Roger Leloup
Ixon valo
Egmont 2009
Roger Leloup
Paholaisen palvelijatar
Egmont 2011
Roger Leloupin (s. 1933) vuonna 1970 alkanut ura Yoko Tsunon kanssa jatkuu edelleen, vaikka tekijä on kansaneläkeiän saavuttanut jo viime vuosituhannella. Nyt 78-vuotiaan maestron tuorein julkaisu on Ranskassa 2010 ilmestynyt Paholaisen palvelijatar (suom. Egmont 2011). Ikä ei työn jäljessä näy, Leloupin koneet ja laitteet ovat tarkka- ja virtaviivaisia kuin aina ennenkin. Julkaisutahti on hiljentynyt sitten 1980-luvun, ihan ymmärrettävästi. Kaikkiaan Yoko Tsunon seikkailuja on kaksikymmentäviisi.
Egmontin suomeksi julkaisema Yoko Tsuno -albumisarja aloitettiin 1980-luvulla, ensimmäisten kustantaja oli Semic. Ajan tavan mukaan julkaisut numeroitiin juoksevasti, riippumatta alkuperäisestä julkaisujärjestyksestä. Nyttemmin kustantajat ottavat huomioon pidemmät tarinankaaret, esimerkiksi Otava on Tintin seikkailujen numeroinnin muuttanut alkuperäiseksi. Apollo on julkaissut esimerkiksi Alixia omassa tahdissaan, mutta on numeroinut julkaisunsa alkuperäisen järjestyksen mukaan.
Kaksi viimeisintä Egmontin julkaisemaa Yoko Tsuno -seikkailua ovat eri vuosikymmeniltä. Ixon valo on julkaistu Spiroussa 1979 (albumina 1980) ja suomeksi siis vasta 2009. Paholaisen palvelijatar on julkaistu tuoreeltaan. Molemmissa seikkailaan vinealaisten kanssa, edellisessä kaukana avaruuksissa ja jälkimmäisessä kotona maassa.
Ixo on planeetta, joka kiertää kuoleva Shyra-tähteä Vinean lähiavaruudessa. Muinaisten vinealaisten Ixolle sijoittamalta myrkyllisten jätteiden kaatopaikalta heijastui outoa valoa, ja Khany pyytää Yokoa kumppaneineen mukaan selvittämään syytä.
Elämä on sopivan tekniikan avulla mahdollista mitä yllättävimmissä paikoissa. Hiipuvan auringon kuorellakin. Ixolaiset ovat ottaneet vinealaisten jätteet hyötykäyttöön.
Paholaisen palvelijattaressa palautetaan muistiin vinealaisten pitkä evakkomatka maahan. Vaikka vinealaiset olivat pääasiassa maan alla horroksessa, niin joitakin jälkiä he menneinäkin vuosisatoina olivat jättäneet. Yksi sellainen löytyi Yokon ystävän Cecilian perimältä Loch Castlen tilalta Skotlannista. Robotti 1200-luvulta!
Eilen julkaisemassani Yoko Tsuno-kirjoituksessa sivusin seikkailusarjan ensimmäisten osien positiivista uskoa insinööritaidon tulevaisuuteen. 1970-luvulla satsattiin suuriin infrastruktuurihankkeisiin, ja se heijastui myös sarjakuvan maailmaan.
Kaksi viimeksi julkaistua Yoko Tsunoa tarjoavat näkymän aikakausiensa ongelmiin. Ixon valon vaarallisten jätteiden kaatopaikkaan idean on antanut ydinjäte, josta laajemmin alettiin keskustella 1970-luvun lopulla. Leloup näki vaarallisessa jätteessä jollekin toiselle arvokkaan raaka-aineen. Ixolaiset pystyivät hyödyntämään ja pitämään elinolosuhteitaan yllä sen avulla.
Tuoreimmassa työssään Leloup osoittaa pientä ymmärtämystä löytöteknologian suuntaan, jolle on uudemmassa spekulatiivisessa fiktiossa annettu merkittävä osa. Esimerkiksi Babylon 5:ssä arkeologia on muuttunut uusien, hyödynnettävissä olevien tekniikoiden etsimiseksi. Leloupin myönnytys tätä ajattelua kohtaan on pieni, mutta kuitenkin havaittavissa. Ainakin keskiajan ja teknologian yhdistäminen tuo mieleen teknomaagit.
Yoko Tsunon maailmassa tärkein sija on inhimillisyydellä, ainakin juonenkehitelyssä. Tekniikka saa sijansa estetiikassa ja piirroksissa. Usko teknologian ratkaisukykyyn on vahva. Yoko Tsunon kaltaisten käsiin sen voisikin uskoa luottavaisin mielin.
* Matti Mattilan Yoko Tsuno fanisivut.
* Kimmo Lakoman Yoko Tsuno sivut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti