Pioneeriajan Seinäjoki

Vanha ja uusi Seinäjoki.

Eilisen vietin Seinäjoella. Olin kuljettajana rokkifestivaaleilla olleelle nuorisolle, ja isäihmiselle jäi aikaa katsella kaupunkia. Viimeksi Seinäjoella olen käynyt yksitoista vuotta sitten. Kaupunki on kasvanut ja uudisrakennuksia oli ympäri keskustan. Olin laskenut sen varaan, että voisin kirjoittaa blogia Seinäjoen kirjastosta, mutta se olikin muuton vuoksi suljettu. Naapuritontille oli noussut uusi kirjastorakennus, maakuntakirjasto on viimein saanut isommat, asianmukaiset tilat.

Uudisrakentaminen on saanut paikalliset katsomaan eräitä kaupungin vanhoja rakennuksia uusin silmin. Ilkassa oli juttu näistä "pioneeriajan" rakennuksista, jotka ränsistyvät ja uuden keskellä sattuvat entistä pahemmin silmiin.

Uusi kirjasto. Pihatyöt vielä tekemättä.

Etelä-Pohjanmaalla omistaminen ei ole peiteltävä asia. Vanhojen rakennusten omistajat olivat kertoneet Ilkan toimittajalle avoimesti omistuksistaan ja suunnitelmistaan. Vaikea ajatella, että muissa Suomen kaupungeissa toimittajat edes uskaltaisivat kysyä näin "henkilökohtaisia". Pitäisi uskaltaa, se osoittaisi kaupunkikuvan olevan yhteisen asian, ei vain yksityisen harkinnan.

Osa tyhjilleen jätetyistä taloista oli hankittu sijoitukseksi, ne odottivat sopivan hinnan tarjoajaa. Osa vastauksista kertoi, että suku ja perhe menevät rahan edelle. Yksi talo oli "siskon koti niin kauan kuin hän elää", toinen oli jätetty silleen Alzheimeriin sairastuneen vuoksi.

Erityisesti jutussa pisti silmään näiden 1920--1940-luvuilla rakennettujen talojen nimittäminen pioneeriajan jäljiksi. Ne ovat ikään kuin väistämättä katoavaa katukuvaa. Omistajathan voisivat kunnostaa rakennuksensa ja jatkaa niiden elinkaarta. Purkaminen ei ole väistämätön vaihtoehto.

Pioneeriajasta puhuminen muistutti, että Etelä-Pohjanmaalla on tietty flirtti Yhdysvaltojen historian kanssa. Vaikka kotiseuturakkaus on silmiinpistävää.

Kauppakeskusten naapurissa on edelleen maatilan piharakennus.