maanantai 23. joulukuuta 2013

Korva


Tänään 1888 Vincent van Gogh leikkasi itseltään korvanlehden ja antoi sen eräälle Rachel-nimiselle maksulliselle naiselle "huolellisesti" säilytettäväksi. Tarina on hyvin tuttu.

Vuonna 1888 van Gogh muutti Etelä-Ranskaan Välimeren rannalle Arlesiin. Hänen haaveenaan oli taiteilijayhteisön perustaminen köyhänä, resuisena ja värikkäänä pidettyyn kaupunkiin. Maalle muuttaminen ja yhteisöjen perustaminen oli jo useamman vuosikymmenen ollut tapana taidemaailmassa. Van Gogh sai aluksi seurakseen tanskalaisen Christian Mourier-Petersenin. Taiteilijan toiveena oli saada suuresti arvostamansa Paul Gaugain Arlesiin. Lokakuun lopulla hän tulikin.

Työ Gaugainin kanssa ei sujunut van Goghin toivomalla tavalla. Hän ei tuntenut saavansa kollegaltaan tarvitsemaansa arvostusta. Taiteilijoiden välit kiristyivät ja päätyivät riitaan 23. joulukuuta. Van Gogh lähti ilotaloon ja leikkasi siellä korvansa. Taiteilijan loppuelämä kulki mielisairaaloiden, hoitojen ja harhojen maailmoissa.

Arlesissa van Gogh maalasi muun muassa auringonkukkia. Gaugain maalasi hänet maalaamassa niitä.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset