tilaa. Se ei ole Kiroilevan siilin tai Potaattien ongelma, oikeastaan Sammakkoa pitäisi kiittää luku- ja tekemiskonventoiden muuttamisesta.

Takavuosina niin lehdissä kuin kustantamoissa määriteltiin tarkasti tila, joka sarjakuvan julkaisemiselle annettiin. Sanomalehtien viihdesivulla palstamillit oli tarkasti määritelty, kustantamoissa albumin sivumäärä oli ennaltamäärätty.

Sarjakuvantekijät vuosikymmenien myötä tottuivat annettuihin formaatteihin ja toteuttivat työnsä niiden ehdoilla. Samalla tekijöille kehittyi jonkinlainen tyhjän tilan kammo, annettu tila piti käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Ainakin painotekniset syyt tilan rajoittamiseen ovat poistuneet. Eikä siis nuoremmilla tekijöillä ole mitään syytä historiallisiin formaatteihin töitänsä ahtaa. Saakoot sarjakuva muiden taiteiden tapaan määritellä itse millaisen tilan se julkaistaessa vaatii.

Olkoot vanhojen satokausien rajoitteet ylitetyt.

Salmisen Potaatit on jaettu kuuteen osastoon. Ensimmäisessä kotimaiset potut tulevat esitellyiksi suhteessa ulkomaaneläviin, Appelsiiniin ja Ananiakseen. Toisessa perunapariskunta saa mukuloita. Melkoinen on siemenpotun muodonmuutos! Toinen pottu viettää kesästä huolimatta aikaansa hiihtämällä ja pilkkimällä. Vaatii totuttelua moinen muutos saati mukulat toiselta.

Salminen saa hyvin huumoria irti perunoihin liittyvästä perustiedosta. Tietenkin mukulat muuttuvat vihreiksi etelän runsaassa auringonvalossa. Viimeisessä sukukokous-osiossa vitsaillaan erilaisille perunavalmisteille.

Oli oiva idea pyytää peruna-asiamies Antti Lavoselta esipuhe teokseen. Potaatit ovat MTK:n suojeluksessa!

Olisi myös oiva idea palkita Salminen suomalaisen peruna-alan edistämisestä. Harmi etteivät Tyrnävän perunamarkkinoiden järjestäjät ole huomanneet Salmista paikalle kutsua. Ensi viikonloppuna (25.9.) perunamarkkinoilla ovat esiintymässä tangokuningatar Pakonen ja tv:stä tuttu terveyskeskuslääkäri Kiminkinen.

Ehkä ykstotiset tyrnäväläiset eivät suvainneet rössypotun kuvailua, ja siksi kutsu jäi saamatta? Mukava lukukokemus joka tapauksessa.

Kitin viimeisiä pyörähdyksiä

Oulussa on meneillään Tanssia tyrkyllä -festivaalit, joiden yhtenä päänumerona oli Tommi Kitti Co:n esitys eilen illalla. Kalevassa Kitti kertoi lopettavansa yli kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa tanssijana. Ilmeisesti ilmoitus veti Valvesalin täyteen.

Illan ohjelmaan kuului kaksi Tommi Kitin koreografiaa, Asetelma neljälle tanssijalle ja Väärä sävellaji... Edellisen kantaesitys on vuodelta 2000 ja jälkimmäisen 2003.

Väärä sävellaji... on teos, josta on vaikea saada otetta. Käsiohjelman Kitti-sitaatin mukaan teos ei pyri universaaliuteen tai eheyteen. Eikä teosessa pyritä myöskään selvittämään mitään.

Tällä kertaa teos sai toimia Kitin jäähyväisenä. Lopussa Kitti tuli lavalle tekemään viimeisiä askelluksiaan tanssijana. Ansaitut aplodit ja kukitukset olivat tarjolla.

Asetelma neljälle tanssijalle tarkasteli ja tutkaili asetelmia. Pitkään ilman musiikkia tanssineet ryhmäläiset asettuivat näyttämölle neljän antamin rajoituksin.

Pidempään kehitelty teema oli tarkastella miten käy, jos neljäs osallinen väsyy ja väsähtää pelistä pois. Lopputuloksena oli - kolmiodraama. Asetelma palautettiin lopussa maalaamalla neliö taululle.

Vähän epäkäs se oli, mutta viestinsä välittävä.

Kiitos.



(kuva tommikitti.comista)

Ruskakuvia: koristeomenapuu

[Ruskakuvia: vaahterat, koristeomenapuu, etupihan pensaat, Tuira sumussa]

Delirant isti romani

Nyonissa kokoontunut Euroopan jalkapalloliitto ei ollut hyväksynyt Bayern Münchenin kannattajien iskulausetta Romani ite domum - roomalaiset, menkää kotiin. Kun vastustajana on AS Roma, niin päätös tuntuu ymmärrettävältä. Ei ole kohteliasta toivottaa roomalaista vierasjoukkuetta tervetulleeksi paluukehoituksin, vaikka sivityskieltä käyttäisikin.

Romani ite domum on peräisin Monty Python -ryhmän elokuvasta Brianin elämä. Ilmaisu kieliopillisesti aivan oikein, mitäpä huippuyliopistoissa koulunsa käyneiltä brittiälyköiltä muutakaan voisi odottaa.

Näinä aikoina kun ranskalaiset eu-lakien vastaisesti kuljettavat romaneja kotiinsa Romaniaan, voisi ajatella, että ilmaisu olisi ollut taajaan käytössä ranskalaisten kansallissarjakuvasankarin Asterixin seikkailuissa.

Niin ei kuitenkaan ole.

Voittamattomat gallialaiset pitivät huolta oman kylänsä ja sen asukkaiden koskemattomuudesta, mutta vaatimuksia koko Gallian vapauttamisesta roomalaisten vallasta ei esitetä. Kansallisvaltiota ei tunnettu, kukin paikallisyhteisö piti itsestään huolen, vaikka laajempaakin heimoyhteyttä tunnustettiin.

Tuon tuostakin Asterix ja kumppanit toteavat valloittajien touhuja ihmetellessään, että hulluja nuo roomalaiset! Muidenkin kansallisuuksien erikoisille piirteille nauretaan, jos ne huvittavilta tuntuvat. Vastavuoroisestikin naurua siedetään.

Asterixin ja Obelixin syntymäpäivän Kultaisessa kirjassa (Egmont 2009) on koottuna Uderzon ja Goscinnyn lyhyitä juttuja vuosikymmenten varrelta. Eräässä piirroksessa Obelix on 1900-luvun taiteilija, joka Banksyn tavoin ilmaisee itseään graffitein.


Mutta mikä Asterixia ja Idefixiä niin naurattaa? Obelixin taiteilija-asustusko?

Ehkä kyse on viestistäkin. Delirant isti romani - nuo roomalaiset ovat hulluja.

Kallio & Ahonen: Maalaispunkin päiväkirja

80-luvulla opin tuntemaan, että Pauli Kallion nimi on laadun tae. Ripple ja etenkin Suuri Kurpitsa kuuluivat vakiolukemistoihini, Suuri Kurpitsa ry:n jäsenkin olin. Maalaispunkin päiväkirjassa (Suuri Kurpitsa 2009) Pauli Kallio (s. 1960) palaa aikaan, jolloin hänestä tuli tuo tuntemani laadun tae, vuosiin 1977-1980/1 vanhojen päiväkirjojensa johdattamana.

Vanhat päiväkirjat ovat Kalliolle vain muistin tuki. Hän kirjoittaa muisteluksia ja sarjakuvakäsikirjoittaa Kyky Ahoselle kokemuksistaan punkin parissa 1970-luvun lopulla. Punk ei ollut mikään yhtenäinen liike, mutta tarjosi nivalalaiselle nuorelle tavan itseilmaisuun ja johdattaa taiteen pariin. Vaikka maalaispunkki ei aikoinaan sellaisesta niin hienosta kuin "taide" mitään perustanut, päinvastoin.

Kallion muisteluksien keskiössä on Ratsia ja sen solisti Jyri Honkavaara (1960-1997). Keikkamatkoilla kuljetaan Keski-Pohjanmaalla, poiketaan Pihtiputaalla bändin kotisijoilla ja Oulussa festivaaleilla. Hilseeseen kirjoittanut Kallio tutustuu Honkavaaraan ja muihin bändin soittajiin.


Maalaispunk ja punk ylipäätään Kallion elämästä loppuu kaupunkiin muuttoon. Musiikkimaku monipuolistuu, Kallio luetteloi uudenpia ihastuksiaankin. Teoksen lopun luettelot ja haastattelut keskittyvät kuitenkin Ratsiaan ja Honkavaaraan, kuten kokonaisuuteen kuuluu.

Kuten voi arvata, ei punk jää pelkästään 1970- ja 1980-luvun taitteeseen. Se palaa ihmisten ja nostalgian kautta. Vielä 2000-luvulla kolmekymmentä vuotta myöhemmin muistellaan ja yritetään Pellen keikalle. Se on loppuunmyyty. "Se on kuitenkin mukavaa, että Pellellä menee hyvin", todetaan Jyri-muisteluksien lopetukseksi.

Ahonen sopii Kallion elämän sarjakuvittajaksi mainiosti. Onhan miesten yhteistyö jatkunut pitkään, 1980-luvun alkupuolelta saakka. Viehko ratkaisu on laittaa maalaispunkit puhumaan (lievällä) murteella puhekuplissa.

Paholainen pettää uskollisen

Roman Polanskin ohjaama Yhdeksäs portti (Espanja, 1999) on useasti televisiossa nähty, tai ainakin olen sattunut kanavalle elokuvaa esitettäessä. Elokuvassa on kiintoisia elementtejä: vanhojen kirjojen maailma, salattu tieto ja okkultismi.

Elokuvan lajityyppiä tuntuu olevan vaikea määritellä. Toisissa ohjelmatiedoissa se on määrittelty jännitykseksi, toisissa kauhukomediaksi. Mestarien tapana on pyrkiä erilaisten maastojen tutkiskeluun ja sitä kautta mahdollisesti uusien lajityyppien luomiseen.

Kirjaetsivä Dean Corso (Johnny Depp) palkataan etsimään teosta, jonka väitetään olevan itsensä paholainen painama. Corso pääseekin jäljille ja salakoodi ratkaistavaksi löytyy.

Koukutus on onnistunut. Katsoja jää odottelemaan millainen vastaus mahdollisesti on. Aihepiiristä pitäisi kuitenkin jo tietää, ettei vastausta tulla saamaan.

Sama toistuu usein uskonnollista tai saatanallista profetiaa käsittelevissä teoksissa. Alussa luvataan uusia vastauksia elämää, maailmankaikkeutta, ikuista nuoruutta yms. koskeviin kysymyksiin. Lopulta julistuksena ei kuulla edes numeroa 42.

Tulipalot ja saatanan petollisuus estävät viestin välittymisen Yhdeksännessä portissa. Paljon käytettyjä keinoja.

Polanskin elokuva vetäisee mukaansa. Ainakin monen katselukerran jälkeen elokuvan seisahdukset eivät palvele tarkoitustaan. Muutoinkin, ohjaajien olisi syytä muistaa, että katsojalla on aikaa miettiä myös elokuvan jälkeen.

Pikkuorava Robert Johnson

Elokuun Soundissa Esa Kuloniemi kertoi viimeisimmästä spekuloinnin aiheesta kitaristilegenda Robert Johnsonin levytyksissä. 27-vuotiaana vuonna 1938 keuhkokuumeeseen kuolleen legendan vaiheista on riittänyt kaikenlaista mietittävää, elämää kun oli vaikea dokumentoida tarkasti kiinnostuksen herättyä muutamia vuosikymmeniä edesmenon jälkeen.

Guardianin kolumnisti Jon Wilde oli toukokuussa väittänyt, että Johnsonin tuotantoa on kuunneltu 75 vuotta väärällä nopeudella. Wilden mukaan musiikkia on levylle siirrettäessä nopeutettu ainakin 20 prosenttia. Siis soitto ja laulu on kuultu melkein pikkuoravien tai smurffien tapaan.

Wilde ei väitteelleen esitä konkreettisia todisteita. Alan auktoriteetit ovat kesän mittaan myöntäneet, että mahdollista se on. OKeh/Vocalion levymerkeillä, joihin Johnsonin 29 kappaleen ja 42 oton levytystuotanto kuuluu, tiedetään pelatun savikiekkojen kierrosnopeuksien kanssa.

Johnsonin savikiekkojen prässit ovat kadonneet aikaa sitten, joten väitteen todenperäisyyttä on mahdoton tarkastaa. Esa Kuloniemi oli testannut hidastusta. Noin kuusitoista prosenttia hitaampana Johnsonin ääni oli kuullostanut poikamaisen naukunan sijaan miehekkäämmältä ja pahaenteisemmältä ja kitaran ylä-F E-duurilta.

Robert Johnsonin syntymästä tulee ensivuonna sata vuotta. Tulee mieleen kysymys spekulaation aloittamisen perimmäisistä syistä. Tuleekohan 2011 markkinoille hidastetut versiot Johnsonin tuotannosta?

Vaikea on kuvitella, että jotakin "uutta" Johnsonilta löydettäisiin. Valokuviakaan miehestä ei ole kuin kaksi kappaletta. Elämäntarinan tiedonmurutkin on jo jauhettu, ja uutta (muisti)tietoa tuskin on luvassa. Uusi kierrosluku voisi olla "uutuus".

Tässä yhteydessä lienee hyvä muistuttaa, että äänitysteknologian mahdollisuuksia on aina käytetty hyväksi täysimääräisesti ja jopa sen yli. Ajateltakoon vaikka kitarasankari Jimi Hendrixiä, joka neliraitureiden aikakaudella äänitytti studiolevyilleen kaksitoista raitaa omaa kitarointiaan.

Äänitystekniikka ja sen kehittäminen on ollut olennainen osa kitaralegendojen toimintaa. Miksei siis 1930-luvullakin. Sehän on jo pidempään tiedetty, että Johnson ensimmäisessä levytyssessiossaan marraskuussa 1936 esitti kappaleensa studion seinään päin kääntyneenä.


* Jon Wilde. Robert Johnson revelation tells us to put the brakes on the blues. Musicblog 27.5.2010

Hukka-aika

Tietosanoma Oy julkaisi vuonna 1990 Kansalaiskalenterin 1991, josta ilmeisesti oli tarkoitus tulla Mitä Missä Milloin -kirjasarjan kilpailija. Kansalaiskalenterin lanseeraus ei kuitenkaan onnistunut ja sitä ilmestyi vain yksi.

Kimmo Pietiläisen toimittama Kansalaiskalenteri sisälsi monia samoja elementtejä kuin MMM. Vuoden tapahtumat kronikoiden ja artikkeleita ja sanastoja vuoden tapahtumista. Mittaa kirjalle kertyi 612-sivua pitkälti olympia- ja nobelvoittajaluetteloiden myötä.

Hormeesi, toteennäyttämätön oletus pienten säteilyannosten terveellisestä vaikutuksesta.

Vuoden sanastoja kirjassa on useampi. Ympäristösi sanat -luettelossa pistää silmään ydinteknologian ja säteilytutkimussanojen huomattava määrä. Tietotekniikasta on laadittu kokonaan oma sanastonsa.

Lerppu, tietokoneslangia: levyke, floppy, disketti. Rautaoksidilla päällystetty tietokoneen vaihdettava tallennusväline. Lerppuja käytetään tällä hetkellä kahta eri kokoa: 8 tuumaa ja 5,25 tuumaa. Lerppu on tehty joustavasta muovista.

Näin retrospektiivisesti vuotta 1991 ajatellen mieleen tulee lama. Kansalaiskalenteria koottaessa se ei kuitenkaan ilmeisesti vielä ole ollut uhkakuvanakaan. Ympäristösi sanat -luettelo sisältää pari hakusanaa, joiden äkkiseltään luulisi siihen liittyvän.

Hukka-aika, ks. lama-aika.

Lama-aika, hukka-aika, kuollut aika, lyhin aika, jonka laite tarvitsee pystyäkseen havaitsemaan kaksi perättäistä tapahtumaa.

Siirtoa valmistellessa

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen - Anarchy in the UKK

Yks Kake julkaisi uudessa Katalagismi-runoblogin ensimmäisenä merkintänä katalogistisen runon kaikki Kekkosen saamat äänet vuoden 1956 presidentinvaaleissa. En malttanut olla Kakelle huomauttamatta, että hänen luetteloivassa runossaan olivat vain valitsijamiesten kolmannen kierroksen äänestyksen kuuluisat 151 kekkosta. Ensimmäisellä kierroksella Kekkonen sai 88 ja toisella 102 ääntä.

Marko Niemellä oli aiheellisempi kommentti runon käsitetaidehistoriallisesta kontekstista: J.O. Mallanderin äänitaiteellinen teos 1962.

Jan-Olof Mallander (s. 1944) on yksi 1960-luvun underground-liikkeen hahmoista. Vuonna 1968 hän julkaisi levyn Extended play (Eteenpäin! NG-97, 1968), joka sisälsi kaksi kappaletta. A-puolella oli mainittu 1962 ja B-puolen uralla 1968. Molemmat kappaleet pitävät sisällään äänitteen valitsijamiesten ääntenlaskijoista lukemassa annettuja ääniä.

Levystä otettiin vain pieni painos ja se on nykyisin suuri keräilyharvinaisuus. Kappale 1962 on saatavissa kokooma-cd:llä Arktinen hysteria - Suomi-avantgarden esipuutarhureita (Love LXCD635, 2001) ja Mallanderin koko musiikkituotannon sisältävällä More Time - Hits & Variations 1968-1970 (Anoema NOCD020, 2005).

1970-luvulle tultaessa Mallander jätti musiikin ja niitti mainetta valokuvaajana. Sittemmin hän siirtyi kuvataiteeseen. Urastaan hän sai Taiteen valtionpalkinnon 2003.

Mallanderin 1962:n (kultti)maineesta kertoo muun muassa 267 lattajjaa-levymerkin vuonna 2005 julkaisema tribuuttilevy Kekkonen - Anarchy in the UKK (LTJ-29, 2005, loppuunmyyty).

Levyllä reilut parikymmentä nuoren polven tekijää versioi Mallanderin teosta. Tekijöistä mainittakoon oululainen Toni Kandelin, joka on tainnut omaa 1962-kappalettaan pitää ohjelmistossaankin.

Yhden Kaken katalogistinen runo tuo kekkonen-mantraan ajankohtaisen ulottuvuuden. Kun Mallander sitoi ilmiön tiukasti aikaansa, 1960-lukuun, niin Kake etäännyttää sen mahdollisimman kauas historiaan, aina vuoteen 1956 saakka. Tuorein mantra vuodelta 1978 olisi ollut myös mahdollinen katalogistisen runon pohjana.

Jos tarkastellaan presidentinvalitsijamiesten ratkaisevia äänestyskierroksia, niin vuoden 1978 äänistä saataisiin pisin ja vuoden 1956 lyhyin kekkoslatikka. Kaken lyhyyden korostaminen viittaisi siihen, että tekijä haluaa korostaa Kekkosen valtakauden olleen vain yksi lyhyt ajanjakso maamme historiassa. Silloin oli silloin ja nyt on nyt.

Ruskakuvia: Oulun vaahterat valmistautuvat talveen

[Ruskakuvia: vaahterat, koristeomenapuu, etupihan pensaat, Tuira sumussa]

[Valokuvatorstain 176. haaste: kellastuva]

Aikoinaan koulussa opetettiin, että ruska syntyy puiden kerätessä lehdistä yhteyttämisessä tärkeän lehtivihreän runkoon odottamaan seuraavaa kevättä. Syksyn väriloistoa pidettiin sattuman synnyttämänä esteettisenä ilmiönä.

Sittemmin tiede on edistynyt. Puut suunnittelevat ruskaa, tuottavat jopa uusia väriaineita lehtiin. Ruska on merkki talvehtimista suunnitteleville ötököille ja eläimille. Loistavat värit kertovat, että tämä puu on terve ja voimakas, tänne on turha tulla talveksi loisimaan!

Mielikuvamaisemanhoitoa

Haluaisin kuvitella, että olen markkinoinnin vaikeasti tavoitettavissa oleva. Kyseleväthän gallupin tekijät jatkuvasti, mitä aikakauslehtiä tilaan ja mitä (kaupallisia) radiokanavia kuuntelen. Kummatkaan eivät kuulu arkeen.

Mielikuvamarkkinoijat pääsevät kuin pääsevätkin kertomaan sanomaansa erilaisten jäsen- ja asiakaslehtien kautta. Eilen posteljooni kantoi kotiin Stora Enso Metsän Terve Metsä -lehden metsänomistajille.

Kantohinnat ja markkinatilannekatsaukset tuli tarkastettua ja lehden sisältöä muutenkin selailtua. Joukossa oli Simo Hanneliuksen kirjoittama juttu Maiseman kauneus perityy savannilta, joka otsikkonsa perusteella vaikutti sisältävän uutta tietoa historiasta.

"Savannien esi-isillemme ja evoluutiolle oli tärkeää ruokaa ja suojaisia lisääntymispaikkoja tarjoava elinympäristö. ... Ihmisen kehityksessä mieltymykset, hakeutuminen hedelmälliseen ympäristöön, jäivät geeneihimme."

Tarkemmassa luvussa jutun tarkoitus osoittautui kuitenkin toiseksi. Kaupunkilaismetsänomistajille tarjotaan mielikuvia nykyisten hakkuuraiskioiden katselemiseen toisin silmin.

Hakkuuaukiot siemenpuineen tai säästöpuuryhmineen Hanneliuksen kynänjäljessä muuttuvat muistumaksi varhaisesta geeniperimästämme, savannimaisemaksi. Tämä osoitetaan kauniin kuvin ja varmennukseksi vielä kuvatekstein. "Maisema muistuttaa savannimetsää."

Hannelius uskaltautuu jopa kritisoimaan vanhaa päätehakkuumallia. Vanha hoitosysteemi jätti "kuolleen, epämiellyttäväksi koetun maiseman". Uusi järjestelmä on siis suuri parannus.

Voi kaupunkilainen rauhassa metsänsä myydä. Metsäkoneet muuttavat lapsuudenmaisemat savanniksi!

Jos metsien hakkaamista tarkastelee ihmisille sopivien lisääntymispaikkojen kannalta, niin suosittelisin ettei hakattaisi. Yksinäinen siemenpuu tai pieni säästöpuuryhmä eivät vaikuta läheskään niin romanttisilta ja suojaisilta paikoilta kuin vanhojen, jykevien kuusien ympäröimä saniaislehto.


(kuva: Savannia Keniasta, Marc van Adrichem/Wikimedia Commons)