Sokeroituja kumkvatteja

AA 52/2013

Tuoreessa Aku Ankassa (52/2013) oli toiveuusintana Carl Barksin Uudenvuodenlupaukset vuodelta 1956. Sarjakuva julkaistiin tuoreeltaan Suomessa alkuvuodesta 1957 (AA 9/57) ja uudemman kerran 1976 ja 1987 (vuoden ensimmäisissä numeroissa). Lisäksi tarina oli mukana Sopulivuosi -albumissa (1989) ja tietenkin Carl Barksin kootuissa (osa XIV).

Aku Ankan toimituksessa myös uusintajulkaisut suomennetaan ja toimitetaan kutakin julkaisukertaa varten. Uusimmassa julkaisussa silmiin pisti, että Aku-setä viritti herkkuansan kasvateilleen sokeroiduilla kumkvateilla. Eivätkö ne olleetkaan sokeroituja marsipaaneja? Muisti toimi oikein: Sopulivuodessa poikia tosiaan houkutellaan rikkomaan uudenvuodenlupauksensa sokeroiduilla marsipaaneilla.

Vuoden viimeiset päivät ovat menneen vuoden tapahtumien kertaamista. Tomi Tuomaala paljasti elokuussa Keskisuomalaisessa, että suomalaisia disney-sarjakuvien ystäviä on huijattu. Eka Vekara ei syökään naftaliinia vaan kumkvatteja. Aikoinaan italialaiset muuttivat kumkvatit koiperhosia karkoittavaan naftaliiniin.

AA 52/2013

Olisiko alati ajan tasalla oleva Ankan toimitus viitannut tähän paljastukseen uudessa suomennoksessa?

Vilkaisu Barksin koottuihin (2007) kertoi, että ei. Kootuissakin herkuista kieltäytyneitä kidutetaan sokeroiduilla kumkvateilla. Se lienee myös Carl Barksin alkuperäinen ajatus, sillä Kootut on suomennettu kikkailematta alkutekstejä mahdollisimman tarkasti seuraten.

Aku Ankan toimituksessa on siis vielä 1980-luvulla arvioitu, että kumkvatit ovat suomalaisille liian outoja herkkuja. Sokerimarsipaanit arvioitiin tutummiksi. Kumkvattien karsimista Disneyn sarjakuvista ei voi siis ainoastaan italialaisten syyksi panna.

Sopulivuosi, AAP XXXVI (1989)

Rudyard Kipling

Tänään 1865 syntyi Mumbaissa, Intiassa vuoden 1907 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja Rudyard Kipling (k. 1936). Suurkaupunki tunnettiin tuolloin Bombaynä, ja se lienee edelleen useimmille tutumpi kuin nykyinen, parikymmentä vuotta sitten käyttöön otettu nimi. Kipling on nuorin palkinnon saaja, hän oli sen saadessaan 42 vuotta. Nuoreksi on nyttemmin ajateltu Kiplingin lukijakuntakin, varsinkin Disneyn Viidakkokirja-piirrosversion elokuvateatterikierroksen jälkeen.

Jo 1800-luvun puolella Kiplingistä Brittiläisen imperiumin kansalliskirjailija. Virallisia asemaan liittyviä tunnustuksia tai arvonimiä hän ei suostunut ottamaan vastaan. Asema on säilynyt. Vuonna 1995 BBC:n äänestyksessä britit totesivat Kilpingin runon If — (Jos  —) olevan parhaan sarallaan.

Vuonna 1907 Nobel-komitea totesi Kiplingin palkinnon olevan osittain koko monimuotoiselle englantilaiselle kirjallisuudelle. Palkinnon saajaa Ajassa tuoreeltaan esitellyt Väinö Hämeen-Anttila totesi:

Kiplingistä oli aivan äkkiä koitunut englantilaisen maailman enin luettu kirjailija, jota kilvan käännettiin muillekin sivistyskielille. Käytännöllisenä miehenä hän osasi ottaa teoksistaan hintaa riittämään asti (hän saa jokaisesta lyhyemmästä kertomuksestaan keskimäärin 25,000 mk.), mutta kustantajat ja epälukuiset aikakauslehdet ahdistivat nuorta kykyä vain yhä tuimemmin. Tämä ei voinut johtaa muuhun kuin liikatuotantoon; jokainen kynänpärske kelpasi aikakauslehden kuvittajalle ja ylipainoksena kustantajalle, ja jokainen hetki oli työhön käytettävä. Kipling kävi nyt yrittelemään voimiansa omien aikalaistensa käyttelemillä muodoilla. ... Romaanikirjailijaa ei Kiplingistä koskaan tule, mutta kertojana hänellä on yksi huomattavimpia alojaan ja siinä hän enimmin on ympäristönsä lapsi.

Kertomuksen Kipling tosiaan osaa laittaa. Jatkokertomuksissa on muutamia lehdissä julkaistuja suomennoksia, muun muassa Moglin esittelevä Metsässä ja norsun muistia ylistävä Mote Guj. Kaksi muuta ovat Hämeen-Anttilan mainitsemaa kynänpärskettä.


* Metsässä. (Suomen kuvalehti 1912)
* Mote Guj. (Lukutupa 1898)
* Muhammad Dinin tarina. (Helsingin Kaiku 1911)
* Leopardin pilkkujen synty. (Päivälehti/Kaunokirjallinen lisälehti 1902)

Kaikki elämäni päivät

Kynttilä hänen huoneessaan

perintö,
villikissa katsoo lasin takaa
kuningas Louvressa

Makea,
villi rakkaus
lapset, hienostorouvat

Merirosvo
kolme rakkautta
suuri virhe
kantaatti kuolemalle

Kahden ikuisuuden välissä
häämatkaa
ken pelkäsi

Silmiin sattuva näkymä
kultaiset viirit
kutsu
paholaisen käsivarsille

Pelon rannikko
kuolema Keniassa
neitsyt Pariisissa
mustaa magiaa

Metsä

Asiakirjoja, kaavoja
puuopas
tähtikronikka
huolta puusta
matrikkeli

Asiakirjalähteet
kartasto
pikkujättiläinen
mitäs me kotipöllöt

osat 1-3
suurvallan valjaissa
vänrikki Stool
metsäntuhot ja niiden hoito

AKKU.

 

Alati muuttuva sosiaalinen media taipuu moneksi. Palvelut itse pyrkivät kehittämään erityisesti kaupallisten tiedotteiden näkyvyyttä, hiljan pörssiin mennyt Twitter on lisännyt viestivirtaan "sponsoroituja" mainoksia jotka ovat Facebookissa olleet läsnä jo pidemmän aikaa. Palveluihin mukaan huokutelleen kiinnostavan sisällön löytäminen on entistä vaikeampaa.

Siksi sellaista pitänee nostaa esille. Facebookissa on elokuusta 2012 lähtien ilmestynyt kulttuurilehti Akku. Markus Leikolan ja kumppaneiden perustama lehti kertoo ajankohtaisista kulttuuritapahtumista muistoihin tai henkilökohtaisiin näkökulmiin perustuen. Usein kirjoituksen tai kuvan perustana on yksittäinen havainto tai huomio, joka laajenee suurempiin mittoihin. Akku tarjoaa kulttuurijournalismia julkaisuympäristöönsä sovitettuna.

Joulun alla Eeva-Kaarina Aronen kirjoitti Aku Ankasta ja Tyhjälän joulun pelastamisesta. Kullakin on oma joulutarinansa, oma joulumielen herättäjä. Aroselle se on klassinen Carl Barksin sarjakuva. Yllä sen avaus Moogin arkistosta.

Tätä kirjoittaessa Akulla on reilut kaksi ja puolituhatta seuraajaa. Suosittelen mukaan liittymistä.


* Kulttuurilehti Akku.

Hansun ja Leenin jouluilta

Ruuhkat Suomen kansalliskirjastossa jatkuvat, joten suunnataan taas Eurooppaan. Tällä kertaa ei mennä kauas, ainoastaan Suomenlahden toiselle puolelle Viron kansalliskirjaston digitoituihin kirjakokoelmiin. Yllä olevat Hansu ja Leeni viettävät jouluiltaa kuusen äärellä Hermannin kokoamassa Uus Joulu-albumin ensimmäisessä numerossa vuodelta 1902.

Vastaavia lehtiä ilmestyi samaan aikaan Suomessakin valtavat määrät. Kaikki vähänkään kynnelle kykenevät järjestöt ovat jossakin vaiheessa 1900-lukua joulujulkaisuja toimittaneet. Nyttemmin uudella vuosituhannella into on laantunut. Tai oikeastaan kohdistunut toisin. Sensuelleja vähempään vaatetukseen pukeutuneita alan ihmisiä on kuvattu ties millaisiin seinäkalentereihin.

Joululehtien ja seinäkalentereiden tarkoitus oli sama. Varainkeruu toimintaan. Ja sehän onnistuu vain tarjoamalla yleisöä kiinnostavaa.

Älkää unohtako joulusateenvarjoa

Anna sateenvarjo, kehotti itävaltalainen mainosjuliste vuonna 1952 joululahjoja hankkivia. Tänä jouluna mainoksen kehotus olisi ollut ihan pätevä Suomessakin, jatkossa ilmastonmuutoksen myötä entistä useammin.

Suomen kansalliskirjaston nettipalvelut ovat edelleen tukossa. Siksi tänään on esittelyssä näyte Itävallan kansalliskirjaston digitoidusta julistekokoelmasta. Itävallassa on useita digitoituja kokoelmia, sanomalehtikirjastosta papyruskokoelmiin.

Sateenvarjoa ei ole koskaan tullut ajatelleeksi joululahjana. Parasta varmaan olisi yrittää säilyttää neljä vuodenaikaa näillä nurkilla. Mutta jos maailma vääjäämättä muuttuu, niin ideat etelämpää Euroopasta voisivat olla hyvin avuksi.

Mitähän joulupukki tykkäisi palkkasulusta?

Ajattelin etsiä blogiin historiallisesta sanomalehtiarkistosta joulutervehdyksiä vuosien takaa. Kävi kuitenkin niin, että palvelussa oli ruuhkaa. Näin usein käy pitkinä juhlapyhinä. Useammalla on aikaa paneutua arkistojen syövereihin.

Kotimaiset perinnetervehdykset osaltani siis jäivät. Ranskan kansalliskirjastossa ei ollut samanlaista ruuhkaa, tai siellä oli ainakin osattu varautua pyhien kuormitukseen. Yllä on jouluna 1968 Marseillessa levitetty juliste, jossa työläisiltä tiedusteltiin mitähän mieltä joulupukki olisi palkkakatosta.

1960-luvulla työläiset eivät vaatineet kattoa pomojensa palkoille. Ne olivat tuolloin vielä inhimilliset nykyisiin verrattuna. Juliste on luultavasti kommunistien painattama, he eivät hyvällä katsoneet sosialistien veljeilyä työnantajaleirin kanssa. Hinta- ja palkkakatoilla yritettiin hillitä inflaatiota ja vakauttaa kansantalouksia. Suomessakin hinta- ja palkkakatoista 1960- ja 1970-luvuilla sovittiin. Hintakatot jotenkuten pitivätkin, mutta palkkakatot pettivät joka kerta. Vientiteollisuus ei pistänyt murtumista pahakseen, koska sen myötä luvassa oli devalvaatio.

Nykyisin ei inflaatiosta ole huolta. Enempi uhkana on deflaatio ja sen seurauksena tuleva kuluttamisen väheneminen. Joulun alla talouspuheissa vedottiinkin, että työntekijöiden palkoista ja vapaa-ajan määrästä pitäisi pitää erityistä huolta. Jos olemme siirtyneet vapaa-aikateollisuuden aikaan, niin pitäisi huolehtia kulutusmahdollisuuksista.

Kiltti pukki oli blogistillekin lahjoja kuusen juurelle tuonut. Itsekin pukkia avustin. Parin päivän sisään selviää oliko kulutuspiikki talouden kannalta tyydyttävä.

Korva

Tänään 1888 Vincent van Gogh leikkasi itseltään korvanlehden ja antoi sen eräälle Rachel-nimiselle maksulliselle naiselle "huolellisesti" säilytettäväksi. Tarina on hyvin tuttu.

Vuonna 1888 van Gogh muutti Etelä-Ranskaan Välimeren rannalle Arlesiin. Hänen haaveenaan oli taiteilijayhteisön perustaminen köyhänä, resuisena ja värikkäänä pidettyyn kaupunkiin. Maalle muuttaminen ja yhteisöjen perustaminen oli jo useamman vuosikymmenen ollut tapana taidemaailmassa. Van Gogh sai aluksi seurakseen tanskalaisen Christian Mourier-Petersenin. Taiteilijan toiveena oli saada suuresti arvostamansa Paul Gaugain Arlesiin. Lokakuun lopulla hän tulikin.

Työ Gaugainin kanssa ei sujunut van Goghin toivomalla tavalla. Hän ei tuntenut saavansa kollegaltaan tarvitsemaansa arvostusta. Taiteilijoiden välit kiristyivät ja päätyivät riitaan 23. joulukuuta. Van Gogh lähti ilotaloon ja leikkasi siellä korvansa. Taiteilijan loppuelämä kulki mielisairaaloiden, hoitojen ja harhojen maailmoissa.

Arlesissa van Gogh maalasi muun muassa auringonkukkia. Gaugain maalasi hänet maalaamassa niitä.

Dostojevskin sellin seinältä

Tänään 1849 Fjodor Dostojevskin kuolemantuomio peruttiin viime hetkellä ja tuomio muutettiin pakkotyöksi Siperiassa. Seuraavat kymmenen vuotta kirjailija vietti kotimaansa Aasian puoleissa osassa.

Vaikka laajan Venäjänmaan johtaja oli ankara, hän osasi osoittaa myös armoa.

Ennen Siperian komennusta Dostojevski oli ehtinyt julkaista kolme teosta. Vankikopista tai pakkotyöleiriltä ei kustantajille käsikirjoituksia toimitettu. Heti vapautumisvuonna 1859 ilmestyi seuraava.

Sitkeän tarinan mukaan Dostojevski olisi kuolemantuomiota odottaessaan kirjoittanut lyhyen tarinan Pappi ja paholainen. Luultavasti kirjoittaja, muuan vanki, on kuitenkin joku muu kuin myöhemmin klassikoksi noussut kirjailija.

Epäilyt eivät estäneet Työläisnaista julkaisemasta tarinaa suomeksi vuonna 1908. Se on luettavissa Jatkokertomuksissa.

»Komeassa kullalta ja nopealta välkkyvässä kirkossa, loistavien vahakynttiläin valossa, seisoi alttarilla pappi komeaan pukuun ja kalliiseen kauhtanaan puettuna. Hän oli lihavaläntä, juhlallinen mies, punakoin kasvoin ja hyvin hoidetuin täysparroin. Äänensä oli sointuva ja ryhtinsä juhlallinen. Hänen ulko-asunsa oli täydessä sopusoinnussa kirkkoon, joka kiilsi ja välkkyi rikkautta ja ylellisyyttä.

Vallan toisenlainen oli tässä kirkossa yleisö. Siinä oli enimäkseen köyhiä työmiehiä ja talonpoikia, vanhoja vaimoja ja ryysyisiä maankiertäjiä. Heidän vaatteensa olivat hajalla ja tuoksuivat nälkää ja kurjuutta. Heidän kasvonsa olivat kuihtuneet ja kätensä kuhmuiset. Se oli kuva köyhyydestä ja elämän kurjuudesta.

jatkuu

Jatkokertomuksissa on toinenkin Dostojevskin kirjoittama tarina. Se julkaistiin Kanervassa 1904 joulumielen herättämiseksi. Dostojevski teki oman versionsa Tulitikkutytöstä, sen tyylin reilut sata vuotta sitten katsottiin olevan parhaan sesonkiin.

Oletteko nähneet koskaan jouluna viiltävässä pakkasessa kadulla kerjääviä pieniä lapsia? Heidän vaatteensa ovat heikot, aivankuin kesällä; kaulassa riippuu joku kulunut riekale. He tömistelevät paleltuneita jalkojaan ja sopottavat ulkoa opittuja lauseita. Teitäkin paleltaa, mutta te kiiruhdatte lämpimään kotiinne, ja olette vihaisia noille kerjäläisnulikoille, jotka kiehaavat jaloissanne.

Sellaisesta pienestä pojasta aijon minäkin nyt kertoa. Hän oli noin kuudenvuotias, ehkä nuorempikin.

Oli aikainen aamu. Poikanen heräsi kolkossa, kylmässä kellarissa. Hänen nuttunsa oli ohut ja pienokainen vapisi vilusta. Istuen erään arkun päällä huoneen nurkassa huvittelihe hän puhaltelemalla lämmintä henkeään kylmään ilmaan ... Hänen oli nälkä, kovin nälkä ...

jatkuu

* Fjodor Dostojevski. Joulu.
* Pappi ja paholainen.

Uuden Snooker Timen koristuksia

Viime toukokuussa ravintola Snooker Time muutti uusiin tiloihin. Pitkään purku-uhan alla ollut aikaisempi rakennus on jo purettu. Nyttemmin uusien tilojen tupakkahuone on alkanut saada koristuksia entisen malliin.

Kirjailijat puhuvat aina silloin tyhjän paperin tuskasta. Snookerin seinistä päätellen sama vaiva saattaa iskeä seinäkirjoittelijaan. Mutta onneksi on lorem ipsum. Sillä voi päästä tyhjän seinän kammosta.

PC:n pikanäppäimet

Olen päivittänyt tätä blogia viimeaikoina miten sattuu. Syynä on kipeytynyt hiirikäsi ja jäykistynyt niska. Olen istunut koneella enemmän kuin olisi ollut suotavaa. Kiitos digitaaliarkistojen, historiallisten sanomalehtikokoelmien, Google Booksin ja Scholarin ja yliopiston tarjoaman pääsyn tieteellisiin lehtiin ja kirjoihin pystyn tekemään lähes kaiken tarvittavan näiltä kirjoitussijoiltani. Sosiaalisessa mediassa roikkuminen ja Candy Crush Sagan pelaaminen eivät ainakaa vähennä tuota aikaa.

Muunkinlaisia työskentelyasentoja saadakseni tilasin nipun tarpeellisia kirjoja Amazonin kautta. Käytettyinä kirjoja saa maailmalta todella halvalla. Useampi kirjoista maksoi vain sentin (0,01 €), tosin kotiin kannettuina niille kuitenkin hintaa kertyi seitsemän, kahdeksan rahayksikön verran. Kirjakaupassakin määrää kysynnän laki. Bibliometriikassa korkealle arvostettujen teosten hinta oli helposti yli sadan euron.

Maailman kirjakauppiaat tuntuvat olevan perillä ihmisten erilaisista motiiveista hankkia luettavaa. Book Depositorysta tulleen teoksen mukana oli kirjanmerkki, jossa opastettiin tietokoneen pikanäppäinten käyttöön. Toisella puolen olivat PC:n, toisella Macin. Että koneella ollessa voisi hiiren käyttöä vähentää.

Kiitän kauppaa opastuksesta. Toki nämä olivat tuttuja, mutta ajatus lämmitti.

Tähän loppuun sopii runo Henriikka Tavin Sanakirjasta (poEsia 2010):

Ctrl + Z
Ctrl + Y

Zorbul-tarinat Kvaakissa

Kvaakkiin kirjoitin Franquinin Pikon ja Fantasion Zorbul-tarinat niputtavasta koosteesta.

Nöökäle Lubroz!



#sarjakuvat
#franquin

Muusikkojen lakko

David Byrne oli erään CD:n mukana tulleen taustoituksen perusteella tullut tietoiseksi amerikkalaisten muusikkojen levytyslakosta vuosina 1942-1944. Tämä lakko on hyvä muistutus siitä, että vaikka suuryritykset pyrkivät esittämään toimintamallinsa ikuisina ja ainoina oikeina, niin useinkaan asia ei ole niin.

1940-luvun alkuun saakka muusikoille maksettiin levyttämisestä vain kertakorvaus. Levymyynnin tulot menivät kokonaisuudessaan tuotantoyhtiölle. Järjestely sopi orkestereille koska pääasialliset tulonsa ne saivat keikoista. 1920- ja 1930-luvuilla yhdeksi tärkeäksi suuret populäärimusiikkiorkesterit mahdollistaneiksi keikkapaikoiksi olivat tulleet radiot. Tekniikka edellytti suoria lähetyksiä eikä signaalia saatu suurille alueille leviämään. Sinfoniaorkesteri tai iso big band olivat parasta mitä radio saattoi kuulijoilleen tarjota.

Teknologiat kuitenkin kehittyivät. Levytystekniikka parani ja radiot saattoivat tarjota nauhoitettuja lähetyksiä. Orkesterit pystyivät radiossa ollessaan valvomaan ettei niiden keikkoja nauhoitettu, mutta levyjen soittamista radiossa he eivät kyenneet kontrolloimaan. Levyttäminen alkoi tuntua oman leipäpuun syönniltä.

American Federation of Musicians (AFM) päätyikin vuonna 1942 levytyslakkoon. Liiton jäsenet eivät pariin vuoteen levyttäneet, tuolta ajalta on ainoastaan sotilaille viihdytytykseksi tehtyjä V-discejä. Harmillisena pidetään sitä, että bebopin varhaiset vaiheet jäivät lakon takia dokumentoimatta. Liittoon kuulumaton Frank Sinatra nousi lakon aikana sittemmin jatkuneeseen suureen suosioonsa.

Lakko alkoi purkautua vuoden 1943 lopulla. Ensimmäisenä Decca myöntyi siihen, että levymyynnistä kuului esiintyjille rojaltit. Pian perässä seurasi hiljan perustettu Capitol, ja vuoden 1944 puolella myös muut suuret levy-yhtiöt RCA Victor ja Columbia. Lakon (tai oikeastaan Frank Sinatran rikkuroinnin) seurauksena levybisnes muuttui aikaisemmasta orkesterikeskeisestä solistivetoiseksi. Monet rivimuusikot menettivät työpaikkansa orkesterien pienennyttyä ja studiomuusikkojen yleistyttyä.

Byrne pohtii onnistuisiko muusikkojen lakko tänä päivänä. Voisivatko he kieltäytyä uusista, nykyisellään epäedullisista musiikinjakelutavoista? 1940-luvulla ajatusta lakosta pidettiin täysin tuhoon tuomittuna. Silti se tuotti toivotun tuloksen. Eikä lopputulos tuhonnut levy-yhtiöitäkään, kuten on nähty.


* No More Records. David Byrne Journal.

Ei serverihalleja Ruotsiin

Viikon sisään Jyrki Kasvi on useaan otteeseen puhunut siitä, miten Ruotsi on kaikenkattavalla vakoilullaan antanut Suomelle erinomaisen kilpailuvaltin. Esimerkiksi Ruotsin yleisradion haastattelussa Kasvi totesi, että luottamus ruotsalaiseen lainsäädäntöön ja viranomaisiin on saanut kovan kolauksen. Uutisten mukaan Ruotsin FRA luovuttaa laajasti tietoja muun muassa Yhdysvaltoihin NSA:lle.

Kilpailuvaltti laajamittaisen viranomaisvakoilun puuttumisesta tulee serverihallien kautta. Vaikka kansainväliset amerikkalaiset yritykset ovatkin yhteistyössä NSA:n kanssa ja luovuttavat tietoja Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden nimissä, niin suurien palvelinkeskusten sijoittaminen maahan, jossa kaikki kulkeva tieto seulotaan ja talletetaan, ei ole houkuttelevaa.

Eilen työpöytääni siivotessa käsiin sattui Pohjois-Ruotsissa, Luulajassa ilmestyvän Norrbottens-Kurirenin numero lokakuun toiseksi viimeiseltä päivältä. Aikaisemmin kesällä lehti oli uutisoinut Vattenfallin etsivän lakkautettuun kivihiilivoimalaan kansainvälistä itc-yritystä. Lokakuun lopussa oli varmistunut, ettei Luulajasta kukaan ollut kiinnostunut. Ei serverihallia, ei uusia tietotekniikka-alan työpaikkoja, eikä uusia asukkaita kaupunkiin.

Vajaa viikkoa myöhemmin Suomessa uutiset kertoivat Googlen laajentavan Haminan palvelinkeskustaan jo toistamiseen. Summan entinen paperitehdas kävi parissa vuodessa liian pieneksi Googlen servereille, samalle tontille rakennetaan uusia suuria halleja. Samassa uutisessa kerrottiin myös venäläisten olevan kiinnostuneita Suomesta. Sikäläiselle Yandexille ollaan rakentamassa serverihallia Mäntsälään.

Näitä ulkomaisia satojen miljoonien investointeja ajatellen ylipoliisijohtaja Paateron tai puolustusministeri Haglundin vaatimukset saada suomalaisille viranomaisille ja sotilaille oikeudet valvoa ja vakoilla tietoliikennettä tuntuvat käsittämättömiltä.

Salainen Tove Janssonin patsas

Tutustuessani Tajukankaan kutojaan, Jiivana Julmaksi esittäytyvän sarjakuvablogiin, törmäsin tarinaan salaisesta Tove Janssonin patsaasta. Kuva yllä siitä. Tampereen Sorsapuistossa on Janssonin isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin patsaita. Yhden niistä, vuonna 1930 suunnitellun Kajastuksen, mallina on ollut taiteilijan tytär.

Sorsapuistossa on kaikkiaan kolme Viktor Janssonin veistosta. Myös Nuoren naisen (1933) mallina oli tytär Tove. Kolmas, Istuva nainen (1923), on esittelysivujen luonnehdinnan mukaan lähinnä puistokoriste. Se katsoo vastarannalla olevaan Kajastukseen.

Viktor Janssonista tuli Tampereella kiistelty veistäjä. Janssonin Hämeenpuistossa oleva Vapaudenpatsas (1921) herätti pahaa verta paikallisessa työväestössä, ja sitä vaadittiin poistettavaksi. Viimein Korkein hallinto-oikeus antoi sen olla vuonna 1923.

Sorsapuiston veistokset ovat enemmän mallina olleen tyttären muistamista kuin itse kuvanveistäjän. Kajastus ja sen sisarveistos Convolvulus syntyivät osana Helsingin kaupungin järjestämää kutsukilpailua, jonka tarkoituksena oli koristaa pääkaupunkia. Convolvulus pystytettiin Kaisaniemenpuistoon ja puolta pienempänä Hietaniemen hautausmaalle Bertel Hintzen haudalle.

Tampereen Sorsapuiston veistokset saivat paikkansa vuonna 2011. Veistokset oli valettu pronssiin 1980-luvun lopulla, yleisölle ne esiteltiin vuonna 1988 näyttelyssä.


* Victor Jansson. Kajastus. Tampereen julkiset veistokset.

Kaltio Kiirunassa

Uusimmassa Kaltiossa on reportaasi Kiirunasta ja sen tulevasta muutosta. Juttu on luettavissa myös verkkoartikkelina Kaltion nettisivuilta: Rautaa ja kahvia Kiirunassa.

Tutustukaa lehteen toki muutenkin. Kaltio.

Saattaa, tai sitten ei

Kimmo Pietiläinen on usein julkisuudessa korostanut, että suomalaisten tulisi tarkemmin seurata mitä (luonnon)tieteissä maailmalla tapahtuu. Olen yrittänyt, jo ennen Pietiläisen kehotuksia. Kenttä on kuitenkin valtava, ja usein edellyttäisi laajat ennakkotiedot alalta kuin alalta. Teoreettinen fysiikka tai filosofian erikoisalat kiehtovat, mutta usein jättävät todella avariin maisemiin. Niin kuin Ylen tänään uutisoima tanskalaisen Jens Krogin havainto. Universumi voi romahtaa koska tahansa - tai sitten ei.

Krogin tutkimustulos uutisotsikon perusteella kuullosti kovasti tutulta. Mieleen tuli Stanislaw Lemin novelli, jossa kosmologit havaitsivat maailmankaikkeuden syntyneen tyhjästä. Kun teorioiden mukaan kuitenkin alkuräjähdys oli kaiken synnyttäjä, tieteilijöille tuli kiire luoda ja synnyttää alku -- ennen kuin maailmankaikkeus tajuaisi oman mahdottomuutensa.

Tanskalainen tutkimus koski Higgsin kenttää. Se määrittelee alkeishiukkasten massat, ja jos siinä tapahtuu muutos, kaikkien maailmankaikkeuden kappaleiden paino nousee moninkertaiseksi. Se puolestaa johtaisi kaiken romahtamiseen, oman massansa vuoksi.

Tällaista on ennusteltu jo pidempää, ja ajatus teoreettisilta fyysikoilta on kulkeutunut tieteiskirjailijoille. Higgsin bosonin olemassaolon todistamisen jälkeen asiasta on voitu lausua jotakin ennustetta tarkempaa. Maailmankaikkeus voi romahtaa, voi olla jo romahtamassakin, tai sitten ei.

Seuraavaksi tarvittaneen jonkinlaisia Higgsin kentän vakauttajia? Tai sitten ei.

Ryhmä-X lopetti

Suomalaisessa sarjakuvalehdistössä koettiin tänään lehtikuolema. Vuodesta 1984 ilmestyneen Ryhmä-X -lehden viimeinen numero ilmestyi tänään. Lehti on tosin lakkautettu jo kerran aikaisemminkin, vuonna 1996, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen se heräsi uudelleen henkiin supersankareiden tapaan. Kiinnostus mutantteja kohtaan kasvoi huomattavasti Hollywood-elokuvien myötä.

Luultavasti X-ryhmäläiset eivät kokonaan sarjakuvamarkkinoilta katoa. Mustanaamio-lehden loppumisen jälkeen on ilmestynyt säännöllisesti erilaisia spesiaaleja. Samaa olettaisi näiden supersankareiden kohdalla tapahtuvan.

Aiheesta kirjoitin pikku-uutisen Kvaakin sivuille: Viimeinen Ryhmä-X ilmestynyt.

Kummituslapsi

Terhi Ekebom
Kummituslapsi
Asema 2013


Terhi Ekebomin uutuus on tyyliltään aivan erilainen kuin edellinen teos Uusissa maisemissa (Asema 2005). Sisäisten kokemusten ja niiden käsittelyn maailmoissa edelleen ollaan. Nyt kertomus vaatii toisenlaisen kuvaston.

Kummituslapsessa tarina etenee verkkaisesti, kullakin sivulla on vain yksi ruutu. Päähenkilö muuttaa Hylkäysmetsän laitaan paikkaan johon kukaan muu ei ole suostunut asumaan. Metsä ei anna muuttaneellekaan rauhaa. Sieltä kaikuva ulvonta vaatii toimia.

Ekebom ei avaa sisäisen kokemuksen reaalimaailmallisia taustoja lainkaan. Sellaiseen ei ole tarvetta. Lukija voi vapaasti hakea kehyksen omista kokemuksistaan, ja näin päästä koskettavaan, terapeuttiseen tekemiseen mukaan.

Tekijä on ilmeisen pitkään miettinyt ja hionut ilmaisuaan. Silti lopputuloksesta henkii samoja teemoja kuin kahdesta muusta tänä vuonna julkaistusta suomalaisesta sarjakuvasta. Henkien tarvitsema opastus ja viitoitus oli esillä myös Hanneriina Moisseisen Isässä (Huudahuuda 2013). Karjalaisen kansanperinteen käspaikat ohjasivat vainajan henkeä oikeaan suuntaan. Ekebomin keinot ovat yleismaailmallisempia.

Mari Ahokoivun Talviunessa (kaksi osaa, Asema 2013) suomalainen design loi mielenmaisemaa. Samoin on Ekebomin teoksessa. Jos Ahokoivua innoitti Tove Jansson, niin Ekebomin työstä henkii Camilla Mickwitz.

Ekebomin teos on lohdullinen. Sen kaikkein suurimman ja syvimmälle piiloutuneenkin voi metsän syövereistä huokutella valoon. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Sen jälkeen voi ryhtyä miettimään nimiä asioille.

 
* Kummituslapsi kustantajan sivuilla.
 

Laiton kiitos poliisille

Sosiaalinen media innostaa kaikenlaisiin tempauksiin. Kaksi tamperelaista naista on päättänyt kerätä kiitoksen poliiseille virkatoimessa olemisesta perjantaisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa. Paradoksaalista tässä on, että teko on laiton. Kiakkovierasjuhlat sen sijaan olivat täysin laillinen tapahtuma.

Mielenosoitukset ovat vapaa sananvapauden muoto. Mielenilmaisujen järjestäminen on käytännössä vapaata, ilmoitus poliisille riittää. Joissakin tapauksissa poliisi voi siirtää tapahtumapaikkaa yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Ilmoitus tarvitaan myös siksi, että poliisi voi oman arvionsa mukaan tulla suojaamaan yleisön ja/tai mielenosoittajien turvallisuutta.

Rahankeräykset sen sijaan ovat tarkasti lailla säädeltyä toimintaa. Lupaa pitää anoa etukäteen, ja vasta sen saatuaan voi keräyksen aloittaa. Lisäksi lupa voidaan antaa pääsääntöisesti vain Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Poliisi tarkentaa: "Lupa voidaan antaa myös tietyin laissa määritellyin edellytyksin Suomessa toimivalle rekisteröimättömälle yhteisölle, jolla on myös oltava yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Rahankeräyslupaa eivät voi saada valtio, kunta tai kuntayhtymä taikka evankelisluterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkkokunta taikka niiden seurakunta tai seurakuntayhtymä."

Aamulehti on jo pestautunut tamperelaisten naisten keräyksen avustajaksi uutisoimalla. Joku nettipoliisi olisi voinut valistaa kerääjiä ja paikallista maakuntalehteä ettei tällainen ole laillista. Tai joku lahjoitusvetoomukseen kommentoineista poliiseista. Naiset tuntuvat itsekin tietävän, etteivät ole aivan asiallisessa toimessa. "Rahankeräyslupaa tähän lahjaan ei ole", he kertovat Facebook-sivullaan.

Etukäteen ilmoitettu mielenosoitus ei voi olla laiton, siihen osallistuneet ihmiset saattavat tehdä laittomuuksia. Keräykseen osallistuva ei syyllisty laittomuuksiin, kerääjät sen sijaan saattavat saada ankarat rapsut. Ja rikoksella saatu hyöty päätyy valtiolle.

Kiakkovieraat

Tampereella Sauli ja Jenni Haukion järjestämien itsenäisyyspäivänjuhlien ulkopuolella kahakoitiin. Juti-naamareihin sonnustautuneet #kiakkovierasjuhlat -tapahtumaan osallistuneet eivät välittäneet poliisin turva-aidoista vaan pyrkivät Tampere-talon läheisyyteen. Poliisi esti pääsyn pampuin ja kaasuin, taisipa joku jäädä poliisihevosen jalkoihin. Poistuessaan kiakkovieraat rikkoivat kauppojen ja laitosten ikkunoita. Tapahtumia seurattiin takku.net kisastudiossa ja twitterissä. Tapahtumien arviointi on jo täydessä käynnissä, selitystä on kysytty muun muassa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamolta.

Teeman elokuvafestivaaleilla esitettiin Slavoj Žižekin elokuva Zizek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert's Guide to Ideology, Britannia 2012). Filmi oli jäädä katsomatta, koska se oli nimetty niin lähelle Žižekin aikaisempaa elokuvaa (The Pervert's Guide to Cinema, 2006). Onneksi on Areena (20.11. saakka).

Žižek käsittelee elokuvassa Lontoon vuoden 2011 mellakoita, joissa pääministeri David Cameronin mielestä kauhistuttavinta oli tavaroiden varastaminen, ei niinkään rähinöinti ja mellakointi. Tampereella kiakkovieraat eivät päässeet myymälöihin sisälle, mutta tilanne oli lähellä.

Mistä tällaiset mellakat syntyvät? Siihen vastausta on Hiilamolta haettu. Hän onkin oikeilla jäljillä todetessaan ettei kiakkovierailla ollut poliittista viestiä. Kiakkovieraat olivat reaktio elitististä juhlaa vastaan.

Žižek saattaisi tulkita tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuudet eksklusiiviseksi kulutusjuhlaksi. Nykyisessä kapitalismissa on vain kuluttajia, vain kuluttamalla on mahdollista päästä osalliseksi valitsevaa ideologiaa.

Joskus aikaisemmin yhteiskuntaa vastaan nouseminen tai sen sääntöjä vastaan pullikoiminen on tulkittu ihmisten taustasta, heidän vanhempiensa yhteiskunnallisesta asemasta, heidän saamastaan kasvatuksesta ja koulutuksesta, mahdollisuuksista osallistua yhteiskuntaan tyydyttävällä tavalla. Nykyisin noilla mainituilla tekijöillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Kuluttajalta ei kysytä mistä hän on rahansa saanut, millainen yhteiskunnallinen asema tai toimi ne hänelle on tuonut. Konsumerismista, kuluttajuudesta, on tullut vallitseva ideologia.

Mellakoitsijat Žižekin tulkinnan mukaan ovat vallitsevan ideologian vankeja. He haluaisivat olla kunnollisia kuluttajia, mutta syystä tai toisesta heillä (omasta mielestään) ei siihen ole mahdollisuuksia. He eivät voi toteuttaa sitä mitä vallitseva ideologia heiltä odottaa. Tämä suuntaamaton energia purkautuu kahakointina, mellakoina ja ryöstelynä.

Mitä muuta pettynyt kuluttaja voi tehdä? Parhaansa on vallitsevan käsityksen mukaisesti yrittänyt, mutta se ei ole mihinkään riittänyt.


* Slavoj Žižek. Zizek ja elokuvan kätketty ideologia. Areena 20.11.2013 saakka.

Tekijänä ...

Kuka onkaan tekijä, kun nimiösivulla tai artikkelin alla lukee Algoth Tietäväinen, Algot Untola, A. Rantala, Väinö Stenberg, Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisa Vatanen, Antti Iisalo, Aino Kerpola, Liisan Antti, Tanssi-Antti, Sota-Antti, Johtaja tai jotakin muuta? Tätä pohtii Kaisa Kurikka väitöskirjassaan Algot Untola ja kirjoittava kone (Eetos 2013).

Kuka on tämä henkilö, joka tekee kirjoja kolmella nimimerkillä ja sanomalehtikirjoituksia yli neljälläkymmenellä eri nimellä?

Syntymässä tämä henkilö sai nimen Algoth Tietäväinen, mutta hän vaihtoi sen virallisesti Algot Untolaksi. Tekijä on ottanut oman nimensä haltuunsa, siitä on tullut hänen omien peliensä väline.

Osa nimimerkeistä oli suosittuja (Maiju Lassila), osa hämmentäviä (Irmari Rantamala) ja osa poliittisesti epäilyttäviä (Algot Untola). Osa nimimerkeistä (Liisa Vatanen) kirjoitti sellaisia teoksia etteivät ne kelvanneet kustantajille. Niihin voi tutustua SKS:n Maiju Lassilan käsikirjoitukset -kokoelmassa. Mielenkiintoinen on myös taannoin SKS:ssä tehty arkistoa määrittelevä nimimerkkivalinta.

Tekijä oli moniniminen. Hän oli eksessi-kone. Hän hyödynsi sepitteen voimaa laaja-alaisesti.



* Kaisa Kurikka. Algot Untola ja kirjoittava kone. Doria.

Itsenäisyyspäivää!

Tyyntä ja rauhallista Oulussa. Tuuli muistaa lippuja hieman laiskasti. Siitä huolimatta hyvää itsenäisyyspäivää.

Uusiin maisemiin

Terhi Ekebom
Uusissa maisemissa
Asema 2005


Ennen Terhi Ekebomin uuteen teokseen Kummituslapsi (Asema 2013) tarttumista on hyvä kerrata tekijän edellinen teos Uusissa maisemissa (Asema 2005). Molemmissa teoksissa teema on sama, mutta näkökulma on erilainen.

Uusissa maisemissa perustuu Timo Teräsahjon novelleihin, jotka on julkaistu kokoelmassa Keksijän poika ja muita novelleja (Gummerus 2000). Aikaisemmin Ekebomin kokoelman pohjalta tehtyjä sarjakuvia on julkaistu Laikku 02 -antologiassa ja aikakauslehti Kaltiossa.

Uusissa maisemissa jakautuu kolmeen osaan, joissa ollaan matkalla eri välineillä: auton takapenkillä, laivassa ja oudossa talossa. Näkökulma on lapsen ja aikuisten maailman tapahtumat jäävät lukijan aavistelujen varaan. Mukana on mukavia tutustumisen ja saman kaltaisen löytämisen hetkiä, toisaalta myös jännittynyttä odotusta. Lapsen kanta vanhempiinsa käy selväksi.

Ekebom on piirtänyt terävillä tussikärjillä ja liiduilla. Kokonaisuus on herkkävireinen, kuten lapsen tunnot. Teos on painettu rosoisen vihreälle, tukevalle paperille. Valinta on tärkeä osa lopputulosta.

Viimeisessä ruudussa poika pohtii, että milloinkahan me taas lähdettäisiin. Se muistuttaa mieliin oman lapsen kysymyksen viimeisimmän muuton jälkeen. "Minne me muutamme täältä?" Toivottavasti en ole ollut normaalia kamalampi isä.

Luutnantti August von Essen

Viljami Vaskonen - Jukka-Petteri Eronen
Lintu Mustasiipi - August von Essenin seikkailut
Arktinen banaani 2013
104 s.


Kaukasus on mitä erinomaisin paikka seikkailuille. Paikallisilla kansoilla on suhteita vähän joka suuntaan, hallintosuhteet ovat sekavat ja kunniakoodistot ovat arvossaan. Saksalainen lentäjä, luutnantti August von Essen päätyy arojen ja vuoristojen laitamille ensimmäisen maailmansodan jälkeen, aikana jolloin alueen tilanne on tavanomaistakin monimutkaisempi.

Jukka-Petteri Erosen piirtämässä ja Viljami Vaskosen käsikirjoittamassa Lintu Mustasiivessä vasta palvelukseen astunut luutnantti von Essen joutuu ikävään tilanteeseen. Itärintaman taistelujen päätyttyä maaliskuussa 1918 lentäjäsankari Eugen Weiss varastaa tärkeitä papereita ja aikoo niiden kanssa itään. Von Essenin täytyy ampua sankari alas.

"Sota muuttaa ihmistä", varoittavat toverit von Esseniä. Niin kävi sankarimmekin kohdalla. Hän päätyi Kaukasukselle lentokoneineen vuonna 1920.

Eronen ja Vaskonen kertovat tarinaa loikkien ajallisesti sodan jälkeisessä Berliinissä ja Kaukasuksella. Näin aikasiirtymin teot ja niihin vaikuttaneet ratkaisut tulevat esitetyksi tiiviissä paketissa. Henkilögalleria on lähes stereotyyppinen, mutta tällaisessa seikkailussa siitä ei ole haittaa. Eronen piirtää hahmonsa eloisasti, mikä tekee hahmoista kiinnostavampia.

Lintu Mustasiivessä rakkaus, idealismi ja velvollisuudentunto sekoittuvat mukavaksi lukukokemukseksi, jossa on sopivasti yllätyksellisyyttä.


* Anssi Rauhala arvioi Lintu Mustasiiven Kvaakkiin.

Eläkeläinen Osbourne

Tänään Ozzy Osbourne (s. 1948) täyttää Ison-Britannian virallisen eläkeiän. Rokkarin on mahdollista jäädä tänään vanhuuseläkkeelle. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan hän voi lykätä eläkkeelle jäämistä, tällöin kukin viiden viikon lykkäys nostaa eläkettä yhdellä prosentilla.

Joskus blogin alkuaikoina kirjoitin Osbournen uransa eri vaiheissa saamista lisänimistä. 1970-luvulla Black Sabbathin aikoina Osbournea alettiin tituleerata englanninkielisellä Prince of Darkness -nimellä. Suosikki samalla vuosikymmenellä esitteli laulajan pimeyden ruhtinaana. Bändin nimi, laulujen sanoituksen ja kanojen kaulojen katkominen lavalla hampailla antoivat musiikkitoimittajille aiheen verrata yleisön huudattajaa alaherran herraan.

Vuonna 2007 Suomen vierailun yhteydessä sama titteli suomennettiin toisin. Vuosikymmenten kuluttavan kiertue-elämän jälkeen Osbourne oli pimeyden prinssi.

Englannin 'prince' kääntyy asiayhteydestä riippuen ruhtinaaksi tai prinssiksi. Niccolo Machiavelli kirjoitti Ruhtinaan, mutta Ison-Britannian kruununperijä onkin vakiintunut taannoisen käännösvirheen vuoksi Walesin prinssiksi.

Pimeyden prinssi oli asiallisempi suomennos Suomen vierailun aikoihin. Samoin kuin pimeyden ruhtinas 1970-luvun alkupuolella.

Nykyisin vanhuuseläkkeelle siirtyvää rokkistaraa voisi käännösmahdollisuuksien rajoissa nimittää pimeyden prinssipuolisoksi. Sharon Osbourne on ottanut julkisuudessa puolisoaan paljon aktiivisemman roolin.

Emersonin Helvetti

Hunt Emerson
Danten Inferno
suom. Juhani Tolvanen
Arktinen banaani 2013
88 s.


#Dante Alighierin (1265-1321) Jumalainen näytelmä ja erityisesti sen ensimmäinen osa Inferno/Helvetti on innoittanut taiteen tekijöitä kautta vuosisatojen. Innostus ei toistaiseksi ole näyttänyt laantumisen merkkejä. Hunt Emersonin sarjakuvamuotoon piirtämä ei ole omassa taiteenlajissaan läheskään ensimmäinen, suoraan runoelmaan perustuen on tehty jopa Mikki Hiiri-versio tarinasta. Allegorisemmin ja innoittajana aihepiiriä on käsitelty lukuisissa muissa sarjakuvissakin. Tuoreena tapauksena tulee mieleen Gary Panterin Jimbon Jumalainen näytelmä (suomeksi Huuda huuda 2010).

#Emerson lähestyy Danten Infernoa suorasanaisena kertojana. Tarina käydään läpi Dantea kunnioittaen. Runoilija lähtee Vergilius oppaanaan kulkemaan helvetin yhdeksän piirin läpi päästäkseen kuulemaan mitä kerrottavaa edesmenneellä Beatricella on häneen rakastuneelle. Emerson näyttäisi poikkeavan Danten kertomasta ainoastaan silloin kuin 1300-luvun alun asiat vaativat taustoitusta ja selvitystä. Dante tiesi mitä simonia oli, mutta lukijan onneksi kysyjä sillekin löytyi.

Firenzeläisten varkaiden, Danten unohtuneiden aikalaisten tai ylipäätään uskontojuttujen suurta määrää Emerson keventää jatkuvasti viittaamalla 1300-luvun alun käsityksiin. Pidemmän selityksen vaatii Odysseuksen ja hänen kaverinsa Diomedeen sijoittaminen melko syvälle helvettiin.

Emersonin viiva on nautittavaa. Kuten Kevin Jacksonin jälkisanoissa todetaan, helvetissä on piereskelyä ja kakkaa, joihin liittyvään kuvastoon Emerson on erityisen perehtynyt. Kokonaisvaikutelma on kuitenkin valju, varsinkin kun kehyskertomus Beatricen etsimisestä jää pahasti kesken. Jos Dante on aikaisemmin tuntematon, tämä teos jälkisanoineen tarjoaa pikakurssin Infernon sisältöön.

Veikkaus

Ei onni suosinut eilisessä loton arvonnassa. Parhaassa rivissä oli kaksi oikein, sillä ei tavallista pienempiäkään voittoja saa. Eräs kaveri sai kaksi ja puoli euroa jokerista. Siitäkään en olisi voittanut vaikka olisin pelannut.

Loton jättipotit auttavat ymmärtämään kuinka paljon suurituloisimmat suomalaiset johtajat ansaitsevat. Kalevassa oli tehty informaatiografiikka, jonka mukaan tavalliselta, keskituloiselta suomalaiselta (tulot 3200 €/kk) menisi 338 vuotta jättipotin ansaitsemiseen ansiotyöllä. Sellaiseen ei siis ole mahdollisuuksia.

Vertailukohdaksi Kaleva oli ottanut eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuorian. Hän hankkisi jättipotin suuruisen summan seitsemässätoista vuodessa. Tässä laskelmassa oli huomioitu ainoastaan Vuorian palkka. Tuskin Vuoria (s. 1951) ehtii pottia hankkimaan työuransa aikana. Eläkeestään varmaankin.

Viimeisimpien verotietojen mukaan Leena Niemelältä menisi reilu puoli vuotta kolmentoista miljoonan hankkimiseen. Alle vuodessa potin kasaamiseen menisi myös Heikki Kyöstilältä. Jane Erkolta summan hankkimiseen menee henkilökohtaisilla tuloilla vuosi ja kuukausi, tosin jos miehen kuolipesän tulot huomioidaan niin Erkko päässee samoihin aikoihin Leena Niemelän kanssa.

Muutamia vuosia sitten kun edellisen kerran pohdin jättipotin ja suurien tulojen yhteyttä Jorma Ollila sai jättipotin kolmen, neljän kuukauden välein. Tosin silloin potit olivat pienempiä ja Ollilan tulot suuremmat. Nykyisillä tuloilla Ollilalta menisi kaksitoista vuotta suurvoiton hankkimiseen.

Lääketieteen kehitykseen huimimmin uskovat ovat väittäneet, että ensimmäinen yli tuhat vuotta elävä ihminen on jo syntynyt. Ei taitaisi sellainenkaan elinkaari näillä tuloilla riittää pienemmänkään jättipotin työllä hankkimiseen. Siksi siis pitää välillä kokeilla veikkausta.

Roikosen Normipäivä

Tänään Myllytullin koululla Oulussa julkistetaan Jii Roikosen (s. 1970) Normipäivä I-II. 11-osainen, alumiinilevyille tulostettu työ pitää sisällään paljon yksityiskohtia ja jopa tehtäviä. Ilokseni pääsin seuraamaan pystytystä, ja nappasin muutaman kuvan muistoksi.

* Jii Roikonen: Normipäivä I-II. 2013.

Vanhoja aikoja, vanhoja arkkitehtejä

Matti Heikkinen esitelmöi.

Pohjois-Suomen SAFA on järjestänyt Oulussa jo 21 Pecha Kucha -iltaa. Tilaisuuksissa on arkkitehdit ja monet muutkin kulttuurialan ihmiset ovat lyhyessä ja napakassa paketissa käsitelleet jotakin valitsemaansa aihetta. Kahteenkymmeneen kuvaan ja neljäänsataan sekuntiin saa tiivistettyä oleellisen tai voi tarjota väläyksiä sieltä täältä.

Torstai-iltana Tubassa oli esiintymässä rakennusalan vanhoja, jo eläköityneitä vaikuttajia. Tästä juontui illan otsikkokin, "wanhat hyvät ajat". Esitykset aloitti maaherra Eino Siuruainen, ja niitä jatkoivat maankäyttöpäällikkö Paavo Littow ja koko joukko arkkitehtejä.

Vaikka vanhaa muisteltiinkin ei uusi jäänyt huomiotta. Rakennusneuvos Matti Heikkinen oli koonnut esityksensä arkkitehtien työvälineiden muuttumisen ympärille. Valkoiset takit ja viivaimet ovat työssä jääneet nykyisin vähemmälle. Heikkinen viittasi myös uuden Sokoksen rakentamiseen ja Rotuaarin mahdolliseen kattamiseen.

Asemakaavapäällikkö Rauno Anttila kertasi Oulun matkakeskussuunnitelmien aikaisempia vaiheita. Radan toiselle puolelle ei näissä suunnitelmissa ole juurikaan kajottu. Linja-autoasemaakaan ei ole koskaan rakennettu niin suureksi kuin alkuperäisten suunnitelmien tarkoitus oli. Maankäyttöpäällikkö Littow peräänkuulutti laaja-alaista kokonaisnäkemyksen muodostamista. Toisen kunnan rakentaminen ei saisi häiritä naapurin rakenteita ja liikennevirtoja.

Anja Allas käytti Lassia esimerkkinä lapsen tavasta ajatella.

Anja Allas pohti lapsille parasta leikkipaikkaa. Allas on tutkinut leikkipaikkarakentamista pitkään. Silti käyttäjänäkökulman ottaminen on aikuistelta äärimmäisen vaikeaa. Kyselyissä parhaat lapsuusmuistot ovat jätemailta ja metsien reunoilta, joissa mielikuvitusta on rajoitettu mahdollisimman vähän. Martti Karsikas esitteli suunnittelemiaan koulu- ja päiväkotirakennuksia. Erääseen päiväkotiin hän oli välttämättä halunnut sadekatoksen sijaan kuistin nimenomaan monien positiivisten lapsuusmuistojen perusteella.

Asioihin on hyvä saada perspektiiviä. Sellaista tässä tilaisuudessa oli  tarjolla.

Seuraava Oulun Pecha Kucha on jo 10. päivä joulukuuta. Silloin aiheena on Myllytulli.


* Pecha Kucha Oulu